Sivu 4/13

Re: Seksuaalirikostuomion purkaminen ja valitus EIT:hen

Lähetetty: Pe Helmi 12, 2016 3:08 pm
Kirjoittaja Vespa velutina
Kuolemannaakka kirjoitti: Alistunutta luonnetta syyttäjät todistelivat hänen miesystäväkseen soluttautuneen peitepoliisin avulla. Mies oli kirjoittanut raporttiinsa, että ”Annulla [Auerin lempinimi] menee jotenkin askeleetkin sekaisin, eikä hän tiedä mihin mennä”.
Peitepoliisin mielestä Auerilla ”ei ole oikein omaa linjaa missään muussa kuin lapsenkasvatuksessa” ja hän on ”sosiaalisilta taidoiltaan täysin onneton”. Auer kulki peitemiehen rinnalla ”kuin piesty koiranpentu, jotenkin niin, ettei hän osannut kävelläkään kunnolla, kun hän yritti pysyä kanssani samassa rytmissä”. Auerista jäi kuva,
”ettei hän osaa yksinkertaisesti liikkua tai tehdä mitään ilman, että hänelle näyttää esimerkkiä”.

Niin, tämä peite-Seppohan todisti haudan takaa. Kun puolustus olisi halunnut kuulustella häntä, kerrottiin sille, että "Seppo" on kuollut. Esitä siinä sitten tarkentavia kysymyksiä... Tuollaista todistusta ei saisi ottaa oikeudessa ollenkaan huomioon.

Re: Seksuaalirikostuomion purkaminen ja valitus EIT:hen

Lähetetty: Ma Helmi 15, 2016 6:44 pm
Kirjoittaja Marsii
Kuten todettu, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on yhden tuomarin kokoonpanossa tutustunut Mannerin valitukseen seksuaalirikostuomiosta ja todennut, että EIT ei ota asiaa käsittelyynsä. Menettelytapa on vähän samanlainen kuin Suomessa korkeimman oikeuden valituslupamenettely: tuomari(t) itse päättävät, mitä asioita otetaan käsittelyyn. Ja vaikka EIT olisi ottanut Auerin jutun käsittelyyn, se ei olisi ratkonut syyllisyyskysymystä vaan sitä, onko Auerin ihmisoikeuksia loukattu (esim. oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin).

En myöskään oikein jaksa uskoa, että korkein oikeus purkaisi Auerin seksuaalirikostuomion. Mannerhan on todennut että aikoo jättää purkuhakemuksen vielä tämän kevään aikana. Riippuu tietysti mihin asioihin hakemuksessa vedotaan, mutta se ei riitä purkuun, että hovioikeus olisi arvioinut näyttöä väärin. Pitää vedota johonkin olennaisesti uuteen seikkaan mihin ei ole voitu vedota aiemmin ja joka olisi voinut johtaa toisenlaiseen ratkaisuun hovissa.

Oikeudessa olivat todistajina Suomen huippuasiantuntijat ja psykologian alan uranuurtajat varsinkin lasten kuulemisessa epäillyissä rikostapauksissa eli Pekka Santtila, Katariina Finnilä ja Julia Korkman. Jokainen voi tutustua heidän tieteellisiin ansioihinsa vaikka googlen avulla. He eivät julkisuudessa olleiden tietojen mukaan pitäneet lasten kertomuksia uskottavina, tai vähintään totesivat, että kertomuksiin liittyy paljon epävarmuustekijöitä. Heidän kanssaan samaa mieltä olivat syyttäjän kutsumat asiantuntijat: siis että lapset ovat kertoneet paljon tarinoita ja on suorastaan mahdotonta erottaa, mitkä osat ovat totta. Siksi hovioikeuden tuomarit päätyivät heittämään psykologien arviot romukoppaan ja arvioimaan kertomusten luotettavuutta itse, ''yleisen elämänkokemuksen'' perusteella. Siksi Auer ja Kukka tuomittiin, ja en usko että näitä vuosien takaisia tuomioita tullaan enää purkamaan.

