Pieni liekki kirjoitti: Su Maalis 05, 2023 6:24 am
Still love kirjoitti: Su Maalis 05, 2023 12:34 am
^ Äärimmäisen lojaali perheelleen, kyllä. Tappajan vikaa tämän tiedon valossa ei ole, heitä kohtaan. Kuitenkin, esimerkiksi mustasukkaisuus, saa ihmisen tekemään tekoja, joita ei äkkiä uskoisi. Eli kokonaisuutta tulisi tarkastella mielestäni.
Tappajan täytyisi tällöin olla AA.itse, ja syyllisyyden vuoksi lojaalisuus. Tai sellainen että, jos AA.tappajan tietäisi, vaikuttaisi se perheeseen siten, että hän mieluummin asiasta vaikenisi. Ainut, minkä tähän keksin, on että tekijä ja AA. ovat yhdessä suunnitelleet teon. Tämä ei selitä AA.veitsen pistoa rinnan lähellä, tuossa kuitenkin, olisi ollut varteen otettava vaara käydä hieman pahemmin, osuman kohdistuessa vähänkin eri paikkaan.
Mielestäni varteen otettavin on kaiken tiedon valossa ehdottomasti ulkopuolinen tekijä, josta AA. ei tietoa. Nykytiedon, tällä hetkellä ajattelen näin.
Anneli ei tuntenut miehensä murhaajaa eikä ole ollut tämän kanssa missään tekemisissä. Anneli on varmasti miettinyt paljon sitä, kuka voisi olla tämä tekijä. Hän on alusta asti vaatinut järjestelmällisesti tekijälle rangaistusta ja vaatisi sitä edelleen, jos poliisi tapausta tutkisi. Häneen itseensä kohdistui murhan yritys ja hänen miehensä murha on ollut alkulähteenä sille, että hänen perheeseensä on kohdistunut tämän kyseisen ikävän ja surullisen tapahtuman jälkeen monta tutkintaa - ehkä kaiken kaikkiaan kokonaisuutena tarkastellen vielä ikävämmin seurauksin.
Joku viisaampi voisi minulle kertoa, miksi poliisi ei tule julkisuuteen ja ota vastuuta siitä, että Jukka S. Lahden murha on edelleen pimeänä. Välillä itse mietin, ovatko Lahden murhan takana niin isot kansainväliset asiat, että on parempi antaa yksittäisen naishenkilön kantaa kaikki syytteet ja suuren yleisön viha niskassaan, jotta vältytään suuremmalta konfliktilta. Vai ajatellaanko poliisissa, että valtakunnansyyttäjän tulisi kantaa asiassa vastuu, kun tietyllä tavalla he ovat olleet asiakokonaisuudessa alusta saakka mukana ja koko sopan oikeastaan keittäneet?
Puhelimella en ala lainauksia lyhentämään, pahoittelut siitä kaikille.
Ykkösjakeeseesi liittyen, täytyy olla (yhä kuitenkin hyvin pienellä varauksella) samaa mieltä.
Jae kaksi:
En varmastikaan ole sinua viisaampi tässä asiassa(-kaan) , senkään perusteella minkä kuvan saanut kirjoitustesi pohjalta tietynlaisesta viisaudesta (älykkyyttä mielestäni on monenlaista), sekä sen, että tiedän sinun perehtyneen tapaukseen valtavan paljon itseäni paremmin, ja myös muistavan tietosi liittyen.
Haluan silti vastata, koska tämä myös askarruttanut ja nämä syyt keksinyt:
Varteen otettava syy liene organisaation hierarkia. Onko mielestäsi jolla kulla halutessaan mahdollisuus edes toimia täten? Omasta mielestäni ei, perusteella mitä asiasta tietoa saatavilla, tarkastellen. Näin itse ymmärrän, että se olisi hyvin vaikeaa ellei jopa mahdotonta. Ellei halua hankaluuksia itselleen, todennäköisesti jopa ilman että muu asia kuitenkaan edistyisi. Esimerkiksi yksi narsistinen edelleen jollain tapaa vallankahvassa, riittäisi syyksi tälle. En väitä, että asia näin ihan välttämättä olisi tässä tapauksessa, mutta pidän sitä yhtenä mahdollisuutena. Riittäisi myös yksi korkeassa asemassa oleva, joka ei olisi kanssasi lainkaan samaa mieltä.
Kuitenkin myös se mietityttää, että liittyykö Porvoon poliisin mysteeripuhelinkontakti JSL. kanssa, hänen tiedoissaan käynti, ja työhuoneessaan käynti sormenjälkiä jättäen & yöllä palavine valoineen jollain tavalla tähän osaan kysymystä myös. Vai ovatko nämä kaksi erillisiä asioita. Ja ovatko kaikki kolme erillisiä tilanteita/asioita, vai limittyvätkö kuitenkin yhteen.
Näin ollen, toinen vaihtoehto syylle ja kysymäsi mahdollistajalle, saattaa löytyä jollain tavalla ko. poliisitittelistön sisältä johtuen tuosta mysteeripuhelusta.
Vaikka haluaisin toisaalta pitää itseni täysin erossa siitä, onko AA.syyllinen, osasyyllinen vai täysin syytön J.S.L. surmaan -sen vuoksi, että sen mukaan, kun valaistunut enemmän tapaukseen liittyvistä tiedoista, on mielipiteeni kovasti vaihdellut. Tällä hetkellä, kaiken faktatiedon osalta, mitä tiedän, kuitenkin ehdottomasti mieltä, että Anneli ei ole surmassa mukana ollut, eikä todennäköisesti tekijästä tietoinen.
Lukenut tiedot kauan sitten juttuun perehtyen, osasen olin unohtanutkin - Annelin syyttömyytä tukevia asioita.
