Loukkaantunut pikkutyttö löydettiin ojasta - Järkytys valtasi kylän: "Itkin koko eilisillan"
Sunnuntai 5.6.2016 klo 19.29
Kauhavan Kortesjärven valtasi syvä järkytys, kun uutinen pikkutytön löytymisestä vakavasti loukkaantuneena saavutti kyläläiset.
Kuusivuotias tyttö löytyi lauantai-iltana noin kello 17.20 vakavasti loukkaantuneena Kauhavan Kortesjärveltä Mannisentien varrelta.
Kylänraitilla liikkuvat paikkakuntalaiset ovat vielä sunnuntaina todella järkyttyneitä. Osa ei halua kommentoida asiaan mitenkään, osa taas suostuu purkamaan tuntojaan vain nimettömänä.
- Itkin koko eilisillan enkä myöskään saanut unta. Tunnen koko perheen hyvin, eli huoli on suuri, huokaa kävellen liikkunut nainen pyyhkien edelleen silmäkulmaansa.
Hän ei voi käsittää tapahtunutta. Huoli tytön voinnista on suuri.
Poliisi pyytää edelleen uusia vihjeitä tapahtuneesta. Vihjeitä on tullut, mutta läpimurtoon johtavat tiedot antavat vielä odottaa itseään.
Loukkaantunut pikkutyttö oli ollut liikkeellä polkupyörällä. Virkavallan mukaan hän joutui ojaan toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Paikallinen nainen arvelee, että tyttö olisi saattanut jäädä auto alle. Hän toivoo tapauksen selviävän.
- Nyt en voi kuin laittaa kädet ristiin ja rukoilla tytölle selviämistä ja perheelle voimia.

Kuusivuotias tyttö löydettiin Mannisentien varrelta Rasinkentän tiehaaran lähettyviltä vakavasti loukkaantuneena.
Tapahtumapaikan lähettyvillä sijaitsee leikkikenttä.
"Kunhan tyttö selviäisi"
Kortesjärven keskustassa pyöräillyt mies on hänkin järkyttynyt tapahtuneesta.
- Karmea homma. Entistä pahemmaksi sen tekee, että kyseessä on pieni lapsi, mies huokaa.
Miehen mukaan autot ajavat Kortesjärven keskustassa monesti aivan liian kovilla nopeuksilla.
- Olen itsekin ollut jäädä auton alle. Tietä ei tohdi ylittää, jos ei katso todella huolella, milloin sen tekee. Autot ajavat kylällä aivan liian lujaa.
- Olen tuttavieni kanssa miettinyt usein, että jotain todella ikävää sattuu, jos vauhdit pysyvät kovina. Vaikka en tiedä miten tässä tapauksessa on käynyt, saattaa vauhdilla olla oma osuutensa.
Pyörälenkkiään koleassa sunnuntaisäässä jatkaneella miehellä oli takaisin tien päälle lähtiessään yksi toive.
- Kunhan tyttö selviäisi.
Poliisi pyytää ilmoittamaan havainnot tytön liikkeistä lauantailta kello 15:n ja 17.20:n väliseltä ajalta vihjenumeroon 0295 440 513. Tytöllä oli yllään vaaleanpunaiset housut, keltainen paita ja vaaleanpunainen pyöräilykypärä.

Rasinkenttä on tapahtumanpaikan lähistöllä.

Poliisi pyytää ilmoittamaan havainnot tytön liikkeistä lauantailta kello 15:n ja 17.20:n väliseltä ajalta vihjenumeroon 0295 440 513.
TEKSTI JA KUVAT
TOMI OLLI
KORTESJÄRVI
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016060 ... 8_uu.shtml
Tuossa yhdessä kuvassa näkyy leikkipaikkaa, jossa sijaitsee mm. kiipeilyteline ja keinuja. Mahdollista on seKin, kuten aiemmat kommentoijat ehdottaneet, että tyttö olisi mennyt leikkimään tuonne ja loukannut siellä itsensä, esim. jos tippunut pää edellä telineestä, on voinut helpommin kaatua pyörällä. Toisaalta usein tuonikäiset saattavat itkeä jos tapahtuu haaveria, ja jos leikkialueella muita ihmisiä, olisivat luultavasti tulleet katsomaan mikä hätänä (mahdollinen onnettomuus olisi luultavasti tullut huomatuksi jos paikalla muita ihmisiä - joko muita ei ollut paikalla taikka jos pikkulapsista kyse, olisivatko olleet kertomatta, lapset toisaalta mielellään kertovat erikoisista tms sattumuksista). Olisiko itsensä loukannut pikkulapsi laittanut kypärän päähänsä leikkipaikalla mahdollisesti käyneen onnettomuuden jälkeen, etenkin jos päähän kohdistunut haaveri ja päähän koskisi. Ja.., olisiko lapsi yksin tuolla leikkimässä vai joidenkin kaverien - onko pikkukavereita haastateltu, olivatko leikkimässä siellä samaan aikaan, että kävikö mitään hämminkiä siellä. Varmaan (toivottavasti) tutkivat leikkipaikankin tarkkaan - koska jos siellä käynyt onnettomuutta tms, voi mahdollisesti löytyä jälkiä (ei välttämättä).
Tässä vaiheessa mahdollista on useampi tapahtumaversio. Klassisempaan törmäysteoriaa kehystäisi tuosta ylläolevasta Iltalehden tekstistä se, että Kortesjärven keskustassa ajetaan paikkakuntalaisen mukaan usein liian vauhdilla . Kaukaa haetumpaa olisi onnettomuudeksi naamioitu pahoinpitely, mutta ei vissiin mahdotontakaan julkisuuteen annettujen ei-tarkkojen-tietojen perusteella. Tuo teoria olisi poissuljettavissa tytön vammojen perusteella, mutta kuten aiemmin todettua ketjussa, vammoista ei sanota tarkempaa. Ei sillä että tarvisi tiedottaa julkisuuteen, vaan ihan vain toteamuksena ja päätelmänä.