Toisaalta on outoa, että seksuaalirikoshaaran yhteydessä Auer tuomittiin laittomasta uhkauksesta, koska yksi lapsista kertoi, että Auer oli uhannut lyödä lasta, jos lapsi kertoo ''Ulvilan todelliset tapahtumat'' (eli ilmeisesti murhayön tapahtumat). Ja nyt kun Auerin murhasyyte hylättiin ja siihen liittyvät lasten kertomukset todettiin olevan epätosia, niin loogisesti ajatellen ainakin laiton uhkaus -syyte pitäisi hylätä jo vain tämän perusteella.

Re: Seksuaalirikostuomion purkaminen ja valitus EIT:hen

Lähetetty: To Helmi 25, 2016 10:07 pm
Kirjoittaja luxetveritas
Tuskin mitään rikosasiaa on syynätty niin tarkkaan kuin juuri Auerin syyllisyyttä miehensä murhaan. Hänen osaltaan Ulvila-juttu onkin mielestäni poikkeuksellisen selvä: hänen syyllisyydestään ei jää edes varteenotettavaa epäilyä.

Ellei Auerin syyttömyys murhajutun osalta olisi minulle niin selvä, en epäilisi hänelle langetettujen seri-tuomioiden oikeellisuutta. Mielestäni seri-tuomiot tekee kyseenalaiseksi ensisijaisesti se, että ne perustuvat kolmen nuorimman lapsen kertomuksiin, kuten perusteettomaksi osoittautuneet murhasyytteetkin.

Toinen epäilyttävä asia liittyy syytteen puolesta todistaneen MJE:n lääketieteellisten tutkimusten luotettavuuteen (esim. väite itsestään umpeutuneista immenkalvoista), jota ei tiettävästi kukaan muu lääketieteen asiantuntija ole kuitenkaan rohjennut oikeudessa asettaa kyseenalaiseksi.

Tietääkseni mahdollinen tuomioiden purkaminen kuuluu suomalaisen tuomioistuimen toimivaltaan.

Re: Seksuaalirikostuomion purkaminen ja valitus EIT:hen

Lähetetty: La Helmi 27, 2016 5:34 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
Anneli Auer näyttäisi tuomitun käräjäoikeudessa 2011 seuraavista rikoksista:
1 kpl lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
1 kpl laiton uhkaus
2 kpl pakottaminen seksuaaliseen tekoon
3 kpl törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
2 kpl törkeä raiskaus
2 kpl pahoinpitelyä
Onko tietoa, kuinka monella eri kerralla oheisten rikosten väitetään tapahtuneen? Olisin myös kiinnostunut tietämään, minkälainen pahoinpitelyasteikko meillä on Suomessa käytössä. Lievä pahoinpitely, törkeä yms.? Missä vaiheessa ylittyy syytekynnys?

Tilastojen valossa haluaisin tietää, kuinka monta seksuaalirikostuomiota jaetaan vuosittain Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa ja Turun hovioikeudessa. Oliko Auerin ja Kukan tuomio vaan yksi tuhansien muiden tuomioiden joukossa? Mikä mahtaa olla naisten prosentuaalinen osuus tuomion saaneista? Olisi myös kiinnostavaa tietää, onko tuomituilla naisilla ollut muuta rötöshistoriaa.

Re: Seksuaalirikostuomion purkaminen ja valitus EIT:hen

Lähetetty: Pe Touko 20, 2016 8:33 am
Kirjoittaja Pieni liekki
Olen tuossa edellisessä tässä ketjussa olevassa viestissäni esittänyt näköjään aikamoisen määrän kysymyksiä, joihin ei kukaan täällä kirjoittavista henkilöistä taida tietää vastauksia. Unensieppaajalla on ollut toisessa ketjussa muutama mielenkiintoinen ja asiantunteva viesti liittyen mm. lapsille tehtäviin tutkimuksiin seksuaalirikosepäilytapauksissa. Olen myös siinä käsityksessä, että tilanteesta ja lapsesta riippuen voivat jo nämä tutkimukset ja niihin liittyvät epäilyt olla sekä lapselle itselleen että hänen perheelleen erittäin traumatisoivia. Tämä varmasti korostuu niissä tapauksissa, joissa epäilyt ovat todellisuudessa perättömiä.

