Re: Keski-ikäinen mies puukotti teinityttöä Nokialla
Lähetetty: Ti Syys 08, 2015 1:27 am
"Aamulehden tietojen mukaan vuonna 1957 syntynyt mies tuomittiin vuonna 1982 Pirkkalan kihlakunnanoikeudessa yksin teoin tehdystä pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta."
Henkilö on siis jo 24-vuotiaana tuomittu pahoinpitelyrikoksesta ja kuolemantuottamuksesta (josta hänen olisi mielestäni pitänyt saada kovempi tuomio).
Arvioisin, että henkilö on selvästikin ns. asosiaalinen henkilö, jolla on yhtä aikaa suuri tarve saada huomiota osakseen, mutta jolla on vakavia vaikeuksia sosiaalisessa kanssakäymisessä.
Nyt kun henkilö alkaa olla jo eläkeiässä ja elämän loppu häämöttää ilman mitään saavutuksia, henkilökohtaiset ongelmat alkavat eskaloitua ärtymyksenä erityisesti nuorempiin ihmisiin liittyen.
Hän kenties jollain tasolla hiffaa, että oma peli on menetetty ja vihaa sitä, että nuorempia ihmisiä, joille kaikki on mahdollista, on olemassa ja että hänellä ei ole siihen mitään osaa eikä arpaa.
Kyseisen tekijän perustelut teoille, nuorten puukottamisille, koska hän luuli näiden nuorten henkilöiden kuvaavan häntä, osoittavat ihan suoraan, että hän vain on kateellinen nuoruudelle ylipäätään ja sille, miten nuoret elävät elämäänsä kiinnittämättä mitään huomiota hänenlaiseensa vanhaan ja harmaantuneeseen luuseriin.
Hän voisi olla ns. serial killer -tyyppi. Mutta onneksi hän on tällaista suomalaista ja yhteiskunnan palveluiden varassa elätettyä ja tuettua tyyppiä, joka ilahtuu kun viranomaiset tulevat hänestä huolehtimaan ja ottamaan vastuun eli tekemään sen, mihin hän ei itse pysty.
Toivottavasti hänen nuoret uhrinsa saavat osakseen hoitoa ja tukea. Ei kai meidän kaikkien pidä alata pelkäämään tuollaisia kuusikymppisiä ukkoja kaupan kassajonoissa.