Re: Kotkasta löytyi tuntematon vainaja
Lähetetty: To Huhti 03, 2014 2:25 pm
Vangitsemisoikeudenkäynti pidetään Kymenlaakson käräjäoikeudessa huomenna perjantaina kello 10.
Suomen johtava rikosaiheinen portaali
https://murha.info/rikosfoorumi/
Sumennetut kuvat johtuvat journalistien eettisistä ohjeista. Epäillyn nimeä saatikka kuvaa ei suositella julkaistavaksi ennen tuomiota, vaikka epäilty olisikin tunnustanut. Taustalla on kaiketi se, että jos henkilö todetaan syyttömäksi, niin kuvan ja nimen julkaisu etukäteen aiheuttaa kohtuutonta haittaa. Täytyy ottaa huomioon myös se, että epäilty voi olla mielisairas. Tällöinkin suositellaan nimen julkaisematta jättämistä, koska sairaudet kuuluvat yksityiselämän piiriin.NeitiEtsivä kirjoitti:Kerrankin ihminen joka ei naamaansa peitelly ja sit kuitenkaan emme saa nähdä kuvia. Ei toi oikeudenkäynti varmaan ole kuitenkaan ollut julkinen et siksikö ei kuvia julkaista tai siis ne on sumennettuja?
Poliisi: Surmatyö Tampsan montulla tehtiin teräaseella
Poliisi on edistynyt maaliskuun lopussa tapahtuneen murhan tutkimuksissa. Teosta epäilty keski-ikäinen mies on myöntänyt aiheuttaneensa uhrin kuoleman.
Poliisi on edistynyt Kotkan Tampsan montun läheisyydeessä tapahtuneen henkirikoksen tutkinnassa.
Poliisilla on hallussaan teräase, jota epäillään tekovälineeksi. Surmatyön todennäköisenä tekopaikkana poliisi pitää uhrin löytöpaikkaa, eli Tampsan montun läheistä metsää. Uhri oli kymenlaaksolainen mies, jonka ruumis löytyi maaliskuussa.
Poliisilla on myös käsitys epäillyn motiivista. Murhasta epäilty keski-ikäinen kymenlaaksolaismies on myöntänyt aiheuttaneensa uhrin kuoleman. Hänet vangittiin aiemmin tässä kuussa Kotkassa, murhasta epäiltynä.
Poliisi kuulee vielä epäiltyä tekotapaan liittyen. Poliisin mukaan näyttää siltä, että epäilty on yrittänyt polttaa ruumiin peittääkseen jälkeensä.
Tutkinnanjohtaja Kimmo Huhta-aho keskusrikospoliisista uskoo, että esitutkinta valmistuu toukokuun puolivälin jälkeen. Syyte on nostettava viimeistään kesäkuun alussa.
Tutkinnan edistymisestä ja surman tekopaikasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Tästäkin olisi voinut kopioida sen uutisen tänne tai heittää edes linkkiä. Itse en kevyellä googlettelulla löytänyt kyseistä uutista, missä puhuttaisiin menneestä tapon yrityksestä ja liiman haistelusta. Itse olen käsittänyt ettei syytetyllä ole merkittävää rikostaustaa.inspector Jay kirjoitti:Uhri oli Kotkasta Kouvolaan muuttanut,tekijä oli Kotkasta???Iltasanomien mukaan tekijä ainakin yrittänyt tappaa jonkun vuonna 2000,myöskin liiman kanssa sekoillut jonkun verran,joten sekopään/päiden tapaukselta tämä vaikuttaa...
Parahin KatKat_Revolver kirjoitti:Tästäkin olisi voinut kopioida sen uutisen tänne tai heittää edes linkkiä. Itse en kevyellä googlettelulla löytänyt kyseistä uutista, missä puhuttaisiin menneestä tapon yrityksestä ja liiman haistelusta. Itse olen käsittänyt ettei syytetyllä ole merkittävää rikostaustaa.inspector Jay kirjoitti:Uhri oli Kotkasta Kouvolaan muuttanut,tekijä oli Kotkasta???Iltasanomien mukaan tekijä ainakin yrittänyt tappaa jonkun vuonna 2000,myöskin liiman kanssa sekoillut jonkun verran,joten sekopään/päiden tapaukselta tämä vaikuttaa...
Kotkan ulkoilualuemurhasta vaaditaan elinkautista - yritti polttaa uhrin ruumista nuotiossa
Keskiviikko 18.6.2014 klo 15.14 (päivitetty klo 15.52)
Syyttäjä vaatii elinkautista vankeusrangaistusta Kotkassa Tampsan ulkoilualueella tapahtuneesta julmasta murhasta.
TAUSTA
IL 1.4.2014: Yksi pidätetty Kotkan murhasta
Syyttäjän haastehakemuksen mukaan murhasta syytetty kymenlaaksolainen mies tappoi 30-vuotiaan miehen lyömällä tätä veitsellä useita kertoja ylävartaloon. Kihlakunnansyyttäjä Jouko Kuuttin mukaan teko on tehty erityisen raa´alla ja julmalla tavalla.
Murhan lisäksi miestä syytetään myös hautarauhan rikkomisesta, sillä hän yritti polttaa uhrin ruumiin verityön jälkeen.
