Vievätkö kirjoituksesi jotenkin asiaa eteenpäin, annaanna, omasta mielestäsi? (Ja huom, asia ei mene eteenpäin vain sillä että lukijoiden määrä lisääntyisi, jostain syystä se on sinulle kovin tärkeä asia)
Sinulla lienee oikeus odottaa ja toivoa lehdistöltä ja Johannan läheisiltä ihan mitä vaan mutta kyse onkin siitä että kenelläkään ei ole velvollisuutta tulla tänne tyydyttämään tiedonhaluasi. Kaikki tarpeellinen on varmasti jo kerrottu sille taholle joka sen tiedon tarvitsee. (Tarvitsee ja haluaa ovat kaksi ihan eri asiaa) Spekuloi ihan rauhassa mutta onko pakko antaa sellainen kuva että Johannan tunteneet ihmiset olisivat toimineet jotenkin väärin tai erikoisesti kun eivät ole saapuneet tänne yksityiskohtia avaamaan.
Johannan katoaminen on ollut esillä lehdistössä vähänlaisesti, kuitenkin enemmän kuin moni muu tapaus. Ja kuten jo kirjoitin niin mielestäni sekä läheisten että viranomaisten melkoisen passiivinen suhtautuminen kertoo kuitenkin siitä että edes omaiset tai ystävät eivät sittenkään pidä rikosta kovin todennäköisenä vaihtoehtona. (Olisihan heillä mahdollisuus olla yhteydessä lehtiin tai tulla tänne ja peräänkuuluttaa aktiivisempia toimia poliisilta mutta eivät näin tee. Luulisin että sille on jokin syy. Eikä se ole hepuli) Luonnollisesti Johannan kohtalo vaivaa heitä ja varmasti toivoisivat katoamisen selviävän, tavalla tai toisella.
Tuskin yksikään kirjoittaja tässä ketjussa on esittänyt faktana omaa spekulaatiotaan Johannan kohtalosta. Eikä ainakaan kovin moni ole varmuudella väittänyt jonkun vaihtoehdon olevan poissuljettu. Olen jo aiemminkin pyytänyt sinulta omaa spekulaatiotasi tapahtumien kulusta tai ainakin selvennystä siihen miten/miksi/milloin Johanna mielestäsi palasi asunnolle ja mikä sen jälkeen johti hänen kuolemaansa? Useammatkin kirjoittavat ovat jo melko tarkkaan selventäneet "juoksi metsään ja kuoli"-tyyppisiä teorioita.
Itse uskon päivä päivältä enemmän että Johanna oli kenties masentunut, ehkä unelmat ja toiveet perhe-elämästä olivat kariutuneet ja yksinhuoltajan arjen todellisuus oli liikaa. Kenties itsemurha oli suunniteltu, ehkä se oli hetken päähänpisto. (<----- Ja pidetäänhän mielessä että tuo on spekulaatiota, en esitä mitään tai ketään faktana tai väitä todeksi. Kokonaisuutta katsoen vain
minun mielestäni tuo itsemurha on todennäköisin vaihtoehto. Toisaalta, en pidä mahdottomina myöskään muita vaihtoehtoja, en vain pidä niitä yhtä todennäköisinä) On täysin luonnollista että Johannan äiti kertoo ettei usko itsemurhaan, viimeinen yritys suojella tytärtään ja tämän "hyvyyttä". Tämä sama lause kuullaan niin monen itsemurhan tehneen läheisen suusta että siihen ei voi paljoa perustaa.
OT: Pari viikkoa sitten osallistuin etsintöihin jossa etsittiin keski-ikäistä perheenisää, oli lähtenyt paria päivää aikaisemmin pyörälenkille eikä palannut kotiin. Miehen vanhemmat uskoivat miehen olevan elossa, "Ehkä se tarvitsi omaa aikaa jos niillä vaikka oli vaimon kanssa riitoja. Kyllä se palaa". Vaimo taas ei uskonut miehen karanneen vaan kuolleen, "Se näytti kyllä jotenkin sairaalta, luulen että se on saanut sairaskohtauksen". Molemmat osapuolet olivat täysin varmoja että mies ei koskaan, ikinä tekisi perheelleen niin julmaa temppua että menisi ja tappaisi itsensä. Kaikkihan oli hyvin, oli talo ja lapset ja töitäkin. Ei sillä mitään syytä ollut itseään tappaa, kesän lomamatkakin oli tilattu ja maksettu ja tyttären rippijuhlien kutsut lähetetty. Mies löytyi n 3 km:n päästä kotoaan itsensä ampuneena asella jonka olemassaolosta vaimo ei edes tiennyt. Ja näitä tapauksia on kymmeniä vuosittain joissa läheiset eivät pidä itsemurhaa millään lailla mahdollisena.
Eikä tämä minunkaan kirjoitukseni nyt varmaan vienyt asiaa eteenpäin. Vaan minkäs teen kun inhottaa tuollainen asenne että kadonneiden tai rikoksen uhrien omaiset tai ystävät olisivat jotenkin velvollisia avautumaan asioista tuntemattomille ihmisille.
Voi inka

Ihana kun jaksat tulla tähänkin ketjuun puolustamaan viattomia mun kauheilta narinoilta. Tehän voitte nyt kahdestaan alkaa kuuluttamaan yksityiskohtia Johannan elämästä!
annaanna kirjoitti:
Viime vuonna tällä päivämäärällä oli kuulemma ollut paikallislehdessä pieni ilmoitus, jonka on tulkittu olleen pyyntö kertoa tietoja Johannasta ja samalla pikkuisen syntymäpäivästä.
Linkkiä mukaan kun tämmösiä huutelee.