sikakoira kirjoitti: Su Loka 01, 2023 5:57 pm
Taitaa olla vain puhetta kun Ukrainan loppu lähenee.
Jos noihin Tauruksiin viittaat, niin sittenhän se on uskottava, että niitä on tulossa. Nämä sinun "ei tule tapahtumaan" -ennustelusi on johdonmukaisesti menneet niin päin. Seuraava vaihe narratiivissa on se, että Tauruksista ei ole mihinkään, ihan romurautaa. Sen jälkeen julkaistaan perunalla otettuja videoita pimeästä kellarista ja todetaan, että kuten tästä näkyy, Tauruksia on jo tuhottu enemmän kuin mitä niitä edes aiotaan luovuttaa Ukrainalle. Viimeisessä vaiheessa on jäljellä enää kova ulina ruohikkopaloista ja remonttitöistä, kun Ukraina napsii Tauruksilla Venäjän sotilaallisia kohteita, kalustoa ja henkilökuntaa pois liikekannalta.
Eihän yksillä Tauruksilla sotia voiteta, mutta niillä saadaan kyvykkyyksiä, jotka Ukrainalta ovat tähän asti puuttuneet. Esim. joku Kertshin sillan elinkaari on silloin yhtä napin painallusta vaille päätepisteessään.
Mielestäni kyllä, askel parempaan päin ja mikä tärkeintä kannustaa muita valtioita toimimaan. En jaksa itsekkään uskoa että ratkaiseva aseapu mutta askel eteenpäin ja ukraina vaikuttaa hyvinkin kyvykkäältä käyttämään pitkänmatkan aseita.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Su Loka 01, 2023 7:46 pm
Kirjoittaja Virdon
sikakoira kirjoitti: Su Loka 01, 2023 6:44 pmMikäli se ei toteudu Venäjä ottaa viisi aluetta Ukrainalta eikä kysele enää. Arviot alueista ovat kaikki Kiovasta alaspäin sijaitsevt alueet Itärintamalla ja Odessa lähes satavarmasti kuuluu myöskin alueisiin.
Eli ei siis koko Ukrainaa? Mitä tapahtui sille "Kiovakin otetaan vielä varmasti haltuun"- lupaukselle?
sikakoira kirjoitti: Su Loka 01, 2023 6:44 pmUkrainasta tulee täysin kehitysmaa ilman teollisuutta ja meriyhteyksiä.
Se parantaisi kehitystä ja elämää huomattavasti ylipäätään jos vain sotarikolliset venäläisterroristit saataisiin häädettyä takaisin sinne mistä lähtivätkin.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Su Loka 01, 2023 8:42 pm
Kirjoittaja Anoteus
Missä ne kartat nyt sitten oli prosentuaalisesti? Vuoden alusta lähtien riittää.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Ukraina vahvistaa onnistuneen iskun Venäjälle Smolenskiin
ILKKA AHTOKIVI
JULKAISTU 02.10.2023 | 12:52
PÄIVITETTY 02.10.2023 | 12:53
UKRAINAN SOTA
Lennokkien kerrotaan osuneen lentokonetehtaaseen.
MAINOS
– 1. lokakuuta 2023 Smolenskin lentokonetehtaan isku keskeytti Kh-59-ohjusten tuotannon, kertoo Ukrainan puolustusministeriön päätiedusteluosaston (GUR) lehdistöpalvelu Ukrinform raportoi.
– Vahvistettujen tietojen mukaan kolme neljästä lennokista osui kohteeseen aiheuttaen merkittäviä vahinkoja hyökkääjävaltion sotilasyrityksen tuotantolaitoksille, GUR sanoo.
MAINOS
Ukrainan sotilastiedustelun mukaan Kh-59 on ilmasta maahan ammuttava ohjus, jonka kantama on jopa 280 kilometriä. Se on yksi ohjuksista, joita Venäjän ilmailuvoimat käyttävät useimmiten sotilas- ja siviilikohteita vastaan Ukrainassa.
