Olen seurannnut brittimedioita netissä, vielä (jos milloinkaan) ei ole täysin varmaa ja faktisen tarkkaa selontekoa tornitulipalon syistä ja tapahtumisten etenemisistä. Seuraavassa muutamia huomioita ja käsityksiä, jotka perustuvat lukemaani brittimedioista netissä. Laitoin ylös myös huomointeja yksittäisen kansalaisen avuksi - ratkaisukeskeinen asioiden ratkonta ja vinkeistä vaarin ottaminen/oppiminen on lähtökohtani, nöyryydella (tarkoitus ei ole päinvastainenkaan) .
* Yhdestä jääkaapista koko tornitalon käsittävään tuhoutumiseen, käsittelyssä kriisin alkuvaihe.
Palo olisi (varmistamatonta, asunnossa asunut väittää näin) saanut alkunsa 4.kerroksessa räjähtäneestä jääkaapista ja asukas olisi pakannut matkalaukun mukaansa (naapurin näkemän mukaan), mennyt hälyyttämään/varoittamaan naapuria alkaneesta tulipalosta klo 12.50 naapurin kertoman mukaan, joka mainitsi palon vielä tuossa vaiheessa olleen pientä (näki palavaan keittiöön). Palolaitos sai uutisten mukaan 1. hätäsoiton tulipalosta klo 12.54. Kaiken järjen mukaan miehen olisi kannattanut soittaa hätäpuhelu viimeistään mahdollisen omatoimisen sammuttamisyrittämisen jälkeen eikä vasta matkalaukun pakkaamisen ja naapurin hälyyttämisen jälkeen - tosin aikajana perustuu puoliksi naapurin sanomaan 12.50:een, joten voi olla väärinkin ja täten mies on saattanut priorisoida toimintansa ja soittonsa ok. Ja juu, kun ollaan epätavallisissa kriisitilanteissa ihminen ei aina osaa toimia loogisesti.
Huomioita, opittavaa/havannoitavaa

Talossa/asunnossa ja etenkin keittiössä olisi tarpeen olla palovaroittimen lisäksi esimerkiksi sammutuspeite. Ja jos erityisvälineistöä ei ole, niin palon sammuttamisessa tärkeää muistaa että vettä ei saa heittää rasvapalon taikka sähköhässäkän päälle. Menestystä kaikille mahdolliseen omatoimiseen sammuttamiseen, sekunnit ja minuutit ovat tärkeitä - ei kannata jättää sikseen ellei ole aivan välttämätöntä, Lontoon tapauksessa palolaitoksella kesti vain 6 minuuttia hälytyssoitosta ehtiä paikalle (uutisoitua) mutta eivät saaneet paloa sammuksiin.
* Tulipalon leviämisvaiheen nopeus ja kuinka talon v. 2016 julkisivuremontti liittyy asiaan.
Tulipalo levisi todella/käsittämättömän nopeasti tornitalossa, on uutisoitu että 15 minuutissa palo oli vallannut tornitalon. Brittimedioissa on sanottu, että palon leviämisnopeus ja rakenteiden palaminen viittaisivat (reports suggest...., ei voida sanoa varmuudella, siksi tähän tyyliin uutisoitua) siihen, että talon julkisivuremontissa (v.2016) olisi käytetty paloturvallisuuden kannalta huonoja/turvattomia materiaaleja - talo pinnoitettiin/päällystettiin todennäköisesti (kts kuvan ao linkki) syttyvää muovia sisältävillä
(säästösyitä epäillään, tarjolla olisi ollut ei-muovisia ja tulipaloa vastustavia/resistantteja vaihtoehtoja) alumiinipaneeleilla JA mikä pahinta tuon pinnoitekerroksen alle jäi ns. tuulitunneli (tyhjää tilaa) pinnoitteen ja eristekerroksen (joka myös syttyvää) väliin.
Pinnoitteen ja eristeen välinen "tuulitunneli" oli se, mikä pisti vauhtia leviämiseen, voisi sanoa "tulitunneliksi" . Kaavio alla pinnoite- tuulitunneli- eriste - betoni -mallista. (On myös epäilty ettei rakentamisessa olisi käytetty ns. tulipalostoppereitakaan, jotka olisivat hidastaneet tuulitunnellissa syöksyvän tulen leviämistä asuntoihin. )
http://www.dailymail.co.uk/news/article ... -more.html
Toivottavasti tuo kuva näkyy kokonaan, on havainnollistavaa. Huom. en ole rakennusalan tietäjää, joten kirjoitan kansan kielellä asioita auki ja jos sanomisiin on korjattavaa, mielellään tarkentakaa/oikaiskaa - tieto on hyödyttävää.
* Paloturvallisuuden huomiointi oli riittämätöntä (vaikuttaisi olemattomalta....). Aiemmassa käsitelty talon rakenteiden huonoutta, sen lisäksi huomataan, ettei tornitalossa ollut uutisten mukaan sprinklerijärjestelmää, ei palovaroittimia, ei muuta kuin 1 uloskäynti talosta (missä varauloskäynnit), asuntojen tuplaikkunat olivat suunniteltu aukeamaan vain raolleen (kuinka paeta äärimmäisessä hädässä jos ei muuta uloskäyntiä käytettävissä), kiinteitä palotikkaita ei näy pelastautumisväylinä, talon ahdasta/hankalaa sijaintia (kapeita teitä, ei tilaa, paloautot joutuivat parkkeemaan kauemmas) ei ole huomioitu paloturvallisuussuunnittellussa.
