Juu, moraalittomaksi ja itsekeskeiseksi luonnehdittavaa käyttäytymistä on ollut ihmisillä aina, toisten mielestä joinakin maailman aikoina enemmän kuin toisina, ja useimmiten kuvataan vallitsevaa maailmanaikaa, sitä nykyaikaa, kaikista moraalittomimmaksi. Siihen en nyt tässä viestiketjussa ala ottamaan sen kummemmin kantaa, saatikka siihen, onko abortti moraaliton ja itsekeskeinen teko vaiko ei, ja jos on, niin missä vaiheessa sikiön kehitysvaihetta, vaiko munasolun hedelmöittymishetkestä lähtien.

Joillekin abortti ei ole juuri tulehtuneen umpisuolen poistoa kummempi toimenpide, toisille se on murha. Aborttia koskevat lainsäädännöt ovat kuuma aihe vissiin joka maassa ja joka kulttuurissa. Että pitääkö siihen puuttua lainsäädännöllä, vaiko eikö, ja jos, niin missä määrin. Suomen tai muiden maiden aborttilainsäädäntöä varten voisi vaikka perustaa omankin keskusteluketjun, ellei täällä jossain sellaista jo olekin.
Monia asioita perustellaan sillä toteamuksella, että niin on aina ollut, sitä on tapahtunut aina. Tai että paljon pahempiakin julmuuksia tapahtuu, on tapahtunut ja ehkä tulee myös jatkossa tapahtumaan. Sotia, murhia, prostituutiota, lapsiin sekaantumista. On mahdollista, että ns. aina on ollut olemassa nuoria, aikuisia ja ikääntyneitä miehiä ja naisia, jotka ovat tunteneet seksuaalista vetoa lapsiin. Vaikka lapsi saattaakin olla kykenevä saamaan orgasmin sopivasti stimuloituna, on ainakin minulle silti vaikeaa mieltää, että lapset nauttisivat yhdynnöistä, tai välttämättä muustakaan seksuaalisesta toiminnasta, ellei se tapahdu oma-alotteisesti, omatoimisesti ja omilla ehdoilla. Esimerkiksi yksinäisyydessä tapahtuvaa oman kehon hyväilyä ja omaan kehoon tutustumista. Silloin, ja sillä tavalla, ja sen verran, mitä lapsi itse tahtoo. Jos yleensä juuri tahtookaan. Minusta kaikenlainen täysi-ikäisen seksuaalinen lähestyminen lasta kohtaan on aina jonkinasteista henkistä ja/tai fyysistä hyväksikäyttöä, ja usein myös väkivaltaa. Minulle lapsia ovat suunnilleen kaikki alle 16-vuotiaat. Olen tyytyväinen Suomen lainsäädäntöön näissä asioissa. Yleiseen ilmapiiriin, pinnallisuuden ja kaupallisuuden tyrkyttämiin arvoihin ja ihmiskuvaan en ole tyytyväinen, juuri minkään asioiden suhteen.
Vankilaan päätyvä lasten parittaja saattaa yritä vedota siihen, että lapset, joita hän paritti, olivat turvassa. Lapsilla oli katto päänsä päällä, ruokaa ja suojelua. Kukaan muu ei välittänyt orvoista katulapsista. Heitä joutuukin usein väkivallan, raiskausten, murhien ja pimeän sisäelinkaupan uhreiksi. Heitä päätyy huumekoukkuihin ja apureiksi, muuleiksi ja juoksupojiksi rikollisporukoille. Parittaja piti lapsista huolta. Miten heidän nyt käy, kuka nyt enää huolehtii heistä? Minun mielestäni jotain on pahasti vialla koko yhteisössä, koko yhteiskunnassa, kun tilanne on tuo. Minusta parittaja joutaa päätyä linnaan vetoomuksistaan huolimatta. Joku voi olla kanssani eri mieltä. Mielestäni lasten aseman parantamiselle pitää löytää, ja toteuttaa, muita kanavia.
Voidaan sanoa, että ainahan nuoret tytöt ovat keimailleet itseään vanhemmille pojille ja miehille. Flirttailleet, härnänneet. Entä sitten? Tarkoittaako se sitä, että he haluavat yhdyntää, tai juuri muutakaan, paitsi ehkä sitä ihailua ja huomiota, kehuja?
Voidaan sanoa, että ainahan näitä tyttöjä (ja poikia) on sitten myöskin vähän lähennelty, taputeltu ja kopeloitu. Tai että eihän siihen mene kuin muutama vuosi kun tytöt ovat jo kuitenkin ns. täydessä touhussa poikien kanssa. Tai että lapset ovat nykyään muka kypsempiä kuin ennen. On se mahdollista, tavallaan, joiltain osa-alueilta. Mutta en usko, että fyysisesti. En usko, että seksuaalisesti. Silloin olisi ihmisolennon evoluutiossa pitänyt tapahtua jokin yllättävä ja nopea loikkaus, ja vieläpä ilman mitään pätevää syytä ja hyötyä, tuolloin kehitys olisi vahingollinen ihmiskunnan selviytymisen kannalta.
Voidaan sanoa, että maailmalla lapsille tapahtuu paljon pahempiakin asioita, kuin sellaista, että joku 18-kesäinen poitsu panee sammunutta 14-vuotiasta tyttöä, tai että joku parikymppinen ei hyväksynytkään sitä "eitä" enää sen jälkeen, kun oli kuitenkin jo pussailtu ja vähän kopeloitu vaatteiden päältä.
Voidaan sanoa, että tämä on laaja aihepiiri, ja enemmänkin pohdintaa ihmisten erilaisista arvomaailmoista ja näkemyksistä, kuin varsinaisesti tähän otsikon keissiin liittyvää pohdintaa. Ja siinä olenkin osaltaan samaa mieltä. En vaan malta olla vastaamatta, kun aiemmin jo on heitelty ketjuun kommentteja, jotka eivät minusta liity suoranaisesti itse keissiin, eikä oikeuden ratkaisuun asiassa.
Minusta on hyvä, että tämä keissi meni oikeuskäsittelyyn. Minusta on hyvä, että poika ei saanut rangaistusta.