Sivu 4/5

Re: Tiesitkö, että Jukka teki yliopiston lopputyönsä insestistä

Lähetetty: Ke Helmi 16, 2022 9:34 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
Joosua kirjoitti: Ke Helmi 16, 2022 7:50 pm No tämähän menee hienosti. Kansainvälisen pedofiiliringin, tai jopa useamman, jäljille pääsy. Taustalla vaikutusvaltaisia henkilöitä. Ja tekijänä palkkamurhaajat, tai -murhaajat. CIA:kin sopisi kivasti mukaan. Näinhän nämä murhat ja tapot täällä menevät. Eikö niin?
Muistuu mieleen agentti X9. (oli muuten hyvännäköinen mimmi)
Jotenkin toivoisi, ettei kenenkään suomalaisen tarvitsisi joutua nettikiusaajien hampaisiin. On surullista, mikäli asiakeskustelujen käymisestä tehdään mahdotonta netin julkisilla keskustelupalstoilla. Olen itse halunnut omalta osaltani pitää yllä asiakeskustelua täällä murhainfon Ulvila-osiossa, koska minusta olisi tärkeää löytää esimerkiksi vääriin seri-tuomioihin johtaneet kotimaisen rikosprosessin virhelähteet. Olisin kyllä erittäin yllättynyt, jos Ulvilan murhatapauksella olisi jotain yhteyttä kansainvälisiin pedofiilirinkeihin. Tässä prosessissa on tuhottu pari täysin tavallista lapsiperhettä.

Re: Tiesitkö, että Jukka teki yliopiston lopputyönsä insestistä

Lähetetty: To Helmi 17, 2022 12:52 am
Kirjoittaja CSI
Eli The Huppumies X oli insestiringin lähettämä 'hitman', jota Anneli avusti?

Häke-puhelu piti soittaa AA:n alibin luomiseksi. Samoin kylkeen tuikattiin nihrauma.

Tämähän selittäisi miksi AA ei kokenut turvattomuutta murhaamistoimenpiteen aikana. Hän tiesi, kuka hitman oli ja mikä oli kupletin juoni.

Re: Tiesitkö, että Jukka teki yliopiston lopputyönsä insestistä

Lähetetty: To Helmi 17, 2022 8:30 am
Kirjoittaja Pieni liekki
CSI kirjoitti: To Helmi 17, 2022 12:52 am Eli The Huppumies X oli insestiringin lähettämä 'hitman', jota Anneli avusti?

Häke-puhelu piti soittaa AA:n alibin luomiseksi. Samoin kylkeen tuikattiin nihrauma.

Tämähän selittäisi miksi AA ei kokenut turvattomuutta murhaamistoimenpiteen aikana. Hän tiesi, kuka hitman oli ja mikä oli kupletin juoni.
Höpöhöpöjuttuja on levitetty jo ihan tarpeeksi tämän tapauksen tiimoilta. Selvyyden vuoksi todettakoon, että Annelilla ja hänen lapsillaan ei ole ollut mitään tekemistä Jukan murhan kanssa. He ovat joutuneet kokemaan läheisensä traagisen menettämisen, kun ulkopuolinen mieshenkilö tuntemattomasta motiivista tunkeutui rikkomaan heidän kotirauhaansa ja teurasti perheenisän hengiltä.

Re: Tiesitkö, että Jukka teki yliopiston lopputyönsä insestistä

Lähetetty: To Helmi 17, 2022 10:14 am
Kirjoittaja Joosua
CSI kirjoitti: To Helmi 17, 2022 12:52 am Eli The Huppumies X oli insestiringin lähettämä 'hitman', jota Anneli avusti?

Häke-puhelu piti soittaa AA:n alibin luomiseksi. Samoin kylkeen tuikattiin nihrauma.

Tämähän selittäisi miksi AA ei kokenut turvattomuutta murhaamistoimenpiteen aikana. Hän tiesi, kuka hitman oli ja mikä oli kupletin juoni.
Em hyvin selittäisi vanhempien reagoimattomuuden kun Hitman hajotti ikkunaa. Eihän Jukka S. Lahtikaan turhaan hötkyillyt kun rouva oli vaan rennosti peiton alla ja mahdollisesti vielä rauhoitteli tyyliin, älä välitä pikkupojat vaan vähän paukuttelee jotain paukkuja, ei tässä mitään hätää ole, nukutaan vaan. Sitten kun huppis punkesi sisään, on voinut selitys mahdollisesti olla että ai niin, pyysin naapurin meille yökylään, se on vähän rajumpi tyyppi, tulee näköjään ikkunasta. Eihän siinä Lahti tajua mitään tehdä ennenkuin on myöhäistä.

Ja tämä tietenkin mahdollistaa senkin että kysäistään leppoisasti tyttärellä että jokos se lähti, kun muilla ei ole mitään vaaraa.