Olen pohtinut sitä, että Anneli Auerin istuessa vankilassa syyttömänä murhatuomiota, hän ei ole tämän hetkisen tietämykseni valossa pystynyt puolustautumaan kunnolla puskista tulleita perättömiä lasten hyväksikäyttösyytteitä vastaan. Lapset ovat olleet viranomaisten heittopusseina, äiti ei ole päässyt keskustelemaan lastensa kanssa eikä hänen ääntään ole kuultu. Myöskään vanhimman lapsen kertomukselle ei ole annettu riittävää painoarvoa oikeudenkäsittelyissä, ainakaan annettujen lsh-tuomioiden valossa.

Re: Seksuaalirikostuomion purkaminen ja valitus EIT:hen

Lähetetty: La Touko 21, 2016 7:58 pm
Kirjoittaja sisotalo
Pieni liekki kirjoitti: Olen pohtinut sitä, että Anneli Auerin istuessa vankilassa syyttömänä murhatuomiota, hän ei ole tämän hetkisen tietämykseni valossa pystynyt puolustautumaan kunnolla puskista tulleita perättömiä lasten hyväksikäyttösyytteitä vastaan. Lapset ovat olleet viranomaisten heittopusseina, äiti ei ole päässyt keskustelemaan lastensa kanssa eikä hänen ääntään ole kuultu. Myöskään vanhimman lapsen kertomukselle ei ole annettu riittävää painoarvoa oikeudenkäsittelyissä, ainakaan annettujen lsh-tuomioiden valossa.
Anneli istui syyttömästi miehensä murhasta syyskuusta 2009. toukokuuhun 2011. Siis ne 600 joista hän saa tuntuvan koppikorvauksen, ei kuitenkaan Mannerin esittämää kolmea miljoonaa. Asiaa käsiteltiin täällä aikaisemmin ja siloin päädyttiin, asiantuntijoiden ehdotuksesta jonnekin 100.000 euroon.
Lsh syytös nousi esiin kun kun Auerin poika ei päässyt tavoitteeseensa, että äiti joutuisi uudelleen vankilaan isän murhasta ja lapset saisivat jäädä Minna ja Ari Auerin tulonlähteeksi.

Anneli ja Jens Kukka vangittiin epäiltynä, siinä vaiheessa tuntemattomien, lasten lukuisista raiskauksista. Oli hyvin harhauttavaa, että päätös, jopa KKOn, annettiin lsh-tuomiosta juuri kun Ulvilan surma tuli ratkaisevaan oikeuskäsittelyyn. Tarkoituskena oli, että lapsiaan raiskaava äiti olisi helpompi tuomita isän murhasta.

Oikea käsittelyjärjestys olis ollut; aluksi Ulvilan surman toinen kierros, joka puhdisti Annelin maineen ja vastas sitten subjektiivisiin arvioihin perustuva lhs-juttu.

Annelia tietenkin haittasi molemmissa oikeudenkäynneissä vapauden menetys, mutta se johtui kokonaan lsh-syytöksestä, aluksi pidätettynä ja sitten tuomittuna. Hänen olisi pitänyt lsh-juttuun saada sen alan tunteva asianajaja niin lsh-tuomiota ei ehkä olis koskaan tullut. Se ei todellakaan ollut liikejuristin tehtäviä, eikä sillä ollut mainittavaa yhteyttä Ulvilan surmaan

Re: Seksuaalirikostuomion purkaminen ja valitus EIT:hen

Lähetetty: La Touko 21, 2016 8:21 pm
Kirjoittaja CSI
sisotalo kirjoitti: Annelia tietenkin haittasi molemmissa oikeudenkäynneissä vapauden menetys, mutta se johtui kokonaan lsh-syytöksestä, aluksi pidätettynä ja sitten tuomittuna. Hänen olisi pitänyt lsh-juttuun saada sen alan tunteva asianajaja niin lsh-tuomiota ei ehkä olis koskaan tullut. Se ei todellakaan ollut liikejuristin tehtäviä, eikä sillä ollut mainittavaa yhteyttä Ulvilan surmaan
Saada? Anneli Auer on itse asianajajansa valinnut. Hän olisi saanut aivan kenet tahansa asianajakseen. Ei ole kuin kysyä vaan! Ei hänelle kukaan ole asianajajaa hänen puolestaan valinnut, joten en ihan käsitä tuota sinun loppumatonta ulinaa Mannerista?

