Sivu 4/5

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Lähetetty: La Marras 04, 2017 2:31 pm
Kirjoittaja Rusty
Ilman muuta Jarmo Levänen. Neljä uhria! Jäätävä kaveri joka poisti koko perheensä kartalta muutamassa tunnissa. Leväsellä oli myös murhien välissä riittävästi aikaa miettiä tekojensa oikeellisuutta ja mahdollisuus säästää muiden henki, mutta kylmäverisesti hän jäi odottelemaan muiden perheenjäsenten kotiin tuloa ja toteutti muidenkin kylmäverisen teloituksen. Rohkeutta hänellä ei kuitenkaan oman hengen viemiseen löytynyt vaikka sekin oli suunnitelmissa.

Kuinkahan suuri salaisuus tämä on Jarmon nykyisessä elämässä Ruotsissa? Mahtaakohan Jarmon poika saanut rehellisen vastauksen miksi Suomen ukki ja mummi eivät ole käyneet kylässä vai onko lipsautettu valkoinen valhe kuolinsyystä.

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Lähetetty: Ma Touko 25, 2020 10:04 pm
Kirjoittaja Genau
Levänen on kyllä top 10 hahmo raakalaisten synkässä listassa Suomessa. Kirves Koljonen on, ehkä pahin nykyajan tappajista. Soson vasaramurhaaja myös on pahisten kärkeä. Kai Vähäkallio, Tauno Pasanen, Mika Muranen, Porvoon autokaista tappaja, romani jonka nimeä en nyt muista. Levänen on, ehkä top 5 kuuluva raakalainen. Oman perheen kylmäverinen lahtaus nostaa miehen pahimpien murhaajien listan kärkipaikoille.

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Lähetetty: Ma Touko 25, 2020 10:25 pm
Kirjoittaja Kalle-Ville
Genau kirjoitti: Ma Touko 25, 2020 10:04 pm Porvoon autokaista tappaja, romani jonka nimeä en nyt muista.
Kuva
Esa Åkerlund

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Lähetetty: Ti Touko 26, 2020 7:32 am
Kirjoittaja aga
Genau kirjoitti: Ma Touko 25, 2020 10:04 pm Levänen on kyllä top 10 hahmo raakalaisten synkässä listassa Suomessa. Kirves Koljonen on, ehkä pahin nykyajan tappajista. Soson vasaramurhaaja myös on pahisten kärkeä. Kai Vähäkallio, Tauno Pasanen, Mika Muranen, Porvoon autokaista tappaja, romani jonka nimeä en nyt muista. Levänen on, ehkä top 5 kuuluva raakalainen. Oman perheen kylmäverinen lahtaus nostaa miehen pahimpien murhaajien listan kärkipaikoille.
Oli se toinenkin nuori kaveri tässä n. 15-20 vuotta sitten, joka pisti perheensä kylmäksi, veljen tyttöystävän jätti eloon, koska piti hänestä. En muista murhaajan nimeä, oli mm. harmistunut kun raha-automaattipeliä pelatessa ei mennyt tarpeeksi hyvin ennen näitä surmia.

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Lähetetty: Ti Touko 26, 2020 9:31 am
Kirjoittaja Gentle
Kalle-Ville kirjoitti: Ma Touko 25, 2020 10:25 pm
Genau kirjoitti: Ma Touko 25, 2020 10:04 pm Porvoon autokaista tappaja, romani jonka nimeä en nyt muista.
Esa Åkerlund
Tämä saastahan murhasi jo vaimonsakin ennen autokaistamurhia. Todellinen ali-ihminen, siellä Siltavuoren tasolla.

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Lähetetty: Ti Touko 26, 2020 9:38 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
Gentle kirjoitti: Ti Touko 26, 2020 9:31 am Tämä saastahan murhasi jo vaimonsakin ennen autokaistamurhia. Todellinen ali-ihminen, siellä Siltavuoren tasolla.
Tämä hemmo on ihan alinta paskaa. Ennen vaimonsa murhaa riehui askolalaisessa karaokeravintolassa ja ruumis tuli sielläkin; 28-vuotias "julli".