Tšernihivin, Sumyn, Harkovan, Dnipropetrovskin, Zaporižžjan ja Hersonin alueet ovat kärsineet eniten tällaisten aseiden käytöstä
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ma Loka 02, 2023 1:01 pm
Kirjoittaja damfin
Päivän naurut, ja tietenkin venäläisten kustannuksella...
Ukrainalaissotilaalla oli vaikeuksia sotasaalisvaunun kanssa – soitti tehtaalle Venäjälle ja haukkui tankin
Sodassa koettiin erikoinen puhelintrollausoperaatio. Keskipisteessä oli viime vuonna Ukrainan saama sotasaalisvaunu.
UKRAINASSA nähtiin poikkeuksellinen episodi, kun ukrainalainen sotilas soitti Venäjälle saadakseen apua toimintahäiriöistä kärsivän panssarivaunun kuntoon saamiseksi.
Taistelutunnusta Kotshevnik käyttävä ukrainalaistaistelija soitti venäjää puhuen suoraan T-72B3-panssarivaunuja valmistavalle Uralvagonzavod-yhtiölle Nizhni Tagiliin Uralin Sverdlovskissa.
Episodin julkaisi YouTubessa Militarnyi Videonews. Siitä kertoi ensimmäisenä Forbes.
Taustalla oli todellinen ongelma: vaikka Ukrainalla on paljon venäläisiä sotasaalisvaunuja, T-72B3-mallia on varsin vähän. Kokemukset siitä ovat vähäisiä.
ONGELMAT heikensivät vuonna 2021 valmistetun ja viime vuoden lopulla vallatun tankin kenttäkelpoisuutta merkittävästi: vaunu vuosi öljyä eivätkä kompressorit pumpanneet ilmaa sylintereihin. Pahin ongelma oli kuitenkin se, ettei tornia kääntävä mekaniikka toiminut, vaan tornia oli käännettävä käsipelillä.
Kotshevnik antoi tankkitehtaalla puhelimeen vastanneen Aleksandrin kuulla kunniansa. Hän ei säästellyt sanojaan kuvaillessaan vaunun vikoja ja puutteita.
Venäläinen luuli keskustelevansa toisen venäläisen kanssa, ja lupasi saattaa ongelmat tiedoksi sekä vaunun suunnittelijoille että moottorivalmistajalle.
Tämä ei riittänyt Kotshevnikille. Hän halusi puhelimeen isomman pomon tankkitehtaalta. Ja näin tapahtui. Uralvagonzavodin johtoon kuuluva mies myönsi panssarivaunuissa olevan ongelmia ja pyysi ukrainalaiselta tarkempaa selontekoa ongelmista WhatsAppissa.
Hetken kuluttua Kotshevnik soitti vielä uudelleen takaisin tankkipomolle.
– Vaunuissa oli näitä ongelmia jo, kun saimme ne sotasaaliiksi. Olen Ukrainan 54. prikaatin toisesta mekanisoidusta pataljoonasta. Haluamme teidän tekevän vaunuistanne parempia, jotta ne toimivat luotettavammin seuraavan kerran, kun otamme niitä sotasaaliiksi. Kunnia Ukrainalle, Kotshevnik sanoi.
Linjan toisessa päässä oleva venäläinen repesi tässä vaiheessa nauruun.
KOTSHEVNIK soitti vielä takaisin alemmalla tasolla olleelle Aleksandrille.
– Kertokaa pomoillenne, että Ukrainan armeijan on vaikea käyttää tätä kalustoa. Tehkää siitä parempaa, kiitos. Kunnia Ukrainalle.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ma Loka 02, 2023 2:22 pm
Kirjoittaja OnyxPhoenix
Ryssät väittivät että kaikki dronet Smolenskissa torjuttiin.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ma Loka 02, 2023 2:57 pm
Kirjoittaja jhou
Torjuttiinhan ne, viimeistäänkin siihen ohjustehtaaseen pysähtyivät kaikki! Yksikään ei palannut kotiin! Kyllä nyt Natoa, WEFiä ja kansainvälistä villakoiraliittoa harmittaa! Eläköön demilitarisaatio!