Anneli Auer on ihan itse asianajajansa valinnut ja on ilmeisen tyytyväinen tähän kun on kerran pitänyt loppuun asti. Vittujako sinä Isotalo asiasta silloin kitiset ja mitä tämä asianajajahomma sulle tai kenellekkään muulle minkään vertaa kuuluu?

Auer voi sitäpaitsi milloin tahansa antaa kenkää Mannerille ja vaihtaa hänet toiseen juristiin, jos haluaa. Näin se homma Suomessa toimii. Mutta eipä ole antanut fuduja eikä ole toiseen vaihtanut, joten siitä voidaan päätellä että on tyytyväinen Mannerin työpanokseen.

Re: Seksuaalirikostuomion purkaminen ja valitus EIT:hen

Lähetetty: La Touko 21, 2016 8:34 pm
Kirjoittaja CSI
Harpo kirjoitti:Eikö tämä ole nimenomaan Kukan tekemä valitus EIT:hen, joka on vain uutisoitu Auerin kautta? Auer totta kai mainitaan kirjelmässä, mutta onko hän toisena hakijana?
Olen ymmärtänyt, että Auer katsoo ensin kotimaisen kortin ja hakee lsh-tuomion purkua KKO:sta. Auerin tilanne omalla hakemuksella EIT:ssäkin olisi tietty aivan erilainen nyt, kun hänet on lopullisesti todettu syyttömäksi murhaan ja lsh-keissi perustuu samojen lasten kertomuksiin, jotka todettiin valheiksi jo murhajutussa.
Toivottavasti tuo kortti on siis edelleen Auerin kohdalla käyttämättä.

Kuten täällä on jo niin moni samaa asiaa sanonut, niin täyttä hourailua tuollaiset "EIT purkaa" höpinät.

Vain Korkein oikeus pystyy lainvoimaisen tuomion purkamaan - ja se hän ei tätä lsh tuomiota pura. Kynnys on ERITTÄIN korkea. Pitää olla tapahtunut aivan kardinaalimunaus tai sitten tuomio osoitetaan perusteiltaan täysin vääräksi (todisteet muuttuu täysin, uusi syyllinen löytyy, todistajat myöntävät valehdelleensa tms). Mitään sellaista ei ole tapahtunut.

EIT tutkii vain ja ainoastaan sen, että Auer on saanut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin. Minkä hän lienee EIT:n mielestä saanut,koska eivät ottaneet juttua edes syyniin.

Tämä on kuulkaa loppuunkäsitelty eikä tule muuttumaan enää miksikään vaikka ulisisitte maailman tappiin asti tästä. Auer on LSH tuomittu ja sellaisena pysyy. Vain jos hänen omat lapsensa tulevat esiin ja rupeavat pyörtämään lausuntojaan. Silloin *ehkä* on tuomionpurkumahis.

Re: Seksuaalirikostuomion purkaminen ja valitus EIT:hen

Lähetetty: La Touko 21, 2016 10:09 pm
Kirjoittaja sisotalo
"Anneli Auer on ihan itse asianajajansa valinnut ja on ilmeisen tyytyväinen tähän[/b] kun on kerran pitänyt loppuun asti. …
Auer voi sitäpaitsi milloin tahansa antaa kenkää Mannerille ja vaihtaa hänet toiseen juristiin, jos haluaa. Näin se homma Suomessa toimii. Mutta eipä ole antanut fuduja eikä ole toiseen vaihtanut, joten siitä voidaan päätellä että on tyytyväinen Mannerin työpanokseen."

Anneli ei suinkaan valinnut asianajajaa, vaan sen teki hänen veljensä Ari Auer, jonka toimesta kaikki tämä sotku syntyi. Me emme tosiaankaan tiedä mitä mieltä Anneli on Mannerin panoksesta. Joka tapuksessa asianajajan valinta on valtiovallan kädessä. Jos oikeus sallii kesken prosessin vaihdon - merkitsee se ilman muuta kustannusten nousua kun uusi puolustaja perehtyy asiaan

Lsh-jutun alussa oli erinomainen tilaisuus palkata lsh-juttuihin erikoistunut puolustaja. On oikeastaan käsittämätöntä, että liikejuristi lähti vielä tähän kun hänellä oli yksinään puolustettava Annelia Ulvilan surmassa.