Syytetty on myöntänyt aiheuttaneensa kuoleman ja yrittäneensä polttaa ruumiin.
Maaliskuussa tapahtunutta henkirikosta selvittäneen keskusrikospoliisin tutkinnassa paljastui, että mies yritti myös peittää jälkiään polttamalla uhrin omaisuutta, kätkemällä veitsen, uhrin puhelimen ja muuta omaisuutta, sekä heittämällä mereen tämän lompakon ja hanskat. Uhrin tietokone löytyi puolestaan syytetyn asunnolta.
Murhan käsittely alkoi keskiviikkoaamuna Kymenlaakson käräjäoikeudessa Kotkassa.
Surma paljastui maaliskuun lopussa, kun ohi kulkenut ulkoilija löysi uhrin ruumiin läheltä Tampsan monttuna tunnettua paikkaa.
MATTI TANNER
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 54103.htmlTämä asia johti polttosurmaan Kotkassa
Kymenlaakson käräjäoikeus ryhtyi käsittelemään niin sanottua Kotkan polttosurmatapausta tänään.
Kihlakunnansyyttäjä Jouko Kuutti vaatii 45-vuotiaalle kotkalaismiehelle elinkautista vankeutta murhasta ja hautarauhan rikkomisesta Kotkassa maaliskuussa tapahtuneesta henkirikoksesta.
Tapahtumat saivat alkunsa siitä, kun kotkalaismies saapui tuntemansa 33-vuotiaan kouvolalaismiehen kanssa Kotkan Tampsan montun läheiselle nuotiolle imppaamaan tinneriä.
Miehet sytyttivät nuotion ja rupesivat syömään makkaroita. He myös imppasivat. Murhasta syytetty mies kertoi poliisille, että hänen kaverinsa otti repusta puukon. Kaveri pyöritteli puukkoa käsissään, ja teki kotkalaismiehen mukaan ”hullun naurahduksia”.
- Hän päästi niitä silloin tällöin. Jotkut olivat sanoneet minulle jo aiemmin, että (miehen) äännellessä tuolla tavalla häntä kannattaa varoa. Olin siitä syystä varuillani. Odotin, että hän laittaisi puukon pois, mies kertoi poliisikuulusteluissa.
Useita iskuja
Puukkoa pyöritellyt mies hyökkäsi kuitenkin murhasta syytetyn miehen kimppuun. Kotkalaismies sieppasi puukon itselleen, ja löi sillä useita kertoja kaverinsa ylävartalon alueelle.
- Adrenaliinitasoni kohosi kuohahtaen, kun (mies) yritti lyödä minua ja toimin ennen kuin tajusin, mitä tein, mies sanoi poliisikuulusteluissa.
Kun mies oli huomannut, ettei hänen kaverinsa voi jäädä henkiin, löi mies uhriaan vielä muutaman kerran puukolla kaulan ja rinnan alueelle ”niin, ettei hän jäisi kitumaan”.
Mies katuu tekoaan
Mies kiistää suunnitelleensa tapausta ennakkoon. Hänen motiivinaan oli omien sanojensa mukaan puolustaa itseään ja sen jälkeen nopean kuoleman varmistaminen. Mies palasi seuraavana iltana nuotiopaikalle polttaakseen miehen ruumiin ja peittämään tekojälkensä.
Mies on myöntänyt syyllistyneensä pikaistuksissa tehtyyn tappoon, ei siis murhaan, josta syyttäjä vaatii hänelle rangaistusta. Mies on katunut tekoaan.
Henkirikos tapahtui hämärään aikaan lauantai-illan ja sunnuntaiaamun välisenä aikana 22.–23. maaliskuuta. Uhrin montulta löysi paikalle tullut jalankulkija 25. maaliskuuta.
Musiikki yhdisti kaksikkoa
Miehet tunsivat toisensa jo vuodesta 1996 lähtien. Ennen henkirikosta miehet olivat toisiinsa yhteyksissä puhelimitse keskimäärin kolmesti viikossa. Surmansa saaneen miehen äidin mukaan kaksikkoa yhdisti erityisesti musiikki. Molemmat soittivat kitaraa. Äiti luonnehti surmansa saanutta poikaansa elämää kunnioittavaksi ja sovittelevaksi pojaksi.
Murhasta syytetty mies kuvaili itseään poliisikuulusteluissa yksin viihtyväksi, mutta seuraa kaipaavaksi.
- Yleensä ottaen rauhallinen. Kun kiivastun, kiivastun kunnolla. Selvin päin olen rauhallinen, sovitteleva ja asioita miettivä, mies pohdiskeli poliisikuulusteluissa.
Sen sijaan päihteet vaikuttavat miehen oman kertoman mukaan siten, että hän kiivastuu ärsytettäessä helpommin kuin selvin päin ollessa.
Miehellä vähäistä rikostaustaa
Murhasta syytetty mies on tällä hetkellä vangittuna. Hän on ollut aiemmin jonkin verran tekemisissä virkavallan kanssa Kotkan alueella. Aiempaa, vakavaa rikostaustaa hänellä ei kuitenkaan ole. Käräjille asti miehellä on mennyt aiemmin yksi rikosjuttu.
Mies tuomittiin vuonna 2001 neljän kuukauden ja kymmenen päivän ehdolliseen vankeuteen lievästä pahoinpitelystä, näpistyksestä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.