Sivu 4/23

Lähetetty: Ti Syys 18, 2007 5:46 pm
Kirjoittaja Bombay
Niin mutta tämän tapauksen mies on TIETOISESTI tartuttanut HIV:tä naisiin, hieman eri asia kuin HUOLIMATTOMAT yhden illan sekoilut vaikka mitenkä paheksuttavaa on kohkata ilman kondoomia. Mielestäni moista käytöstä ei voi puolustella millään tai saatikka syyllistää uhreja siitä, että ovat moisen sekopään uhreiksi joutuneet.

Lähetetty: Ti Syys 18, 2007 5:48 pm
Kirjoittaja Sadie_Manson
cicero kirjoitti:juu, niin meinaan sanoakin..Tällä asialla ei ole mitään tekemistä poikatyttöjen kanssa. lähinnä sillä mitä on korvien välissä.

Ja sanoinhan jo että en myös ymmärrä noita miehiä jotka eivät kortsua halua käyttää, niin että oma syy heilläkin jos tauti pamahtaa päälle tai joku yhdenillan hoito tulee raskaaksi..

mun mielestä ei ole kovin huvittavaa että nykyään on aika yleistä että tytöt tekevät abortteja liukuhihnalta jo ennenkuin täyttävät 18v.

Eilen julkaistiin tutkimus jossa todettiin että yli kymmenet tuhannet 15-20v naisista on saanut tippuri tai klamydiatartunnan (40 000 kokonaismäärästä yli puolet kuulunut tuohon nuorten naisten joukkoon.

n
Eihän se olekaan.
Kummalta vaan kaikki tuntuu, kun muistaakseni sitä turvaseksi puhetta on ollut viimevuosina joka paikassa ja kokoajan. Ja tuntuis, että pelkästään jo mahdollinen abortti pelottaa sen verran, mutta ilmeisesti ei. Jätkillähän se on sitten helpompaa, sitä voi vain sanoa toiselle, että tee abortti.

Kuten sanoin, en katso hyvällä kumpaakaan osapuolta.

Lähetetty: Ti Syys 18, 2007 5:51 pm
Kirjoittaja cicero
mä en uhraa ajatuksia moiselle levittäjälle, sen verran pohjasakkaa mutta tyttöjen on hyvä muistaa että aina voi joku pipipää olla kyseessä...

Lähetetty: Ti Syys 18, 2007 6:34 pm
Kirjoittaja Sara
cicero kirjoitti:mun mielestä ei ole kovin huvittavaa että nykyään on aika yleistä että tytöt tekevät abortteja liukuhihnalta jo ennenkuin täyttävät 18v.
Onkohan sulla jotain tutkimustulosta tästä karusta väitteestä näyttää, vai onko kyseessä taas mutu ja fiilis oman kaveriporukan tilanteesta?

Lähetetty: Ti Syys 18, 2007 6:37 pm
Kirjoittaja Bombay
cicero kirjoitti:mä en uhraa ajatuksia moiselle levittäjälle, sen verran pohjasakkaa mutta tyttöjen on hyvä muistaa että aina voi joku pipipää olla kyseessä...
Eli sen sijaan, että huolestuisit moisesta "pipipäästä" niin syyllistät uhreja, kaiken lisäksi ilman, että tiedät juuri mitään tapahtumista?

Lähetetty: Ti Syys 18, 2007 6:50 pm
Kirjoittaja Sara
Bombay kirjoitti:
cicero kirjoitti:mä en uhraa ajatuksia moiselle levittäjälle, sen verran pohjasakkaa mutta tyttöjen on hyvä muistaa että aina voi joku pipipää olla kyseessä...
Eli sen sijaan, että huolestuisit moisesta "pipipäästä" niin syyllistät uhreja, kaiken lisäksi ilman, että tiedät juuri mitään tapahtumista?
Niinpä.

Lähetetty: Ti Syys 18, 2007 7:55 pm
Kirjoittaja cicero
ihan miten vaan haluatte asian vääntää...lukemisen ymmärtäminen on paikallaan silloin kun lähtee analysoimaan toisten ajatuksia ja kirjoituksia...eli jos yhtään luit mitä kirjoitin niin nuo viimeiset kommentit menivät kyllä hukkaan :lol:

Lähetetty: Ti Syys 18, 2007 8:41 pm
Kirjoittaja Sara
cicero kirjoitti:ihan miten vaan haluatte asian vääntää...lukemisen ymmärtäminen on paikallaan silloin kun lähtee analysoimaan toisten ajatuksia ja kirjoituksia...eli jos yhtään luit mitä kirjoitin niin nuo viimeiset kommentit menivät kyllä hukkaan :lol:
Tai sitten oman kirjoituksen selkeyttäminen on paikallaan, jos kukaan ei ymmärrä mitä haet takaa?