Se että antiannelisti kieltää Mannerin arvostelun kielii siitä, että Annelin asiaa on puolustettu tämän suunnan mukaisesti. Nyt on tultu merkilliseen tilanteeseen kun Anneli moittii virkamiehiä, poliiseja, syytäjiä ja tuomareita, vaikka heikompaa on ollut juuri hänen oman asianajajansa toiminta.

Re: Seksuaalirikostuomion purkaminen ja valitus EIT:hen

Lähetetty: La Touko 21, 2016 11:14 pm
Kirjoittaja CSI
sisotalo kirjoitti: Anneli ei suinkaan valinnut asianajajaa, vaan sen teki hänen veljensä Ari Auer, jonka toimesta kaikki tämä sotku syntyi.
Älä nyt jaksa sössöttää iso mies. Anneli Auer ei ole mikään veljensä holhouksenalainen ihminen. JOS Ari Auer on valinnan tehnyt, niin silloin hän on sen tehnyt sisarensa Annelin valtuuttamana. PISTE.

Elikkä kyseessä on Annelin valinta. Asiaa ei muuta miksikään se, vaikka Anneli olisi lopullisen valintapäätöksen delegoinut veljelleen. Se on edelleen 100% hänen valitsemansa tapa toimia silloin.
sisotalo kirjoitti: Me emme tosiaankaan tiedä mitä mieltä Anneli on Mannerin panoksesta.
Kyllä me ainakin sen voimme päätellä, ettei hän kovin tyytymätön ole. Koska silloin hän olisi vaihtanut Mannerin johonkin toiseen.
sisotalo kirjoitti: Joka tapuksessa asianajajan valinta on valtiovallan kädessä.
Ei ole. Älä puhu paskaa taas.
sisotalo kirjoitti: Jos oikeus sallii kesken prosessin vaihdon - merkitsee se ilman muuta kustannusten nousua kun uusi puolustaja perehtyy asiaan
"OIkeus sallii"? Mitä sinä taas harhaanjohdat täällä jengiä? Kuule, OIKEUS vaihtaa asianajajaa vaikka joka päivä uuteen prosessin aikana on ihan eurooppaoikeudessa määritelty oikeus. Totta, kustannuksiin se voi vaikuttaa, hieman, mutta oikeudella ei ole nokan koputamista siihen että Anneli olisi heittänyt Mantereen sivuun ja uutta AA:ta koukkuun. Vaikka uusi AA joka oikeudenkäyntipäivä. Ei siihen mitään estettä ole. Ei oikeutta kinosta KUKA siellä Annelia puolustaa. Se on yksinomaan Annelin asia. Ei ole muuten Isotalon asiakaan, vaikka kovasti nokkaas tähän tungetkin.
sisotalo kirjoitti: Lsh-jutun alussa oli erinomainen tilaisuus palkata lsh-juttuihin erikoistunut puolustaja. On oikeastaan käsittämätöntä, että liikejuristi lähti vielä tähän kun hänellä oli yksinään puolustettava Annelia Ulvilan surmassa.
Mutta Anneli päätti olla palkkaamatta ja Manner hoiti senkin jutun. Annelin valinta. Tyydy siihen ja lopeta inuminen asiasta, joka ei meille eikä varsinkaan sinulle kuulu.
sisotalo kirjoitti: Se että antiannelisti kieltää Mannerin arvostelun kielii siitä, että Annelin asiaa on puolustettu tämän suunnan mukaisesti. Nyt on tultu merkilliseen tilanteeseen kun Anneli moittii virkamiehiä, poliiseja, syytäjiä ja tuomareita, vaikka heikompaa on ollut juuri hänen oman asianajajansa toiminta.

En minä kiellä Mannerin arvostelua. Arvostele minun puolestani niin paljon kuin lystäät ja sitähän sinä teetkin. Mutta kun annat valheellisen kuvan asioista väittäen, ettei Manner olisi ollut Annelin oma valinta, niin silloin puhut kyllä täyttä paskaa.

