"Miekkamies iski kouluun Ruotsissa - hyökkääjä, kouluavustaja ja 17-vuotias oppilas kuolivat
Torstai 22.10.2015 klo 11.55 (päivitetty klo 21.48)
Miekalla aseistautunut nuorukainen hyökkäsi torstaina aamupäivällä kouluun Etelä-Ruotsin Trollhättanissa. Kolme henkeä kuoli.
Trollhättanissa sijaitsevaan kouluun on tänä aamuna hyökätty. Iskusta epäilty mies oli naamioitunut ja varustautunut kahdella "suurikokoisella teräaseella".
Kolme ihmistä kuoli hyökkäyksen seurauksena. Kouluavustaja sai surmansa paikan päällä ja 17-vuotias poika kuoli sairaalassa. Myös epäilty kuoli vammoihinsa poliisin ammuttua häntä. Lisäksi 15-vuotias oppilas ja 42-vuotias opettaja saivat hengenvaarallisia vammoja.
Motiivista ei tietoa
Aluksi pelättiin kouluampumista, sillä paikalta kuului laukauksia. Ne olivat kuitenkin peräisin poliisin aseesta.
Partio kohtasi epäillyn, joka hyökkäsi heitä kohti. Yksi poliisi ampui kaksi laukausta, joista toinen osui mieheen.
Hyökkääjä vietiin sairaalaan leikattavaksi, mutta hän kuoli. Poliisi ei ehtinyt kuulustella miestä.
Tapausta tutkitaan murhana ja murhan yrityksenä. Epäillyn henkilöllisyys on poliisin tiedossa. Hän on 21-vuotias Trollhättanista kotoisin oleva mies. Tekijän yhteydestä kouluun tai uhreihin ei ole toistaiseksi kerrottu.
Tekijän kotiin tehtiin tänään kotietsintä ja paikalla oli myös pommiryhmä. Poliisi kertoi löytäneensä kiinnostavia asioita miehen kotoa, mutta ei vielä tutkinnallisista syistä paljasta tarkempia yksityiskohtia. Asunto sijaitsee muutaman kilometrin päässä koululta.
Poliisi ehti epäillä, että tekijöitä on useampi, sillä miekkamiehen Star Wars -mallinen naamio oli pudonnut koulun lattialle. Poliisi kävi koulun läpi luokkahuone kerrallaan ja varmisti, ettei hyökkääjiä tai uhreja löydy lisää."
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201510 ... 1_ul.shtml
"L surmakoululla: Järkytys valtasi Trollhättanin
Perjantai 23.10.2015 klo 06.09
Trollhättanilaisella Kronan koululla tapahtunut tragedia todistaa sen, minkä paikalliset jo tietävät: Kronogårdenin alueella ei ole turvallista.
Torstai-iltapäivällä koulun edessä oli runsaasti poliiseja sekä sivullisia.

Torstai-iltapäivällä koulun edessä oli runsaasti poliiseja sekä sivullisia.
Järkytys valtasi torstaina ruotsalaisen Trollhättanin, kun kaksi nuorta menetti henkensä raa'assa koulusurmassa.
Länsi-Ruotsissa sijaitseva Trollhättanin kunta on tunnettu erityisesti teollisuudestaan, sillä noin 60 000 asukkaan paikkakunnalla sijaitsee autovalmistaja Saab Automotiven pääkonttori sekä tehdas.
Synkän syksyisen torstain jälkeen Trollhättan muistetaan myös järkyttävistä tapahtumista, joiden seurauksena nuori kouluavustaja sekä 17-vuotias poika menettivät henkensä iskusta epäillyn Anton Lundin Petterssonin hyökkäyksen seurauksena.
Iskussa haavoittuivat vakavasti myös 15-vuotias poika sekä 42-vuotias miesopettaja. 21-vuotias epäilty Pettersson kuoli poliisin luotiin.
Pimeällä vaarallista
Kronogårdenin alueella sijaitsevan Kronanin koulun edusta täyttyi torstai-iltapäivällä poliiseista, kriisityöntekijöistä sekä runsaasta määrästä sivullisia. Vaikka tilanteen kehittymistä seuraamaan on tullut satapäin sivullisia, on tunnelma paikalla alakuloinen sekä silminnähden järkyttynyt. Kaikki ovat hiljaa.
Paikalle saapunut trollhättanilainen Tanja Steffen kolmen lapsensa kanssa. Aivan koulun tuntumassa asuva nainen kertoo tulleensa koululle lastensa pyynnöstä.
- Tämä tuntuu hirveältä. Lapset sanoivat, etteivät he voi mennä nukkumaan, ennen kuin he näkevät poliisien olevan täällä. He eivät tunne oloaan turvalliseksi.
Steffenin esikoinen kävi surmakoulua jonkin aikaa, kunnes joutui vaihtamaan koulua siellä sattuneiden toistuvien levottomuuksien vuoksi. Steffenin mukaan murheellisesti päättynyt torstai ei ole ensimmäinen kerta, kun koulussa heiluvat teräaseet.
Paitsi koulua, myös Krongårdin aluetta Steffen kuvaa levottomaksi.
Aivan surma-koulun tuntumassa asuva Tanja Steffen ei uskalla liikkua alueella pimeän tullen.