Ja tietty ammattilainen osaa toimia niin että ei loukkaa itseään, häntä ei tunnisteta, ja treenattuna ikkunasta kulkukin on helppoa kuin suojatien ylitys. Lopuksi jättää paikalle Fiskarsin ikäkulun veitsen jolla johtaa epäilyt paikallisiin tekijöihin. Käytti tietenkin ihan muuta välinettä. Ja tämäkin toimi, kaikenlaiset AV.t , äärilaitojen ukot sun muut paikalliset jätkät on olleet epäiltyinä ja vieläkin monen mielestä takuuvarmoja syyllisiä.
Ammattimies on ammattimies.

Re: Tiesitkö, että Jukka teki yliopiston lopputyönsä insestistä

Lähetetty: To Helmi 17, 2022 2:05 pm
Kirjoittaja Nice shirt
SuomenColumbo kirjoitti: Ke Helmi 16, 2022 1:59 pm Tätäpä ei olla mediassa uskallettu kertoa, että Jukka Lahti teki Kuopion yliopiston loppu gradunsa insestistä.

Poliisihan kysyi Anneli Auerilta, että tiesittekö miehenne tekemästä laajasta insesti tutkimuksesta, johon Anneli
vastasi ettei tiennyt.

Että olikohan tuo insestitutkimus jo niin laaja, että Jukka pääsi oikeiden pedofiilirinkien jäljille aina Porvooseen asti ?

Jos näin, niin sillähän ne Porvoon puhelut olisivat selittyneet.

Mutta opiskeluaikainen myös Kuopion yliopistolta valmistunut Pekka Puputti katosi vain vuorokausi Ulvilan surman jälkeisenä päivänä 2.12.2206 ja hänen ruumiinsa löydettiin Töölön Rajasaaren rannasta 2007 alkukeväänä.

Miksi Puputti piti myös murhata ?

No koska hän tiesi samasta ringistä kuin Jukka.
Ja tämän gradun nimi on?

Re: Tiesitkö, että Jukka teki yliopiston lopputyönsä insestistä

Lähetetty: To Helmi 17, 2022 4:48 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
Nice shirt kirjoitti: To Helmi 17, 2022 2:05 pm

https://finna.fi/Record/uef.995406233705966
Out is normal life : etnometodologinen tutkimus Harjamäen turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa

Lahti, Jukka S. ; Vesivalo, Olli
1994.

Re: Tiesitkö, että Jukka teki yliopiston lopputyönsä insestistä

Lähetetty: To Helmi 17, 2022 4:58 pm
Kirjoittaja Nice shirt
Pieni liekki kirjoitti: To Helmi 17, 2022 4:48 pm
Nice shirt kirjoitti: To Helmi 17, 2022 2:05 pm
SuomenColumbo kirjoitti: Ke Helmi 16, 2022 1:59 pm Tätäpä ei olla mediassa uskallettu kertoa, että Jukka Lahti teki Kuopion yliopiston loppu gradunsa insestistä.

Poliisihan kysyi Anneli Auerilta, että tiesittekö miehenne tekemästä laajasta insesti tutkimuksesta, johon Anneli
vastasi ettei tiennyt.

Että olikohan tuo insestitutkimus jo niin laaja, että Jukka pääsi oikeiden pedofiilirinkien jäljille aina Porvooseen asti ?

Jos näin, niin sillähän ne Porvoon puhelut olisivat selittyneet.

Mutta opiskeluaikainen myös Kuopion yliopistolta valmistunut Pekka Puputti katosi vain vuorokausi Ulvilan surman jälkeisenä päivänä 2.12.2206 ja hänen ruumiinsa löydettiin Töölön Rajasaaren rannasta 2007 alkukeväänä.

Miksi Puputti piti myös murhata ?

No koska hän tiesi samasta ringistä kuin Jukka.
Ja tämän gradun nimi on?
https://finna.fi/Record/uef.995406233705966
Out is normal life : etnometodologinen tutkimus Harjamäen turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa

Lahti, Jukka S. ; Vesivalo, Olli
1994.
Vai tämä se oli.

Re: Tiesitkö, että Jukka teki yliopiston lopputyönsä insestistä

Lähetetty: To Helmi 17, 2022 11:20 pm
Kirjoittaja Joosua
Käsittelikö tämä Lahden gradu siis insestiä? Ja jos, niin mistäköhän näkökulmasta?