Anneli on ollut ilmeisen tyytyväinen Mannerin toimintaan, koska tämä on saanut jatkaa kaikki oikeudenkäynnit hänen avustajanaan ja on muuten edelleen avustajana. Nyt korvaushakemuksessa ja purkuhakemuksessa! Nuohan ovat täysin siviilikanteita ja Anneli vapaalla jalalla. Täysin kykenevänä kontaktoimaan ketä tahansa AA:ta mitä ikinä haluaa ja ottamaan asioista selvää vaikka 24h päätteen äärellä istuen. Jaksat vielä väittää, ettei hän käytä vapaata tahdonharkintaansa vapaalla jalalla? Kuka hänet pakottaa käyttämään Manneria hänen omissa siviilikanteissaan? Kerroppa se meille.

Sinä tässä väärässä olet.

Re: Seksuaalirikostuomion purkaminen ja valitus EIT:hen

Lähetetty: Su Touko 22, 2016 12:16 pm
Kirjoittaja sisotalo
Siis puolustuksen toimintaa saa arvostella ja vaihtaa jos on parempi ehdokas. Auerin kohdalla nimimerkki väittää, että valtion maksamaa asianajajaa saa muuttaa vaikka joka päivä. Saisinko esimerkin sellaisesta.

Olen katsonut sitä muuallakin. Ruotsissa on kaksi tuoretta esimerkkiä. Thomas Quickin molemmat asiantuntijat tekivät kaikkensa saadakseen asiakkaansa tuomituksi. Nyt juuri Lisa Holmin surmaamisesta elinikäisen tuomion saaneen liettualaisen työmiehen molemmat puolustajat väittivät, että hän oli vain kätkenyt tytön, ei surmannut. Annelin "tunnustuksen" Manner selitti itsepuolustukseksi.

Täällä on pari nimimerkkiä, jotka ovat olleet paikalla tai kuulleet Mannerin toiminnan oikeussalisssa. Olemme kaikki annelisteja - ihmettelemässä. Nyt antiannelisti CSI ilmaantuu Mannerin raivokkaaksi puolustajaksi.

Re: Seksuaalirikostuomion purkaminen ja valitus EIT:hen

Lähetetty: Su Touko 22, 2016 1:33 pm
Kirjoittaja sisotalo
On kieltämättä merkillistä, että liikejuristi Juha Manner toimii yksinään Anneli Auerin puolustajana. Nimimerkki arvelee, että tämä perustuu Annelin omaan harkintaan. Minulla ei ole mitään selitystä sille, että Manner lähti vetämään saman aikaisesti kahta aivan erilaista juttua, molemmat kaukana hänen pätevyydestään. Alunperin hänet valitsi Ari Auer.

Tulokset ovat murskaavia. Lsh juttu on hävitty hovissa ja käräjillä ja KKO siinä asiassa toiminut juuri niin kuin tarvittiin, antanut ratkaisevan päätöksen kun Ulvilan surmaa aloitettiin hovissa. Oikea vaihtoehto olisi ollut, että hovi olisi kieltäytynyt käsittelemästä uudelleen samaa asiaa ja pitää voimassa oman päätöksensä v 2011. Siitä ketä Manner kutsui Annelin puolustamiseen saa käsityksen kun katsoo todistajalistan Turun hovioikeudessa. Siellä ei ole vastatodistajaa MJElle.

Ruotsissa nuori tyttö, Lisa Holm, surmattiin raa'asti ja tekijäksi löydettiin liettualainen siirtotyöläinen. Holvissa ja käräjillä oli sama asianajaja kuten tavallista, mutta valituspyynnön kirjoitti tunnetumpi mies. Molemmat tekivät saman virheen kuin Manner Annelin "tunnustusten" perusteella. He väittivät, että liettualainen olis vain kätkenyt ruumiin. Manner esitti, että Anneli oli surmannut miehensä itsepuolustuksena.