No, hovi sitten vapautti, koska tappajasta jäi "epäselvyys". Rasistinen Åkerman on tappanut jo viisi valkolaista. Vapautunee viiden vuoden kuluttua.
Oli se toinenkin nuori kaveri tässä n. 15-20 vuotta sitten, joka pisti perheensä kylmäksi, veljen tyttöystävän jätti eloon, koska piti hänestä. En muista murhaajan nimeä, oli mm. harmistunut kun raha-automaattipeliä pelatessa ei mennyt tarpeeksi hyvin ennen näitä surmia.
Leinosen Ripa Vaalasta oli hän: https://murha.info/rikosfoorumi/viewtop ... f=2&t=1072

Mitataanko se pahuus sitten uhrien määrällä, vai suhteella surmattuihin, esim. perhe, tai uhrin alaikäisyydellä tahi puolustuskyvyttömyydellä? Yksi tunnusmerkki on tietysti julmuus ja siinä Lappeenrannan takaluukkumurha on viimeaikoina tehdyistä yksi pahimmista; Pola Rantala ja Antti Sirkiä.

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Lähetetty: Ti Touko 26, 2020 12:22 pm
Kirjoittaja Kalle-Ville
Gentle kirjoitti: Ti Touko 26, 2020 9:31 am
Kalle-Ville kirjoitti: Ma Touko 25, 2020 10:25 pm
Genau kirjoitti: Ma Touko 25, 2020 10:04 pm Porvoon autokaista tappaja, romani jonka nimeä en nyt muista.
Esa Åkerlund
Tämä saastahan murhasi jo vaimonsakin ennen autokaistamurhia. Todellinen ali-ihminen, siellä Siltavuoren tasolla.
Ja Askolassa tuo onnistui saamaan portsarin taposta koko tapposyytteen nurin, jolloin ketään siitä ei ole edelleenkään tuomittu. Loppuelämäkseen eristykseen tuo kuuluisi, mutta kun Suomessa on täysin naurettava elinkautinen, jolta pääsi tekemään ne kolme tappoa täysin naurettavalla vuosituomiolla. Tätä ei olisi tullut koskaan siitä vaimonsa murhasta langetetusta elinkautisestaan armahtaa.

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Lähetetty: Ti Touko 26, 2020 1:57 pm
Kirjoittaja Gentle
Tämä olikin vieläkin alhaisempi paskiainen mitä muistelin. Ja tässä maassa tämän annetaan todennäköisesti vielä tallailla vapaalla jalalla ja suorittaa seuraavan henkirikoksen. Sekin on sairasta ettei näistä penttilöistä lopulta opita yhtään mitään.

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Lähetetty: Ti Touko 26, 2020 7:15 pm
Kirjoittaja Kalle-Ville
Kyllä tämä hirviöämmä, sarjamurhaajahoitaja Ann-Maria Myllgren, entiseltä sukunimeltään Nykopp (Aino Nykopp) kuuluu maamme pahimpiin murhaajiin, joita varten laissamme pitäisi olla kuolemantuomio, sillä nämä uusivat tekonsa kerta toisensa jälkeen.

https://murha.info/rikosfoorumi/viewtop ... &start=390

Mikään vuosimäärä ei tällaiselle sarjamurhaajamummolle ole liikaa tai edes riittävä eikä tuollaista luottamusasemassa hoitajana murhansa tehnyttä pitäisi päästää enää elävänä vankilasta pois, (kuten ei muitakaan tässä ketjussa mainittuja henkirikollisia olisi tullut tai ei tulisi koskaan laskea pois vankilasta elävinä). Sentään 5 murhaa, 5 murhan yritystä, 3 törkeää pahoinpitelyä jne.

Juuri tällaisia tapauksia varten Suomessakin pitäisi olla kuolemantuomio, mikä koskee myös kaikkia muita tässä ketjussa mainittuja toistuviin henkirikoksiin syyllistyneitä.

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Lähetetty: Ti Touko 26, 2020 7:39 pm
Kirjoittaja dazu
^KRP on arvioinut, että Nykopp on saattanut tappaa yli 20 ihmistä. Se Katariina Lönnqvist(os. Hyttinen, myöh. Pantila) tappoi 11, mutta tuomio saatiin vain yhdestä.