Re: Tiesitkö, että Jukka teki yliopiston lopputyönsä insestistä

Lähetetty: Pe Helmi 18, 2022 7:00 am
Kirjoittaja CSI
Jukka S. Lahden opinnäytetyötä ja opiskeluaikaa Puputin ja Stålströmin kanssa on muuten käsitelty jo täällä palstalla 10 vuotta sitten.

https://www.murha.info/rikosfoorumi/vie ... hp?t=13206

Postauksessa mainitusta Stålströmin väitöskirjan aiheuttamasta oikeusjutusta löytyy lisääinfoa täältä. http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=46_5_1

Mitään järkeähän tuon 10 vuotta vanhan postauksissa ei ole. Kunhan on vaan runoiltu. Stålströmillä ei ollut eikä ole motiivia hyökkäillä Lahden kimppuun hänen kotonaan.

Kyllä se oli pedo-Anneli verkoistoineen,joka oli asialla.

Re: Motiivina opiskeluajat ja väitöskirja?

Lähetetty: Pe Helmi 18, 2022 7:53 am
Kirjoittaja murha.infon tiimi
Yhdistettiin väitöskirjaa koskevat ketjut.

Re: Ulvilan murhan motiivina opiskeluajat ja väitöskirja?

Lähetetty: Pe Helmi 18, 2022 9:07 am
Kirjoittaja murha.infon tiimi
Otsikkoa muokattu.

Re: Tiesitkö, että Jukka teki yliopiston lopputyönsä insestistä

Lähetetty: Pe Helmi 18, 2022 11:03 am
Kirjoittaja Joosua
CSI kirjoitti: Pe Helmi 18, 2022 7:00 am Jukka S. Lahden opinnäytetyötä ja opiskeluaikaa Puputin ja Stålströmin kanssa on muuten käsitelty jo täällä palstalla 10 vuotta sitten.

https://www.murha.info/rikosfoorumi/vie ... hp?t=13206

Postauksessa mainitusta Stålströmin väitöskirjan aiheuttamasta oikeusjutusta löytyy lisääinfoa täältä. http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=46_5_1

Mitään järkeähän tuon 10 vuotta vanhan postauksissa ei ole. Kunhan on vaan runoiltu. Stålströmillä ei ollut eikä ole motiivia hyökkäillä Lahden kimppuun hänen kotonaan.

Kyllä se oli pedo-Anneli verkoistoineen,joka oli asialla.
Niin. Kyllähän nuo vanhat opiskeluajat ja väitöskirjat ovat murhan motiivina ihan yhtä todennäköisiä kuin se jos murha olisi annettu agentti 007:lle tehtäväksi.

Todellisuudessa useimmiten motiivit ovat hyvin suoraviivaisia ja tekijät löytyvät läheltä. Erittäin pieni osa on sellaisia joissa tekijä ja uhri eivät tunne toisiaan, mutta ne teot eivät tapahdu uhrin kotona.
Joku vuosia vanha väikkäri motiivina olisikin harvinaisuudessa jo Suomen ennätys. Luulisin että maailmanennätys olisi sekin hyvin lähellä.

Toki voihan noita vanhoja väitöskirjoja vatuloida ihan hyvin, ja hyvässä seurassa olutta naukkaillessa se voi olla ihan mukavaakin. Vanhat naissuhteet on nekin paljon todennäköisempiä, mustasukkaisuudesta on tapettu paljon miehiä, mutta ne eivät olekaan samalla tavalla jännittäviä kuin vaikka jotkin salaperäiset pedofiiliringit.

Re: Ulvilan murhan motiivina opiskeluajat ja väitöskirja?

Lähetetty: Ma Helmi 21, 2022 10:09 am
Kirjoittaja CSI
Väitehän on järjetön muutenkin. Lahti ja Stålström tulivat ilmeisesti harvaisen hyvin toimeen keskenään.

Re: Ulvilan murhan motiivina opiskeluajat ja väitöskirja?

Lähetetty: Su Huhti 10, 2022 5:08 am
Kirjoittaja SuomenColumbo
Ei ollut väitöskirja motiivina, vaan pedofiilirinki, jonka jäljille Jukka pääsi.

Pahoin pelkään, että se rinki liittyy jotenkin hänen työpaikkansa johtoryhmän touhuihin.

Re: Ulvilan murhan motiivina opiskeluajat ja väitöskirja?

Lähetetty: Su Huhti 10, 2022 7:36 am
Kirjoittaja Pieni liekki
SuomenColumbo kirjoitti: Su Huhti 10, 2022 5:08 am Ei ollut väitöskirja motiivina, vaan pedofiilirinki, jonka jäljille Jukka pääsi.

Pahoin pelkään, että se rinki liittyy jotenkin hänen työpaikkansa johtoryhmän touhuihin.
Pedofiilirinkiä paljon uskottavampana pidän mahdollisia talousrikoksia tai väärinkäytöksiä irtisanomisprosesseissa. Voihan kyse olla ollut esimerkiksi siitä, että tiettyjen henkilöiden keskinäiset kemiat eivät ole osuneet työpaikalla tai työpaikan järjestämissä tapahtumissa yksiin.