Lähetetty: Ti Syys 18, 2007 11:02 pm
Kirjoittaja Bombay
Sara kirjoitti:
cicero kirjoitti:ihan miten vaan haluatte asian vääntää...lukemisen ymmärtäminen on paikallaan silloin kun lähtee analysoimaan toisten ajatuksia ja kirjoituksia...eli jos yhtään luit mitä kirjoitin niin nuo viimeiset kommentit menivät kyllä hukkaan :lol:
Tai sitten oman kirjoituksen selkeyttäminen on paikallaan, jos kukaan ei ymmärrä mitä haet takaa?
Samaa mieltä. Minun mielestäni noista kirjoituksista sai juuri sen kuvan mistä puhuttiin; syyllistettiin uhreja.

Lähetetty: Ti Syys 18, 2007 11:10 pm

no sitten täytyy varmaan lukea uudelleen...

Re:

Lähetetty: Ke Syys 26, 2007 4:12 pm
Kirjoittaja Sadie_Manson
https://yle.fi/uutiset/3-5803096

26.9.2007 Päivitetty 30.10.2008 23:50

Rovaniemen hiv-miehen uhreja jo 17

HI-virusta tartuttaneen rovaniemeläismiehen uhrien määrä on noussut jo seitsemääntoista, poliisista kerrotaan.

Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Jukka Haataja sanoo, että kolmella naisella on jo todettu HI-virus ja seitsemän naisen testituloksia ei ole vielä saatu. Haatajan mukaan muutama uhreista on kuitenkin välttynyt virukselta.

Uhreista osa on Rovaniemeltä ja osa Keski- ja Etelä-Suomesta. Poliisi tutkii tapauksia törkeänä pahoinpitelynä ja törkeän pahoinpitelyn yrityksenä. HIi-viruksen tahallisesta levittämisestä epäilty mies on edelleen vangittuna.

Vangittu mies on jo tuomittu kerran samantyyppisestä rikoksesta, mutta silloin virus ei tarttunut uhriin.

Tuotu esiin uutinen linkin takaa. Uutisen linkki päivitetty
-NILS-

Lähetetty: Ke Syys 26, 2007 5:27 pm
Kirjoittaja jamppa
Rovaniemel on varmaan aika kiva olla tytöillä ja pojilla nyt, piirit on kumminkin aika pienet ja tollanen idiootti kun on asunu sen 5 vuotta täällä ni voi muhia aika kiva pommi.

Lähetetty: Ke Syys 26, 2007 5:48 pm
Kirjoittaja Sadie_Manson
Se oli asunu aikasemmin ainaki joensuussa ja jossain muuallaki.. yritän ettiä ne paikkakunnat..

edit// Tikkakoski, Joensuu ja Keuruu

http://www.iltalehti.fi/uutiset/uutiset1_uu.shtml

Lähetetty: Ti Loka 02, 2007 9:31 am
Kirjoittaja Aariel
cicero kirjoitti:
Bombay kirjoitti:
Sara kirjoitti: Tai sitten oman kirjoituksen selkeyttäminen on paikallaan, jos kukaan ei ymmärrä mitä haet takaa?
Samaa mieltä. Minun mielestäni noista kirjoituksista sai juuri sen kuvan mistä puhuttiin; syyllistettiin uhreja.
no sitten täytyy varmaan lukea uudelleen...
Tai sitten Cicero sinun täytyy opetella pukemaan tekstiksi se, mitä todella tarkoitat. Sitäkin varmaan voi jossain kurssilla harjoitella tai sitten vaikka ihan kotosalla yksikseen :twisted: Mutta älä ala pyörtämään mustaa valkoisella olevaa kirjoittamaasi tekstiä päinvastoin vain siksi, kun porukka ei ollutkaan ihan samaa mieltä kanssasi.

Lähetetty: Ti Loka 02, 2007 11:53 am
Kirjoittaja cicero
niin varmaan sitten. kirjoitin kuitenkin että en ymmärrä miehiä mutta en myöskään naisia ja mielestäni jos kondomi on jäänyt käyttämättä niin ihan kumpainenkin saa syyttää itseään??? oliko se parempi?en siis syyttäisi pelkästään miestä vaan myös naista...

tottakai tuomitse hiv-miehen teot, on todella edesvastuuton tyyppi ja siksi mun mielestä onkin tärkeää että naisetkin ymmärtää että ei tarvitse antaa ilman kondomia...