Sivu 291/326
Re: Helsinki, Koskela: 16-vuotias poika murhattu
Lähetetty: Ke Elo 11, 2021 2:43 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Ymmärsivätkö 16-vuotiaan pojan Koskelassa surmanneet alaikäiset toimintansa seuraukset? Mielentilatutkimusten lopputulokset julki perjantaina
Niin sanotun Koskelan surman käsittely jatkuu ensi perjantaina Helsingin käräjäoikeudessa. Tuolloin käydään läpi kolmen murhasta syytetyn alaikäisen pojan mielentilatutkimusten lausunnot.
Kolmen vuonna 2004 syntyneen murhasta syytetyn pojan mielentilatutkimusten lausuntoja käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa Koskelan surmajutun viimeisessä pääkäsittelyssä perjantaina 13. elokuuta.
Lausuntojen sisältö on muilta osin salainen, mutta niiden lopputulokset tulevat julki. Lausunnoista selviää, olivatko syytetyt teon aikaan syyntakeisia, syyntakeettomia vai alentuneesti syyntakeisia.
Kolme mahdollista lopputulosta
Jos syytetty todetaan syyntakeiseksi, mielentilatutkimus ei vaikuta rangaistukseen. Hänen katsotaan olleen teon aikaan täydessä ymmärryksessä.
Syyntakeeton jätetään tuomitsematta rangaistukseen, koska hän ei esimerkiksi mielisairauden vuoksi ole voinut käsittää tekonsa seurauksia. Hänet voidaan määrätä psykiatriseen pakkohoitoon.
Alentuneesti syyntakeinen on puolestaan teon hetkellä ollut täyttä ymmärrystä vailla, mutta hän voinut ymmärtää tekonsa seuraukset. Alentunut syyntakeisuus lyhentää tuomiota neljänneksellä, mutta se ei sisällä hoitovelvoitetta.
Alaikäinen voidaan määrätä tahdosta riippumattomaan hoitoon mielisairauden perusteella tai alaikäisen vakavan mielenterveyshäiriön perusteella.
Itse aiheutettu tila, kuten päihtymys teon aikana ei vähennä syytetyn syyntakeisuutta.
...
Syytetyt tutkittiin eri mielisairaaloissa
Syyttäjät vaativat syytetyille mielentilatutkimusta heidän nuoren ikänsä sekä teon poikkeuksellisen laadun vuoksi.
- On syytä tällaisessa teossa tutkia, ovatko vastaavat syyntakeisia ja löydetäänkö jotain syytä, miksi he ovat näin toimineet. Mielentilatutkimus oli myös heidän etunsa, kertoo toinen jutun syyttäjistä, aluesyyttäjä Satu Pomoell.
Kukaan ei vastustanut tutkimusta, joten syytetyt määrättiin mielentilatutkimukseen Helsingin käräjäoikeuden 24. maaliskuuta 2021 antamassa välituomiossa.
...
Kaikki kolme syytettyä on tutkittu kevään ja kesän aikana kukin eri psykiatrisessa sairaalassa. Alaikäisten mielentilatutkimuksissa otetaan huomioon myös kehityksen keskeneräisyys.
Syyttäjät vaativat pitkiä vankeusrangaistuksia
Lopullinen tuomio annetaan, kun mielentutkimusten lausunnot on käsitelty oikeudessa. Tuomioistuin ottaa mielentilalausunnot huomioon harkinnassaan, mutta tekee ratkaisun rangaistuksesta itsenäisesti.
Tuomionantopäivä kerrotaan perjantain istunnossa. Tuomio annettanee muutaman viikon sisällä. Alaikäiset syytetyt ovat edelleen vangittuina. Perjantaina päätetään vangitsemisen jatkamisesta.
Syyttäjät vaativat syytetyille 12, 11 ja 9,5 vuoden vankeusrangaistuksia murhasta sekä aiemmista pahoinpitelyistä ja ryöstöstä sekä siihen yllyttämisestä.
...
