devil_doll kirjoitti:Protestiääni lähtee persuille, vaikka en ihmeitä odotakaan. Tarkoitus on näpäyttää eliittiä, joka huolehtii vain omista eduistaan ja on lisäksi, tyhmänä ja välinpitämättömänä kuin saapas, ajanut tämän maan asiat päin persettä.
Tuo on ihan hyvä syy, vaikka puhutaan, että kosto on huono tapa protestoida. Näillä kolmella ikisuurella kun on ollut jonkinlainen luulo omasta etevämmyydestään ja ihan kuin johonkin kiveen olisi hakattu heidän ikuiset oikeutensa olla kolme suurta. Vuorottelevat hallituksessa ja kilpailevat siitä kuka pääsee RKP:n kanssa samaan hallitukseen.
devil_doll kirjoitti:Minua hämmästyttää se, ettei maassa ole tällä hetkellä oikeaa työväenpuoluetta. Kommunistit ovat läjä menneisyydessä eläviä harhaisia dinosauruksia; vasemmistoliitto kermaperse-Arhinmäkineen on vihreiden vasenta laitaa (ja vihreät ovat tunnetusti kokoomuksen puisto-osasto); demarit ovat omituinen kokoelma wannabe-kokkareita (huomatkaa viittaus cocktail-partyihin) ja 50-luvun työvoimapoliittiseen todellisuuteen jämähtäneitä löysiä brontosauruksia.
Vasemmistoliitto on kummallinen sekoitus työväestöä, talonvaltaajia, graffitimaalareita ja yltiösuvaitsevaisia. Vihreiden vasen laita on hyvä ilmaus.
Demarit ovat jämähtäneet ay-elämään. Olen jo monen monta monituista vuotta kummastellut kun SAK:n jäsenille tyrkytetään SDP:n sanomalehteä. Paperitehtaan luottamusmieheksi valitun pitää olla mieluumin demari - toki vas.liittolainenkin kelpaa, mutta jostain syystä Persu ei. Sellaisen pääsy liitossa eteenpäin estettiin tässä taannoin. Demareissa on myös outoja salonkisosialisteja kuten
Päivi Lipponen ja ex-edustaja ei-juristi oikeusministeri
Leena Luhtanen. Heitä on vaikeaa ellei peräti mahdotonta yhdistää sosialidemokraattiseen aatemaailmaan. SDP:n alamäki johtuu akkavallasta ja haalariväki ei ole enää aikoihin ollut tervetullut puoluetoimistoon häiritsemään maailmoja syleileiviä tätejä.
devil_doll kirjoitti:Kokoomusta on myöskin hyödytöntä äänestää, sillä jos se ajaisi amerikkalaistyylistä yritteliäisyyttä, eivät pienyrittäjät, tutkijat ja kirjailijat jäisi ensimmäisinä tyhjän päälle, kun elämä potkii päähän esim. sairauden muodossa. Kokoomus onkin kansainvälisen suurpääoman ja EK:n poliittinen missi.
Kykypuolue on uusliberalistien valtaamana unohtanut pienyrittäjät niin veronmaksajina kuin ihmisinä. Kokoomuksen hypettäjistä tulee mieleen kokaiinia loistohotellin vessassa sirukortilla annostelava nuori mies, joille työväestö ja eläkeläiset ovat on asemassa.
devil_doll kirjoitti:Keskusta sentään rehellisesti on mitä on: maanomistajien etua ajava puolue. Harmi vain, että tämä on päässyt unohtumaan niilta sadoiltatuhansilta kaupunkilaisilta, jotka kyseistä puoluetta mamman ja papan perintönä edelleen kuuliaisesti äänestävät. Kepu on kiero kuin korkkiruuvi, mutta sellaisena se porautuu järevästi Suomen maaseudun maaperään ja vetää kannattajansa mukanaan (saveen).
Suomessa kepuleitten äänestäjäkunta elää ihmeen sitkeässä. Kepu pettää aina - saattavat olla vaalien jälkeen Suomen suurin puolue. Koneistonsa on vahva ja kuten jo aiemmin sanoin, niin RKP:n tavoin, he raahaavat puolikuolleet uurnille vaikka väkisin.
devil_doll kirjoitti:Harkitsin myös Muutos 2011:n äänestämistä, mutta vierailtuani heidän sivuillaan luovuin ajatuksesta. Muutokseen on väitetty hakeutuneen persujen joustamattomin osa, ja totesin tämän olevan asian laita: muutoslaiset ovat kykenemättömiä ymmärtämään esim. yksinkertaista peruskoulutason matemaattista tehtävää, jossa jaetaan olemassaolevien työpaikkojen määrä työttömien määrällä ja todetaan, että tulos on noin 0,18, mistä ei voida vetää johtopäätöstä, että työnhakijat ovat työhaluttomia.
Muutoksen pj:llä on oikeata asiaakin. Nyt vaan pitäisi jostain löytää ne äänestäjät, jotka uskovat heihin. Jos Suomessa voisi antaa ääniä kolmelle ehdokkaalle, niin moni ruksaisi kolmanneksin Muutoksen ehdokkaita.
Jos olisi demari, niin äänestäisin Uudellamaalla numeroa 381. Tolkun mies. Vielä 90-luvun alussa melkoinen mäskisäkki jolle viina maistui, mutta jätettyään ay-liikkeen raitistui ja päästyään eduskuntaan hänestä tuli asiallinen sekä osaava henkilö. Ministeriksi ei tosin pääse ikinä.
Persuille oli olemassa tilaus Vasemmistoliiton sekä demonien unohdettua työväen asian. Ja kun ei se suomalainen duunari sittenkään ole niin auliisti tukemassa Nicaraguan vallankumouksellisia kuin mitä luultiin eikä tunne solidaarisuutta kaukaisten maiden ihmisiä kohtaan siinä määrin kuin oletettiin - koska on se omakin leipä turvattavana... niin tällöin halutaan että joku olisi myös heidän asialla. Lisäksi yhä useampi ei halua kuulua SAK:n liittoihin - työelämän muutoksistakin johtuen - vaan valitsee Loimaan kassan, jolloin demarien kiristävä ote vähenee ja ihmisille annetaan oikeasti vaihtoehto ja mahdollisuus olla kulkematta kiltisti heidän talutusnuorassaan.
-Viime vaalien alla tuo SAK:n oppimestarimainen ote duunareihin näkyi kun sekä SDP:n silloinen pj
Eero Heinäluoma ja SAK:n silloinen pj
Lauri Ihalainen kävivät Koffin tehtaalla Keravalla muka-kiinnostuneina ja ikään kuin muistuttamassa että SDP:tä pitää äänestää.