Re: Seksuaalirikostuomion purkaminen ja valitus EIT:hen

Lähetetty: Su Touko 22, 2016 3:46 pm
Kirjoittaja Lomax
sisotalo, Euroopan ihmisoikeussopimus 6 artikla, joka koskee oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä
c. oikeus puolustautua henkilökohtaisesti tai itse
valitsemansa oikeudenkäyntiavustajan välityksellä, ja jos
hän ei pysty itse maksamaan saamastaan oikeusavusta,
hänen on saatava se korvauksetta oikeudenmukaisuuden
niin vaatiessa;
Eli Mannerin voidaan todeta olevan ihan Auerin päätöksen takia, eli hän ei ole halunnut vaihtaa asianajajaa.

En kyllä tiedä, miten suhtauduttaisiin tapaukseen, jossa syytetty haluaisi vaihtaa asianajajaa joka päivä. Siinä kun on vähän ongelmana myös syytetyn oikeusturva (senhän takia syytetyn avustaja ei voi noin vain lopettaa, vaan siihen tarvitaan tuomioistuimen lupa)

Ja minusta se ei ole mitenkään ihmeellistä, että Manner hoitaa kaikki Auerin rikossyytteet. En tiedä, miten kuvittelette asianajajien painopisteiden kehittyvän, mutta jos asianajaja on keskittynyt rikosprosessiin, niin ei silloin keskitytä tiettyihin rikosnimikkeisiin! Vaan rikosprosessi on yksi osa-alue. Minusta taas olisi ollut erittäin erikoista, jos Manner ei LSH-syytteitä olisi myös hoitanut (kun siinähän olisi ollut myös mahdollisuus yhdistää ne murhaoikeudenkäyntiin). Ja enää et kyllä voi sanoa Manneria liikejuristiksi, Mannerillahan on jo vuosien kokemus rikosprosessista :wink: Tai en kyllä tiedä, mikä mielestäsi pätevöittää riittävästi (Mannerin tapauksessa ei varmaan koskaan)

Ja en kyllä ymmärrä taas ollenkaan, sinusta olisi oikein, että hovioikeus rikkoisi lakia! Ei tuossa nyt taas ole mitään järkeä. Että siinä sitä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, jos tuomioistuin voi antaa tuomion käsitttelemättä koko asiaa! Ja en nyt oikein ymmärrä, oletko jotenkin tyytymätön Auerin vapauttavaan tuomioon?

Re: Seksuaalirikostuomion purkaminen ja valitus EIT:hen

Lähetetty: Su Touko 22, 2016 8:06 pm
Kirjoittaja sisotalo
Minulla ei ole tällaisia tunteita Mannerin työstä liikemaailman ulkopuolella. Tunnen vaan hänen jatkuvat virheensä Ulvilan surmassa. Siksi on koko prosessi pitkittynyt. Jos Manner ei olisi keksinyt 2009, että Anneli on surmannut miehensä, tosin itsepuolustuksena, ei mitään oikeudenkäynti olisi koskaan tullut vaan olisi haettu todellista murhaajaa.

Lsh-todistajiksi kutsuttujen lista osoittaa, että Maner ei lainkaan tunne tätä vaikeaa kysymystä.

EIT takaa oman puolustajan, mutta ei sen vaihtamista. Vaihtaminen on hyvin usein rikollisten mielissä. Harvoin oiukueudelta sitä pyydetään, en tiedä kuinka usein myönnetään, mutt perutelujen pitää olla kovat. Sen voi oikeus kieltää eikä sen kiellon jälkeen ei kannata mennä EIThen apua hakemaan.

Olen hieman tavannut Annelia henkilökohtaisesti ja nyt lukenut hänen blogiaan. Ymmärrän, että eivät hänen puolustaitonsa ole mainittavasti Manneria paremmat. Tämä kolmen miljoonan vaatiminen on varmasti Annelin ja Mannerin yhteinen päätös. Se haittaa Annelin yhteiskunnallisen aseman kohentamista kun tähän asti asiantuntija-arviot olleet siinä 100.000 euron pinnassa. Rahaa tarvitaan asianajajan palkakamiseen purkuanomusta varten, mutta se olisi saatu uteliailta poliiseilta.

Re: Seksuaalirikostuomion purkaminen ja valitus EIT:hen

Lähetetty: Su Touko 22, 2016 9:07 pm
Kirjoittaja Frankie
Kuva