Täällä hieman enemmän:
YLE
11.8.2021 13:19 ja päivitys 11.8.2021 13:33
Re: Helsinki, Koskela: 16-vuotias poika murhattu
Lähetetty: Ke Elo 11, 2021 2:53 pm
Kirjoittaja Blackened
Nuorilla on somettamisen seurauksena häilyvä todellisuudentaju. Tähän kun lisätään olematon kasvatus, niin lopputulos voi olla brutaali. Kännykällä kuvataan kaiken maailman juttuja tykkäyksien ja "kontentin" toivossa.
Re: Helsinki, Koskela: 16-vuotias poika murhattu
Lähetetty: To Elo 12, 2021 1:20 pm
Kirjoittaja savolainen
En ole missään nähnyt mainintaa siitä, pidetäänkö istunto avoimin, vai suljetuin ovin?
Re: Helsinki, Koskela: 16-vuotias poika murhattu
Lähetetty: Pe Elo 13, 2021 8:27 am
Kirjoittaja Ghost hunting
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b909 ... ed0123ee16
Helsingin käräjäoikeudessa jatkuu tänään Koskelan henkirikoksen käsittely. Kolmea tekoaikaan 16-vuotiasta poikaa syytetään joulukuussa 2020 tapahtuneesta ikätoverinsa murhasta.
Käräjäoikeus antoi asiassa maaliskuussa välituomion, jonka mukaan syytetyt olivat toimineet pääosin syytteessä kuvatulla tavalla. Samalla oikeus määräsi pojat mielentilatutkimuksiin, jotka ovat nyt valmistuneet ja ne kuullaan tänään.
Iltalehti uutisoi istunnosta aamulla kello 10.30 alkaen.
Lopullinen tuomio myöhemmin
Mielentilatutkimuksen tarkoituksena on selvittää, onko rikoksesta syytetty ihminen ollut syyntakeinen teon aikana eli onko hän tekohetkellä kyennyt ymmärtämään tekonsa todellista luonnetta ja sen seurauksia.
Mielentilatutkimuksen lopputulos on joko syyntakeinen, alentuneesti syyntakeinen tai syyntakeeton. Kunkin syytetyn osalta kuullaan vastaus tähän perjantaina.
Lausuntojen sisällöt ovat terveystietojen vuoksi salaisia, mutta lopputulokset julkaistaan.
Käräjäoikeus ei anna lopullista tuomiota perjantaina, mutta sen antopäivä ilmoitetaan tänään.
Saas nähdä että heiluuko pöpiläkorttia pöytään? Ja onko huumeiden alkuperä selvitetty, se ei ole sivuseikka asia koska alaikäisistä on kyse.
Re: Helsinki, Koskela: 16-vuotias poika murhattu
Lähetetty: Pe Elo 13, 2021 8:57 am
Kirjoittaja Fed
savolainen kirjoitti: To Elo 12, 2021 1:20 pm
En ole missään nähnyt mainintaa siitä, pidetäänkö istunto avoimin, vai suljetuin ovin?
Paikallisradiossa mainittiin että suljetuin ovin.
Re: Helsinki, Koskela: 16-vuotias poika murhattu
Lähetetty: Pe Elo 13, 2021 9:08 am
Kirjoittaja veniard
Alaikäisyys este julkisesti vatuloida terveystietoja? Villi veikkaus. Yhdellä alentuneesti syyntakeeton. Kahdella ei mitään vaivaa.
Re: Helsinki, Koskela: 16-vuotias poika murhattu
Lähetetty: Pe Elo 13, 2021 9:50 am
Kirjoittaja lukutoukka
Ylen ohjelmasivuilta löytyi, että Areenassa alkaa ylen seuranta oikeudenkäynnin suhteen klo 10.17 tänään perjantaina.
