Aluksi: Tää taitaa kuulua tonne vapaan keskustelun puolelle kuitenkin...
Mutta tilitän nyt kuulumisia.... Iski tämmönen uneton yö ja pyörii mielessä kaikenlaista. Suhteen tulevaisuus, raha-asiat, menetetyt vuodet, jos kaikki meneekin pieleen vielä vapautumisen jälkeen..?
Pidätyksestä on puoli vuotta aikaa. Tänä aikana on oppinut elelemään yksikseen, tekemään omia juttuja ja jopa nauttimaan niistä. Mä oon aina viihtynyt yksin, ja pärjännyt yksin, mutta tässä on paljon muttia...
Millaista se on parisuhteelle, kun ei voi jakaa asioita, olla toisen tukena? Ei tiedä mitä mielessä liikkuu. Se on todella hankalaa. Meillä kirjeet kulkee noin viikon sisällä sen lähettämisestä (syynäykset siellä päässä) ja puhelut maksaa 54 centtiä / minuutti, joten puhutaan n. 2 X 5 min / viikko. Sitten viikonloppuna on nää 30 min pleksitapaamiset, jotka on tosi syvältä. Et saa halata, koskea etkä edes kuule mitä toinen sanoo kun vieressä kaakattaa joku aina molemmin puolin ja muovi blockaa puolet äänestä vielä pois. Eniten pelkään tässä sellasen "henkisen kontaktin" menettämistä, kun siihen on niin helvetin huonot puitteet.
Yksi perhetapaaminen on saatu nyt, pari viikkoa sitten.
:):) Seuraavaan menee noin 5 viikkoa. 2,5 h kahdestaan. Aluksi oli niin outoa, kun puoleen vuoteen ei kahden kesken olla oltu sekuntiakaan, koko ajan on ollut paikalla joko tutkijakyttä tai sitten pleksin läpi kymmenen muun tapaajan kanssa. Siinä kesti hetki ennenkuin osasi olla rauhallinen ja lopettaa se olotila, että joku koko ajan kuuntelee tai vahtii.
Kaikki menee varmasti hyvin. Siellä päässä on asiat ok, ei mitään ongelmia muuta kuin ne henkisen puolen raskaat asiat tietysti. Mutta siis että toimeen tulee ja asiat kunnossa ja tukijoukkoja ulkona ja sisällä. Ja täällä päässä epävarmuus... Siitä, pysyykö siellä arvot samana koko tän ajan kuin mitä ne nyt ovat. Toista vastaavaa en halua enkä jaksaisikaan. Jos tunneside on koko tän ajan niin vahva kuin se nyt on, niin varmasti selvitään. Mutta jos tätä ei olisi tapahtunut, niin ei varmaan oltais toisiamme jaksettu.. Sekin on totta ja ironista. Joskus tarvitaan isku lekalla päähän, että asiat loksahtaa kohdalleen. Ja kun tiettyjä asioita menettää, niin sitä ymmärtää mitä haluaa. Ei rahaa, valtaa, mainetta, glamouria.. Vaan naisen, tyttären, vapauden, työn, kokkausta, omaa sänkyä, tavallista elämää iloineen ja suruineen.
Vielä monta pitkää vuotta edessä.. Mutta päivä kerrallaan! Sydän on kuitenkin toisen valinnut, eikä siitä mihinkään pääse
Ja ei tuollaista aikaa voi eteenpäin suunnitella tässä vaiheessa. Se on pitkä aika, ja mitä vaan voi tapahtua. Ja alkaa jo olla sen ikäinen itsekin että pitäisi olla jo puitteet kasassa tulevaisuutta varten.
Tää oli nyt vähän tämmönen vuodatus, mutta helpotti
Kiitos sille joka jaksoi lukea, ja älkää kiusatko siitä että tämä ei todella kuulu "muut rikokset" -osioon, vaan vapaaseen keskusteluun. Mutta näillä mennään...
No tuskinpa... 