* Auktoriteettien ohjeiden ja oman järjen välinen sompailu kriisissä. Brittimedioissa on ollut, että viranomaiset olivat neuvoneet tornitalon asukkaita pysymään asunnoissaan (toteavaa kerrontaa, palohenkilösto on ollut hirveässä ja äkillisessä/poikkeuksellisessa ei-normi-tulipalo-tilanteessa) , jolloin luotetaan auttavan virkavallan/pelastushenkilöstön tulevan hakemaan turvaan esim. nosturin kautta tai muuten. Eriävää juttua on ollut myös, että joitain asukkaita oli kehoitettu poistumaan asunnoista, elikkä, riippuu puhelimen päässä olevasta tahosta mitä ohjeita annetaan, vaikka yleinen suositus olisi olemassa.

Pointti siinä että jos kyse yli 20 kerrosta tornitalosta, ja on arvioitavissa ettei palonostureita yms saada ylempiin kerroksiin, ettei sinne päästä pelastamaan, silloin mielestäni heti alkuvaiheessa olisi kannattanut ohjeistaa etenkin ylempien kerroksien ihmisiä poistumaan asunnosta, märkä pyyhe ympärille ja kasvon eteen ja juoksemaan kyyryssä alas ja ulos jos mitenkään mahdollista. Mutta tilanne oli poikkeuksellinen ja tämä on turhauttavaa jälkiviisastelua, josta on sikäli hyödyksi että pistää miettimään.
* Huomioitavaa/avuksi yksittäisen kansalaisen osalta.
A) Kerrostaloasuntoa hommatessa kannattaa tarkistaa, miten talossa ja asunnossa on huomioitu paloturvallisuus. Onko palotikkaita asunnon kohdalla, onko niitä käytävän päässä (jossain muualla?), onko sprinklerijärjestelmää, palovaroittimen hankkiminen, mitä eri uloskäyntejä talossa on. Harkita muuttamista yli 10 kerroksiseen taloon, etenkin jos turvallisuussuunnttelu on huonoa.
Muutamia vippaskeinoja/kikkakolmosia/erikoisefektejä tulipalosta pelastautumiseen, jos apua muualta ei saatavilla.
B) "Perus"kikkakolmoset. Efektit jotka löytyvät omasta takaa ilman erillistä hankintaa. Jos joutuu hyppäämään alakerroksen ikkunasta, ei muuta keinoa jäljellä, voi ensin heittää patjan ikkunasta ulos (jos mahdollista) ja hypätä perään (palohenkilöstön vinkkaamaa enkkumediassa). Märät pyyhkeet käyttöön jos pakenee/oleilee savussa ja liikkuminen maan tasossa jossa vähemmän savua, tulikuumia ovenkahvoja ei kannata aukaista - kuumuus viittaa paloon oven takana. Tavan kansalainen kertoi selvinneensä Lontoon tornipalosta osin siksi, että laittoi vedet tulvimaan kylppäristä. Pyri arvioimaan tilannennetta. Time is a factor.
C) On olemassa/ostettavissa (kaiken varalle ja jos varauloskäyntejä ei ole) esiin laitettavat tikkaat (näitä saatavilla käsittääkseni alle 10 metrin korkeuksiin eli eivät riitä ylempään), jotka voisi hätätilanteessa laittaa ikkunasta alas jos ei muuten pääsisi ulos talosta, mutta parempi/hienompi vehje on vaijerilaskeutumisreppu, jonka avulla laskeudutaan alas ja metrimäärää riittää (eri versioissa eri määrät) 8o metriin asti - hintaa löytyy yli 1000 euroa ja 1 hengen keino
(ehdin miettiä, miten esim. lapsen taikka koiran saisi samalla kerralla valjastettua alas ja sitten alhaalla voisi vapauttaa valjaskelat ylös seuraaville - ei tietoa ovatko uudelleenkelautettavat - tässä olisi ideointisuunnittelua keksijöille ja vinkiksi: hintaa alaspäin, ihmiset saattaisivat tilata. ) Linkki valjasvaijerijuttuun:
https://skysaver.com . Sos-laskuvarjo on myös hankittavissa, mutta näiden erikoiskeinojen väliltä miettiessä oma teoreettinen valinta menisi vaijerivaljaisiin.
Lontoon seudulla paloturvallisuusasiat ovat nyt pinnassa. Seudun asukkaat ovat sanoneet tämän infernon olleen vain ajan kysymys ja päättäjiä oli koetettu varoittaa talon riskeistä, turhaan. Kaasuputket ja lämmityslaitteet tuottivat myös huolta asukkaille, niiden sijainti ja toiminta olisi pitänyt myös tarkistaa (uutisista luettua). Riskialtis paikka, edesvastuutonta "suunnittelua". Nyt haluavat Enkuissa päitä vadille kunnan päättäjistöä ja rakennusfirmaa, talon vuokranantajia/omistajia myöten. Politiikka on vedetty asioihin mukaan. Viranomaisilla on rikostutkinta päällä tapauksesta osana tutkimuksia. Kuolleita on varmistettu 58, mutta uhrimäärä on suurempi ja on uutisoitu, että kaikkien tunnistaminen ei ole varmaa. Tuho on ollut valtaisaa.
"Köyhistä ei välitetä" tyyppinen viha on leijumassa Enkuissa, protestia on päällä ja mitä kaikesta opitaan - se jää nähtäviin.