Sivu 4/4
Re: Kolme kuoli ampumavälikohtauksessa Ikaalisissa
Lähetetty: Pe Touko 06, 2011 1:35 pm
Kirjoittaja Tiina
^Kaikille k-päille niitä lapsia suodaan. Hirvittää ajatellakin pojan viime hetkiä.

Re: Kolme kuoli ampumavälikohtauksessa Ikaalisissa
Lähetetty: Ma Touko 09, 2011 4:21 pm
Kirjoittaja taavetti
Ikaalisten perhesurma: Poika pakeni isäänsä
Maanantai 9.5.2011 klo 15.07
Tutkinnanjohtajan mukaan 13-vuotiaan ruumis löytyi viiden metrin päässä talosta.
Pirkanmaan poliisi on jatkanut Ikaalisissa tapahtuneen perhesurman selvittämistä. Osaa surmatun perheen läheisistä on kuultu, mutta poliisi ei halua kertoa tarkemmin keskustelujen sisältöä.
37-vuotias mies surmasi entisen puolisonsa ja poikansa omakotitalossa noin viikko sitten Ikaalisissa. Tapahtuman taustalla oli tuore avioeroprosessi.
13-vuotias poika ehti soittaa ennen surmaansa hätäkeskukseen, joka kuuli kaksi laukausta. Tämän jälkeen pojan ääni hiljeni. Poika oli ehtinyt kertoa, että isän luokse tarvittiin apua.
Rikoskomisario Pasi Niemisen mukaan pojan ruumis löytyi viiden metrin päässä talon rappusilta. Ilmeisesti poika pakeni aggressiivista isäänsä talon pihalle.
- Tapahtumahetkellä poika oli menossa poispäin talosta. Isän ruumis oli talon ja pojan ruumiin välissä, Nieminen sanoo.
Äidin ruumis löytyi talon sisältä. Mies ampui yhteensä kuusi laukausta.
MAARIT NYKÄNEN
[email protected]
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011050 ... 7_uu.shtml
Ilta-Sanomista;
"Vaikea sanoa, oliko poika pakenemassa talosta. Pois päin talosta hän oli joka tapauksessa menossa, kertoo rikoskomisario Pasi Nieminen.
Jos poika juoksee pois päin talosta, ja hänet ammutaan, siitä voi vetää johtopäätöksen, että isä ampui poikaansa selkään.
- Sitä voi arvailla. Mitään laukauksiin liittyviä yksityiskohtia en tule kertoman julkisuuteen, sanoo Nieminen."
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/ikaal ... 46463.html
Re: Kolme kuoli ampumavälikohtauksessa Ikaalisissa
Lähetetty: Ma Touko 09, 2011 5:52 pm
Kirjoittaja Tiina
Hmm..Pilkun nusuttamista. Jos mies oli syntynyt v-63, niin kyllähän ikää tulee (tai ainakin olisi tullut) silloin jo 48v tänä vuonna. Kumpikohan ikä lie oikea ?
Re: Kolme kuoli ampumavälikohtauksessa Ikaalisissa
Lähetetty: Pe Touko 13, 2011 7:16 pm
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Oli syntynyt 1963.
Re: Kolme kuoli ampumavälikohtauksessa Ikaalisissa
Lähetetty: Su Touko 29, 2011 10:44 pm
Kirjoittaja Nooruska
Tämän päivän Aamulehdessä ampujan kuolinilmoitus. Ei ollut ex-vaimon tai pojan kylläkään. Ne on kuulemma haudattu jo Keravalle viikko sit.
Re: Kolme kuoli ampumavälikohtauksessa Ikaalisissa
Lähetetty: Su Touko 29, 2011 11:09 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Eipä olisi ollutkaan fiksua laittaa samaan lehteen molempien osapuolien, murhaajan ja murhattujen kuolinilmoituksia.
Re: Kolme kuoli ampumavälikohtauksessa Ikaalisissa
Lähetetty: Su Touko 29, 2011 11:25 pm
Kirjoittaja Nooruska
kakkosurpo kirjoitti:Eipä olisi ollutkaan fiksua laittaa samaan lehteen molempien osapuolien, murhaajan ja murhattujen kuolinilmoituksia.
On niin ennenkin ollut. Lähinnä vaan tässä luulen olevan sen, että naisen omaiset eivät ole tähän lehteen halunneet sitä laittaa, kun muualta päin olivat näemmä.
Re: Kolme kuoli ampumavälikohtauksessa Ikaalisissa
Lähetetty: Su Touko 29, 2011 11:38 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Odottele rauhassa Nooruska, ja lue aviisi tarkkaan, jospa ne murhattujen kuolinilmoitukset ilmestyvät.
Re: Kolme kuoli ampumavälikohtauksessa Ikaalisissa
Lähetetty: Ma Touko 30, 2011 11:38 am
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Helsingin Sanomat kirjoitti:http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Apul ... 5266529674
Poliisi sai puhtaat paperit aseen palauttamisesta Ikaalisissa
30.5.2011 11:11 | Päivitetty: 30.5.2011 11:19
STT–HS
Apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan poliisi ei syyllistynyt rikokseen palauttaessaan aseen miehelle, joka myöhemmin ampui perheensä ja itsensä Ikaalisissa.
Surmatyön tehnyttä miestä epäiltiin aiemmin naisen lievästä pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta. Rikosepäilyt olivat osaltaan perusteena sille, että mieheltä otettiin aseet pois.
Syyttäjä jätti kuitenkin syytteen nostamatta, koska nainen perui miehestään tekemän rikosilmoituksen.
Mies sai tämän jälkeen myös aseensa takaisin.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä
Jorma Kalskeen mukaan poliisi käytti lain puitteissa harkintavaltaansa. Poliisi oli myös antanut miehelle kirjallisen varoituksen.
Perheenisä surmasi eroaikeissa olleen avovaimonsa, pariskunnan 13-vuotiaan pojan ja lopuksi itsensä huhtikuun lopussa.
Re: Kolme kuoli ampumavälikohtauksessa Ikaalisissa
Lähetetty: To Kesä 16, 2011 11:34 pm
Kirjoittaja Nooruska
Tänään oli Pohjois-satakunta lehdessä tämän naisen ja pojan kuolinmaininnat siinä SRK:n osiossa.
Re: Kolme kuoli ampumavälikohtauksessa Ikaalisissa
Lähetetty: Ke Syys 27, 2023 3:13 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Tässä Iltalehden artikkeli tapahtuneesta. Nuo linkithän eivät kauaa toimi...
Iltalehti 30.4.2011

- Ikaalinen.png (39.77 KiB) Katsottu 1491 kertaa

- Ikaalinen2.jpg (233.12 KiB) Katsottu 1491 kertaa

- Ikaalinen3.jpg (316.51 KiB) Katsottu 1491 kertaa
Re: Kolme kuoli ampumavälikohtauksessa Ikaalisissa
Lähetetty: Ke Syys 27, 2023 3:18 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea

- Ikaalinen4.jpg (188.71 KiB) Katsottu 1489 kertaa

- Ikaalinen5.jpg (136.15 KiB) Katsottu 1489 kertaa