Aivan surma-koulun tuntumassa asuva Tanja Steffen ei uskalla liikkua alueella pimeän tullen.
- Tämä ei ole hyvä paikka asua, en uskalla liikkua pimeän tullen missään. Täällä on paljon vihaa, eikä tilanne parane tämän tapauksen jälkeen, Steffen huokaa.
"Tuntuu tyhjältä"
Eroll Dobrova tuijottaa hiljaisena juuri sytyttämäänsä kynttilää, joka palaa iskussa surmansa saaneiden muistoksi. Itsekin aikaisemmin Trollhättanilla asunut Dobreva kertoo saapuneensa kaupunkiin vierailulle sattumalta.
Erityisen traagisen tapahtumasta Dobrovalle tekee se, että hänen ystävänsä on yksi Pettersonin uhreista. Torstai-iltana mies taisteli sairaalassa hengestään.
- Tuntuu tyhjältä. Tuntuu, ettei sisälläni ole mitään. Uhriksi joutuneen ystäväni isä opetti aikoinaan minua täällä Trollhättanilla. Hän opetti, kuinka olla hyvä ihminen, ja nyt hänen poikansa taistelee huomisesta sairaalassa, mies sanoo hiljaa.
Errol Dobrova sytytti kynttilän iskun uhrien muistoksi. Hän toivoo tapauksen avaavan ruotsalaisten silmät ja toivoo, että rasismista puhutaan maassa nykyistä avoimemmin.

Errol Dobrova sytytti kynttilän iskun uhrien muistoksi. Hän toivoo tapauksen avaavan ruotsalaisten silmät ja toivoo, että rasismista puhutaan maassa nykyistä avoimemmin.
Aika herätä
Tragedian näyttämönä toimiva koulurakennus on melko uusi, ja sen yhteydessä toimii myös kirjasto, kulttuurikeskus sekä kahvila. Alueen hyvin tunteva Dobrova kertoo, että enemmistö kaupunkilaisista vastusti kahvilan rakentamista koulun yhteyteen.
- Pahimmat kuvailevat tätä aluetta ghetoksi, ja koulu kahviloineen on keskellä aluetta. Kahvilassa istuu päivittäin kaikenlaista väkeä. Jos vieras ihminen tulisi muihin Trollhättanin kouluihin, hänet pysäytettäisiin ovella. Kukaan ei reagoinut mitenkään, kun tekijä tuli sisään kahden miekan kanssa. Onko se turvallista? mies tiukkaa.
Koulusurman tekijäksi epäillyllä Petterssonilla on lehtitietojen mukaan yhteyksiä äärioikeistoon. Dobrova toivoo, että raskaiden tapahtumien seurauksena Ruotsissa alettaisiin puhua rasismista avoimemmin.
- Todistamme tänään amerikkalaista koulusurmaskenaariota Ruotsissa. Miksi kukaan ei puhu rasismista? Ihmiset keskittyvät muiden sijasta vain itseensä.
Dobrova kehottaa ihmisiä keskittymään oman itsensä ajattelusta muiden ihmisten hätään.
- Maksamme veroja taataksemme lapsille turvallisen ympäristön. He ansaitsevat sen, joten nyt on ihmisten aika herätä.
Suomensukuinen Emilia joutui odottamaan poispääsyä luokasta kolmen tunnin ajan, mutta kertoo voivansa silti hyvin. Vierellä Ylf-isoisä.

Suomensukuinen Emilia joutui odottamaan poispääsyä luokasta kolmen tunnin ajan, mutta kertoo voivansa silti hyvin. Vierellä Ylf-isoisä.
"Olin peloissani"
Torniosta Ruotsiin vuosikymmeniä sitten muuttanut Ylf Nilsson on paikalla surmakoulua käyvän lapsenlapsensa Emilian kanssa. Rohkea tyttö kertoo Iltalehdelle järkyttävän käänteen saaneesta koulupäivästään.
- Olimme matematiikan tunnilla kun rehtori tuli yllättäen luokkaan. Hän käski meidän lukita ovet ja pysyä sisällä, Emilia kuvailee.
Tyttö kertoo oppilaiden odottaneen poispääsyä luokasta lähes kolmen tunnin ajan. Piinaava odotus päättyi onnellisesti, kun opettaja saattoi Emilian häntä koulun ulkopuolella odottaneen isän luokse.
- Olin peloissani, mutta nyt voin hyvin, Emilia sanoo hiljaa.
Ylf Nilsson kertoo iskussa haavoittuneen 42-vuotiaan opettajan olleen Emilialle tuttu, ystävän sukulainen. Surmansa saaneita henkilöitä tyttö ei tuntenut.
Trollhättanin kunnassa 28 vuotta asunut Nilsson kuvailee kaupunkia miellyttäväksi. Ainoan varjon idyllin ylle luo Kronanin koulu, joka on aiheuttanut levottomuuksineen ongelmia oppilailleen sekä heidän läheisilleen myös aiemmin. Nilsson myös arvostelee koulua huonosta yhteydenpidosta tragediapäivänä, eikä vanhempia hänen mukaansa informoitu riittävän hyvin tapahtuneesta.
Koululla on kaikkien vanhempien numerot, joten miksi asiasta ei lähetetty päivällä edes tekstiviestiä? Uskon, että moni lapsi joutui lähtemään yksin kotiin päivän jälkeen. Koulu on kiinni huomenna ja siitäkin vanhemmille ilmoitettiin vasta neljän aikaan iltapäivällä.
Mikäli kaikki olisi mennyt toisin, päättyisi Emilian perjantainen koulupäivä muiden ruotsalaislasten tavoin syysloman alkamiseen. Kronanin koulu kuitenkin pysyy tänään perjantaina suljettuna poliisin rikospaikkatutkinnan vuoksi, eikä Emilia todennäköisesti palaa kouluun syysloman päätyttyä.
- Täällä on tapahtunut liikaa liian lyhyen ajan sisällä, eihän tänne uskalla lasta enää laittaa. On siis etsittävä Emilialle uusi koulupaikka, Nilsson toteaa.
PAULA KOSKI
TEKSTI JA KUVAT"
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201510 ... 0_ul.shtml