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ma Loka 02, 2023 5:19 pm
Kirjoittaja vituiksmän
jhou kirjoitti: Ma Loka 02, 2023 2:57 pm
Torjuttiinhan ne, viimeistäänkin siihen ohjustehtaaseen pysähtyivät kaikki! Yksikään ei palannut kotiin! Kyllä nyt Natoa, WEFiä ja kansainvälistä villakoiraliittoa harmittaa! Eläköön demilitarisaatio!
Huomion arvoista tässäkin iskussa oli, ettei ainuttakaan IT:n onnistumista saatu taltioitua videoille. Jälleen joutui sotilaskohde tekemään kaiken torjuntatyön.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ma Loka 02, 2023 6:38 pm
Kirjoittaja korruptiokeisari
sikakoira kirjoitti: Su Loka 01, 2023 6:50 pm
En muuten ole huomannut suomen mediassa yhdenkään lähteen kertoneen Venäjän vaatimuksista ja aikeista mutta saattaa olla että on vain mennyt ohitse taikka sitten näistä ei vain saa puhua
Kuten kerroin niin Venäjä on keskittynyt tänä vuonna Ukrainan armeijan demilitarisoimiseen ja alueet otetaan jälkeenpäin.
Lienee selvää ettei hyttysen ininää jakseta lännessä turhaan jakaa eteenpäin.
Nyt meidän pitää vaan päättää mitä venäjän raunioille rakennetaan, ettei naapurimaiden tarvitse toiste kärsiä di(c)ktaattoreista.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ma Loka 02, 2023 8:02 pm
Kirjoittaja cossu2
sikakoira kirjoitti: Ma Loka 02, 2023 7:59 pm
^
Niinhän juuri kerroin
Venäjän neljän kuukauden varmistetut tappiot
Pitää kehittää sitä varmistamista vissiin. Kovin on surkella tolalla nyt. Voi tietty olla, että ne ruumiiden laskijatkin on jo rintamalla tai laskuissa mukana.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ma Loka 02, 2023 8:03 pm
Kirjoittaja ketunlenkki
sikakoira kirjoitti: Ma Loka 02, 2023 7:35 pm
Ukrainalla ei kuulemma ole natsi ongelmaa mutta kuinka monessa tuntemassanne maassa palvotaan Waffen SS joukkoja sankareina.
Ryssälästä löytyy kyllä kaikkein kierointa natsien palvontakultturia:
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ma Loka 02, 2023 8:10 pm
Kirjoittaja cossu2
Lopetetaas taas tää peppuloordin ja muiden äksien linkittäminen. Näistä 110% kun on paskaa ja palataan oikeaan aiheeseen.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ma Loka 02, 2023 8:24 pm
Kirjoittaja Vili S Pertti
Moneen kertaan tuhotut Himarsit saavat kyllä Pionit kukkimaan kauniisti.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ma Loka 02, 2023 8:26 pm
Kirjoittaja Vili S Pertti
Äänestys, johon vastaa ne, jokka äänestyksen hoksaa. Oli sielä myös tämmöinen
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ma Loka 02, 2023 8:42 pm
Kirjoittaja ketunlenkki
Ryssän armeijan natsisympatioista on täälläkin ollut paljon juttua, mutta paljon suuremmasta ongelmasta eli kommareista ei niinkään, Kuitenkin kommunistit nauttivat 18,9% kannatusta vuoden 2021 venäjän duuman vaaleissa.
Kommarithan eivät tunnetusti siviilejä säästele, kuten sikakoirakin myönsi tässä taannoin. Ja näitä tunnettuja siviilientappajiahan riittää kymmeniätuhansia ryssän armeijassa mikäli prosentit ovat samaa tasoa kuin duumassa.