Sivu 4/4
Re: Nainen sotki ulosteella hautakiveä, Hollola v. 2012-2013
Lähetetty: Ma Helmi 18, 2013 4:10 pm
Kirjoittaja THG
Aizerbaidzan kirjoitti:
Oikeudenkäynti alkoi totutusta poikkeavalla tavalla, kun nainen kieltäytyi asianajasta. Hän puolusti itse itseään.
Tuomari joutui huomauttamaan hänelle, että kun hänellä oli vuoro esittää kysymyksiä asianosaiselle, tilaisuus oli tarkoitettu todellakin kysymysten esittämiseen eikä kommentteihin tämän aiemmista vastauksista.
Nainen vaati "massiivista korvausta" kuukauden vankeusajasta, koska yleensä tällaisista teoista tuomitaan sakkoja.
Onkohan tällä ollut paljonkin vaikutusta tuomioon, että on puolustanut itse itseään? Ei kuitenkaan tainnut olla ammatiltaan asianajaja?
On varmaan kyselyn aikana alkanut tivaamaan vanhoista asioista, edelleen (selkeästi

) katkerana.
Olisi kiva tietää, millaista korvausta nainen vaatii? Eikös tuo normaalisti mene päiväraha/päiväsakko -systeemillä, eli palkan mukaan? 100:sta istutusta päivästä syyttömäksi tuomittu työtön saisi 600 euroa? Päiväraha siis 6e, 100*6. Vai meneekö se edes näin?
Ja epäiltyhän taidettiin vangita uusien jätöksien pelossa?
Re: Nainen sotki ulosteella hautakiveä, Hollola v. 2012-2013
Lähetetty: Ma Helmi 18, 2013 7:22 pm
Kirjoittaja Koppihoitaja
Nainen oli halunnut kostaa miehelle, koska koki tämän olevan velkaa hänelle seksistä. Tämän vuoksi nainen oli päättänyt ryhtyä painostustoimiin.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013021 ... 6_uu.shtml
Tuota, mistä kuvitteellinen velka, olisi syntynyt ei ole vielä mainittu. Olikohan ihan ammattilainen vaiko hinnoitteli jälkeenpäin... Aika kiero ajatusmaailma on, mutta ei välttämättä sairas vaan muuten häiriintynyt.
Re: Nainen sotki ulosteella hautakiveä, Hollola v. 2012-2013
Lähetetty: Ma Helmi 18, 2013 8:00 pm
Kirjoittaja Harpo
Hautakiven 38 kertaa ulosteella sotkeneen naisen motiivi selvisi
Julkaistu: 18.2.2013 12:24, päivitetty: 18.2.2013 12:27
Hautakiven 38 kertaa ihmisen ulosteella sotkenut nainen tuomittiin kolmen kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeuteen Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa.
Hänet tuomittiin hautarauhan rikkomisesta ja vahingonteosta.
Nainen joutuu maksaan asianomistajalle henkisistä kärsimyksistä ja siivouskuluista noin 2000 euroa, ja vajaat 400 euroa Orimattilan seurakunnalle siivouskuluista.
Tuomittu vieraili ulostetta sisältävän ämpärin kanssa Orimattilan hautausmaalla viime lokakuusta lähtien rikkomassa hautarauhaa. Hän jäi kiinni itse teosta tammikuussa, kun poliisipartio oli kyttäämässä.
Nainen myönsi oikeudessa 23 erillistä sotkemista. Teon motiivi oli kosto ja koston kohteena oli hautapaikkaan haudatun vainajan isä. Vuonna 1969 syntyneen naisen mielestä koston kohde on jäänyt hänelle velkaa.
Haudansotkija oli varautunut jatkuviin vierailuihin ämpäreineen hautapaikalla. Kotietsinnässä poliisit löysivät astian, johon oli kerätty ulostetta.
Haudansotkija oli vangittuna runsaat kolme viikkoa, mutta pääsi tuomion julistamisen jälkeen vapaaksi.
Kyseessä on paikallinen nainen, joka on tiettävästi tarjonnut lehdessäkin "hierontapalveluita". Henkisiä ongelmia on jos jonkinlaisia. Niistä ovat saaneet kärsiä myös naapurit.
Re: Nainen sotki ulosteella hautakiveä, Hollola v. 2012-2013
Lähetetty: Ma Helmi 18, 2013 10:03 pm
Kirjoittaja Wargrave
Harpo kirjoitti:
Henkisiä ongelmia on jos jonkinlaisia. Niistä ovat saaneet kärsiä myös naapurit.
Olisi mielenkiintoista kuulla lisää. Kekseliäs nainen kun on...

Re: Nainen sotki ulosteella hautakiveä, Hollola v. 2012-2013
Lähetetty: Ti Helmi 19, 2013 8:39 am
Kirjoittaja Nblw
http://www.ess.fi/?article=404260
Hautakiven sotkeneen taustaa - huuteli rivoja ja näytti takapuoltaan naapureille
18.2.2013 18:01 - päivitetty 19.2.2013 7:04
Hautakiven Orimattilassa toistuvasti ulosteella sotkenut nainen on ollut aiemminkin oikeuden edessä erikoisen käyttäytymisensä takia. Hänen on tuomittu kotirauhan rikkomisesta ja kunnianloukkauksesta.
Vuonna 1969 syntynyt orimattilalaisnainen oli puolentoista vuoden ajan keväästä 2008 syksyyn 2009 piinannut naapurissaan asuneita lapsiperheitä metelöimällä, huutelemalla rivoja ja halventavia ilmauksia etenkin naapureiden naisista sekä näyttämällä paljasta takapuoltaan omalta tontiltaan.
Pahimmillaan häiriköintiä tapahtui kymmeniä kertoja päivässä. Naapureiden lapset pelkäsivät naista. He eivät uskaltaneet leikkiä kotipihallaan tai edes mennä kouluun talon vieritse ilman saattajaa.
Lahden käräjäoikeus tuomitsi naisen kahdesta kotirauhan rikkomisesta ja kahdesta kunnianloukkauksesta sataan päiväsakkoon, mistä kertyi maksettavaa 600 euroa. Kärsimyskorvauksia käräjäoikeus oli määrännyt naisen maksamaan naapureilleen noin 14000 euroa ja lisäksi reilut 2000 euroa naapureiden oikeudenkäyntikuluja.
Kouvolan hovioikeus ei muuttanut tuomiota, mutta se alensi korvaukset noin 5000 euroon.
Naapurit olivat käräjäoikeudessa esittäneet nauhoja ja dvd-tallenteita naisen tempuista.
Re: Nainen sotki ulosteella hautakiveä, Orimattila v. 2012-2
Lähetetty: Ti Helmi 19, 2013 11:25 pm
Kirjoittaja murjaani
Jos tuon naisen kanssa olosta ihan maksetaan Orimattilassa, niin minkähänlaisen kuumeen seudulla nostattaisi ihan terve ja siisti naisihminen?
Re: Nainen sotki ulosteella hautakiveä, Orimattila v. 2012-2
Lähetetty: To Helmi 21, 2013 12:35 am
Kirjoittaja Kaizer Sose
Tiedä vaikka olisikin vallan vastustamattoman kuuma bööna;)