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Lähetetty: To Touko 28, 2020 1:18 pm
Kirjoittaja Minfottava
Eikös tuo Pantila lähtenyt omankädenoikeuden kautta suorittamaan tuomiotaan toiseen hiippakuntaan, kiitos siitä. Kuolemanrangaistus henkirikoksista saattaisi olla taas ajankohtaista, Eun ihmisoikeuksia ja Suomen perustuslakia kun muutenkin tulkitaan aika laveasti tiettyjen tekojen ja kulttuurien osalta.

Jotta ei menisi mielensäpahoittajien mielestä offtopiciksi niin lisätään otsikon mukaiseen listaan Kirves-Koljonen, oli muuten viimeinen Suomessa oikeaoppisen rangaistuksen saanut:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Toivo_Koljonen

edit. Genauhan oli tuon jo maininnut mutta menköön muistutuksena

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Lähetetty: Pe Touko 29, 2020 7:41 am
Kirjoittaja aga
Missä muissa maissa on kuolemantuomio käytössä? Taidettaisiin olla Suomessa vielä kivikaudella, jos te olisitte päättämässä laeista. Sivistyneestä ja kehittyneestä maasta oltaisiin kaukana.

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Lähetetty: Pe Touko 29, 2020 10:14 am
Kirjoittaja Kalle-Ville
aga kirjoitti: Pe Touko 29, 2020 7:41 am Missä muissa maissa on kuolemantuomio käytössä? Taidettaisiin olla Suomessa vielä kivikaudella, jos te olisitte päättämässä laeista. Sivistyneestä ja kehittyneestä maasta oltaisiin kaukana.
Maailman mahtimaassa Yhdysvalloissa kuolemanrangaistus on käytössä (alimpana olevan Turun Sanomien jutun linkin mukaan 2800 odotti siellä sen täytäntöönpanoa v. 2017) enkä ole vielä kenenkään kuullut sitä varsin nuorena valtiona ainakaan aiemmin kivikautiseksi maaksi väittävän. Päinvastoin monet pitävät Yhdysvaltoja maailman vapaimpiin sivistysmaihin kuuluvana, koska siellä saa perustuslain toisen lisäyksen mukaan (alla oleva linkki) kaikki kansalaiset omistaa ja kantaa asetta itseään puolustaakseen ulkoisia ja sisäisiä uhkia vastaan eli vaikka viranomaisten mielivaltaa vastaan henkensä lisäksi. Missä muussa maassa kansalaisilla on tällainen vapausoikeus ja vieläpä perustuslakiin kirjattuna?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdysvalt ... is%C3%A4ys

Samoin Filippiinit ja Malediivit ovat harkitsemassa kuolemanrangaistuksen käyttöönottoa uudelleen. Vuonna 2017 kuolemanrangaistus on ollut käytössä yhteensä 57:ssä maassa, kuten alta ilmenee.

https://www.ts.fi/uutiset/maailma/34699 ... ssa+maissa

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Lähetetty: Pe Touko 29, 2020 12:23 pm
Kirjoittaja Gentle
aga kirjoitti: Pe Touko 29, 2020 7:41 am Missä muissa maissa on kuolemantuomio käytössä? Taidettaisiin olla Suomessa vielä kivikaudella, jos te olisitte päättämässä laeista. Sivistyneestä ja kehittyneestä maasta oltaisiin kaukana.
Jos sivistyneessä ja kehittyneessä maass kuuluu väkivaltarikollisen päästä mahdollisimman nopeasti takaisin vapauteen, Suomi on kyllä edelläkävijä tässä. Ikävä kyllä

Re: Suomen pahimmat murhaajat

Lähetetty: Pe Touko 29, 2020 12:36 pm
Kirjoittaja CharlesBronson
aga kirjoitti: Pe Touko 29, 2020 7:41 am Missä muissa maissa on kuolemantuomio käytössä? Taidettaisiin olla Suomessa vielä kivikaudella, jos te olisitte päättämässä laeista. Sivistyneestä ja kehittyneestä maasta oltaisiin kaukana.
En nyt kyllä käsitä miksi haluat vääristellä tätä asiaa?

Miten mielestäsi kuolemanrangaistus on jotenkin sivistymätöntä tai alikehittynyttä?

Kuolemanrangaistus on rangaistuksista tehokkain, koska rikoksen uusimisprosentti on nolla(0), ja sillä on myös erittäin tehokas ennaltaehkäisevä vaikutus.