Re: Helsinki, Koskela: 16-vuotias poika murhattu
Lähetetty: Pe Elo 13, 2021 10:13 am
Kirjoittaja Fed
lukutoukka kirjoitti: Pe Elo 13, 2021 9:50 am
Ylen ohjelmasivuilta löytyi, että Areenassa alkaa ylen seuranta oikeudenkäynnin suhteen klo 10.17 tänään perjantaina.
https://areena.yle.fi/1-50909643
Re: Helsinki, Koskela: 16-vuotias poika murhattu
Lähetetty: Pe Elo 13, 2021 10:52 am
Kirjoittaja Podengo
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b909 ... ed0123ee16
Lainaus:"Mielentilatutkimukset ovat valmistuneet, ja ne kerrotaan nyt. Asiakirjat ovat muilta osin salassapidettäviä, mutta niiden lopputulos kerrotaan julkisesti.
Kaikkien kolmen osalta mielentilatutkimuksen lopputulos on THL:n tarkastuksen jälkeen syyntakeisia. Kaikkien kolmen osalta lopputulos on tämä."
Re: Helsinki, Koskela: 16-vuotias poika murhattu
Lähetetty: Pe Elo 13, 2021 11:19 am
Kirjoittaja Ghost hunting
Päätös syyntakeisuudesta merkitsee sitä, että uhrit ovat olleet täydessä ymmärryksessä surmateon aikana.
Syyttäjät vaativat vanhimmalle pojalle vähintään 12 vuoden, nuorimmalle pojalle 11 vuoden ja toisiksi vanhimmalle pojalle 9 vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistuksia.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b909 ... ed0123ee16
Re: Helsinki, Koskela: 16-vuotias poika murhattu
Lähetetty: Pe Elo 13, 2021 11:22 am
Kirjoittaja sikapäivät2020
Kuuntelin tästä julkaistun kirjan.Jos meni vähänkään kun siinä kirjoitetaan,on nämä haetut tuomiot on

Sanoisinko kohdallaan.
Re: Helsinki, Koskela: 16-vuotias poika murhattu
Lähetetty: Pe Elo 13, 2021 11:29 am
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
Myös IS seuraa istuntoa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008190692.html
Koskelan murhasta syytetyt kolme alaikäistä poikaa olivat mielentilatutkimuksen mukaan tekoaikaan syyntakeisia. Tuomiot tapauksessa annetaan myöhemmin.
Re: Helsinki, Koskela: 16-vuotias poika murhattu
Lähetetty: Pe Elo 13, 2021 11:38 am
Kirjoittaja Fed
"Koskelan syytetyt vaativat lievennystä tuomioonsa sosiaalisen median suuren julkisuuden takia. Tiedotusvälineet eivät ole alaikäisten syytettyjen nimiä kertoneet, mutta somessa ne on mainittu ja se on syytettyjen mukaan ollut haitallista. Syyttäjä vastustaa vaatimusta." Tämä Twitteristä bongattuna.
Tuomiot kerrotaan perjantaina 3.syyskuuta.
Re: Helsinki, Koskela: 16-vuotias poika murhattu
Lähetetty: Pe Elo 13, 2021 11:46 am
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
Onhan tuo pyyntö alentaa tuomiota vähän posketon, kun tyypit on varmasti myös jollain tasolla haaveilleet, että saavat tekemisillään huomiota nimenomaan netissä. Jantterithan nähtävästi videoivat tappamansa pojan kiusaamista, joten nähtävästi jonkin aikaa on ollut mielessä myös leveillä onnettoman uhrin kiusaamisella ja kidutuksella julkisesti Youtuben tai jonkun muun somekanavan kautta (vertaa vaikkapa Milan Jaffin sekoilut, kun kuvaa takin varastamista tai itsensäpaljastelusikailua metrossa ja sitten ylpeilee näillä typerillä tekemisillään) joten voidaan katsoa tekijöiden myös hakeneen tempauksellaan näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa.
Re: Helsinki, Koskela: 16-vuotias poika murhattu
Lähetetty: Pe Elo 13, 2021 11:55 am
Kirjoittaja lukutoukka
Usein kiusaaja hakee huomiota piinaamalla uhriaan tai uhrejaan. Alistaminen antaa myös vallan tunteen.
Nämä tekijät on nyt todettu syyntakeisiksi. Se tarkoittaa, että he ovat ymmärtäneet tekojensa seuraukset. Sekä tekijöiden että muiden on aika kohdata näiden tekojen motiivien tarkoituksellisuus.