Itselläni suututtaa, suututtanut jo vuosia, valtavasti AA.pakkoleipominen syylliseksi seksuaalirikoksiin. Jo vuosia pitänyt sitä sekä valheellisen tahallisen epäilyn lietsontana, jonka aikaan saamana on löydetty lopulta "epäilyä" ja lopuksi myös "näyttöä" asiaan, - että yhtenä selkeimmistä ja pahimmista oikeusmurhista Suomen oikeuslaitokselta tällä vuosituhannella. Kenestä tahansahan saadaan lopulta aikaan tällaista - tarpeeksi epäilyn varjoa heittämällä, asiaa lietsomalla, huolta esiin tuomalla... Tämän jälkeen, kun henkilöä tarkkaillaan ja aihetta aletaan etsiä pitäen asiaa varmana ja huomioiden vain syyllisyyttä tukevat seikat, ihmiset (asiaa tutkivat) melko usein alkavat uskoa (tilanteesta toki riippuen) huolen olevan aiheellista, kun pieniä sellaiseksi tulkittavia merkkejä löytyy - niitä löytyy kenestä meistä tahansa, jos niitä tällä tavoin etsitään.
Tästä laajasti empiiristä tietoa olemassa ja tällainen ilmiö varsin yleinen, jos sitä tarkastellaan yleisestä näkökulmasta. Kuitenkaan kaikki, Annelin kohdallakaan, eivät tähän lähteneet. Esimerkiksi lastenkirurgian äärettömän kokenut alansa asiantuntija, joka oikeudessa todisti. Liekö hänellä ja muutamalla muulla todistajalla, ollut ymmärrys, miksi heidät kuultavaksi pyydettiin ja myös edellä mainitusta ilmiöstä. Tämä kuuluisi ehkä eri osioon, mutta haluan sen tuoda esiin tässä osiossa, koska mielestäni tämän tuomion pakkoleivonnan täytyy hyvin vahvalla tavalla liittyä Jukan surmaan. Mahdollisesti epäsuorasti, mutta vahvasti silti. Vaikka osa näistä, esimerkiksi Joki -Erkkilä, syyllistyi siihen ettei etsinyt tai huomioinut tutkimuksissaan (mielestäni osittain jopa ehkä ymmärrettävästi, ainakaan itse en tiedä, mitä tietoa hän saanut ja miltä pohjalta tutkimuksensa tehnyt) muuta kuin syyllisyyttä tukevia seikkoja, tuomareiden olisi pitänyt syyttömyytä tukevat, usean asiantuntijain esiin tuomat seikat huomioida.
Tässä on asia, joka vaikuttanut äärimmäisen tuhoisalla tavalla myös Annelin lapsiin. Loppujen lopuksi, tällainen syövyttää uskottavuuden niin moneen eri instanssiin, että vähintä mitä tässä voisi enää tehdä, on julkisesti myöntää virheensä ja tuomion purkua päälle.
Tällainen suututtaa senkin vuoksi äärimmäisen paljon, että loukkaa monin tavoin heitäkin, ketkä ovat aidosti kokeneet seksuaalista hyväksikäyttöä. Tällaisen takia heidän uskottavuutensa, osittain, jollain tavalla myös kärsii. Tässä myös syy, joka toivoakseni tulee nousemaan, ja sen myötä nostattamaan pintaan hyvinkin monta asiaa Ulvilan caseen liittyen.
Ihan alkuun tapaukseen vielä kovin perehtymättömänä, olin mieltä että AA.on surmaaja. Tämä juurikin pelkän maalaisjärjellä ajattelun vuoksi - olin tätä mieltä välittömästi, kun surmasta uutisoitiin, ja ajan myötä toin sitä esiin niin usein, että suivaantuneena eräs pyysi minua soittamaan epäilyni poliisille, kun kerran noin epäilen ja poliisia paremmin luulen tietäväni. Sitä tietysti en tehnyt, enkä antaisi itselleni anteeksi, jos olisin tehnyt. On valtavan ironista, että kun poliisi AA. lopulta alkoi epäillä, faktatietojen vuoksi ei enää pian ollutkaan itselleni uskottavaa, että AA.olisi tekijä.
Mielestäni, jos seri-tuomiota ei peruta, asiaa tulisi pitää pinnalla kaikin tavoin, ettei tuollainen oikeus(suur-)murha vain unohtuisi ajan saatossa, lopulta lakaten olemasta. Jok'ainoaan mahdolliseen mediaan tulisi tuolloin saada asiasta juttua. Itse ainakin tulisin esittämään eri paikkoihin toivetta tietyin väliajoin, että asiasta tehdään juttu, ja annan palautetta jos tehdään jne.
Vaikka johonkin väliin ärsytti aivan suunnattomasti AA. hanakat ja uskomattoman sinnikot puolustelijat, tälläkin saitilla, lopulta kuitenkin sen ihmettely, miten ihmeessä teitä löytyy niin monta ja miksi ihmeessä olette niin varmoja AA.syyttömyydestä- sai minut aikanaan etsimään kaiken saatavilla olevan tiedon ja tarkastelemaan mahdollisimman kriittisestä näkökulmasta kaikkea mahdollista, faktatietojen valossa.
Tuolloin oma näkökantani muuttui lopulta täysin. Huomaan, että tulisi nyt kerrata matskut uudelleen, koska en enää muista tarpeeksi hyvin niitä kaikkinensa.
Nyt arvostan kovasti niitä jotka eivät, eivätkä edelleenkään ole, antaneet antaneet periksi asiassa. Näistä muutama sinnikko täällä mainitakseni, jolle kiitokseni lausun: Pieni liekki, kuolemannaakka, sisotalo ja Päämiäs.