Sivu 4/12

Lähetetty: Ke Tammi 30, 2008 3:20 pm
Kirjoittaja seireeni
En nyt varsinaisesti ole hautausmaa-intoilija, mutta on joskus toki tullut käppäiltyä ja katseltua ihmisten hautoja. Mieleeni on jäänyt hauta, jonka näin 80-luvulla ollessani ala-asteikäinen ja mummoni kertoi haudan tarinan. Hautakivi oli valkoinen ja siihen oli jollain tekniikalla kopioitu molempien haudattujen allekirjoitukset. Kyseessä oli äiti ja teini-ikäinen tytär, jotka olivat kuolleet äidin ajaessa auton tahallaan järveen. Tytär oli kertoman mukaan raskaana, eikä äiti kestänyt ajatusta. Puhuttiin autonoven väliin jääneestä takin helmasta, kun tyttö oli yrittänyt pois kyydistä. En tiedä miten tarkasti tämä pitää paikkaansa, mutta jäi hyvin mieleeni.

Miten kauan muuten haudat saavat olla olemassa, jos niitä ei hoideta tai ellei ketään ilmoittaudu maksamaan hoidosta? Tuli vaan mieleen, että pakostihan hauta joskus jää unholaan ja monen sukupolven päästä tuskin niistä ollaan edes kiinnostuneita. Muistelisin, että isomummoni hauta on olemassa, mutta muiden isovanhempien vanhempien tai siitä kaukaisempien sukulaisten hautoja en tiedä olevan olemassa. Täytynee varmistaa asia. Säädökset ovat ilmeisesti myös ajan saatossa muuttuneet?

Lähetetty: Ke Tammi 30, 2008 5:06 pm
Kirjoittaja Merope
Se riippuu täysin hautausmaasta. Esim. suurempien kaupunkien ruuhkaisimmille hautuumaille ostetaan käsittääkseni tavallaan aikaa, eli hautapaikka esim. 30 vuodeksi eteenpäin. Sitten taas on näitä pikkukylien hautausmaita, joiden multiin haudataan kunnes toisin parhaaksi nähdään. Ainakin näin muistelisin asian olevan. Toivottavasti en nyt puhunut ihan puuta heinää...

Lähetetty: Ke Tammi 30, 2008 9:08 pm
Kirjoittaja cicero
10 vuotta on nykyään normaali aika ja sitten voidaan jatkaa sopimusta, tässäkin on varmaan kaupunkikohtaisia eroja, seurakuntahan asiasta päättää...nykyään hautapaikat vaihtuu hieman nopeammin kuin ennen syynä se, että tilaa ei ole...

minä esim. otin sellaisen hautapaikan isälleni että siihen mahtuu kuulemma 7 uurnaa :roll: niin eroa on sitten uurna ja arkkuhaudoillakin. monet suositut hautausmaat eivät enää ota vastaan arkkuja vaan hautapaikat on vain uurnille tilanpuutteen vuoksi...hautapaikan maksajalle tulee ajoissa kirje ja kysely kotiin että halutaanko sopimusta jatkaa...joskus sitä ei voi jatkaa kun paikka on varattu muuhun käyttöön...kannattaa siis aina tarkistaa asia etukäteen kun miettii minne läheisensä haluaa haudattavaksi...

Lähetetty: Ke Tammi 30, 2008 10:33 pm
Kirjoittaja Marsalkka
Hautapaikan hallinta-aika on säädetty maksimissaan 50 vuodeksi. Yleisimmin se on 25 vuotta. Hallinta-aikaa on usein mahdollista jatkaa.

Lähetetty: To Tammi 31, 2008 11:34 am
Kirjoittaja Anastasia Romanova
Kiitos Samarina tuosta linkistä Pariisin Pere Lachaise hautuumaalle! Hieno löytö.[/quote]

Lähetetty: To Tammi 31, 2008 2:40 pm
Kirjoittaja esmes-
Jyväskylän vanha hautausmaa Puistokadulla sisältää hirveän määrän paikallista kulttuuri-historiaa ja sinne on haudattu monia täkäläisiä vaikuttajia. Kuuluisimpia hautoja siellä tosin on tietysti Riitta Pakkasen ja Eine Nyyssösen yhteishauta (eli Tulilahden murhan uhrit).
kävelen joka päivä ohitse, hauska olisi tietää missä päin hautausmaata tämä yhteishauta sijaitsee ja ja mikä oli tämä tulilahden murha-juttu?
huijui, paikallisia nähtävyyksiä, haluaisin tutustua tapaukseen :shock:

Lähetetty: Su Helmi 03, 2008 1:31 pm
Kirjoittaja Samarina
Anastasia: Kiitos vaan itsellesi vinkistä. Mukavahan tuolla oli pyöriä kun löytyi tuttujakin, mm. Jim Morrison ja Edith Piaf.
JPa kirjoitti:
Samarina kirjoitti:
Yksi vaikuttavimmista hautausmaista missä olen vieraillut on Pariisin Pere Lachaise. Se on todella vanha ja valtava, muodostuu kukkuloista ja mukulakivetyistä "kaduista" joiden varrella on hautakammioita -ovellisia rakennelmia, missä on alttari ja monesti ikkunat jne.
Yllätykseksi löysin tuon hautausmaan nettisivut, joilla voi käydä tekemässä virtuaalikierroksen:
http://www.pere-lachaise.com/perelachaise.php?lang=en
Tunnelma ei tietysti ole sama, mutta vierähtihän tuossa jokunen tovi pyöriessä. Upean ja hienosti hoidetun näköinen paikka..
Välttämättä yöllä niin mukava paikka. :roll:
No en mä nyt tiedä. On tuota spookymmissäkin paikoissa tullut käytyä. Muun muassa pienen kylän laitamilla, metsän keskellä sijaitsevalta ja valaisemattomalta kirkkoon kuulumattomien hautausmaalta on tullut jouluaattoiltana tullut etsittyä kaukaisen sukulaisen hautaa taskulampun valossa...

Lähetetty: Ke Helmi 20, 2008 6:45 pm
Kirjoittaja Mata Hari
Miekin tykkään kävellä hautausmaalla. Yhdellä kotikuntani hautausmaalla on vanha osa, jossa on 1900 luvun alussa haudattuja. Siellä on yksi nuoren naisen muistomerkki, jonka edessä ei ole ollut viimeiseen 30-vuoteen kukkia eikä mitään. Pikkutyttönä keräsin kerran kimpun kukkia ja vein sille haudalle. Tänä joulun kävin samalla hautausmaalla sukulaiseni haudalla ja minulla oli vahingossa mukana yksi ylimääräinen hautakynttilä. Päätin etsiä kyseisen haudan ja laittaa kynttilän siihen. Ja niin tein. Joku voipi ajatella hulluksi, mutta sellainen päähänpisto vaan jouluna sattui tulemaan..

Lähetetty: To Helmi 21, 2008 12:13 pm
Kirjoittaja seireeni
Mata Hari kirjoitti: Päätin etsiä kyseisen haudan ja laittaa kynttilän siihen. Ja niin tein. Joku voipi ajatella hulluksi, mutta sellainen päähänpisto vaan jouluna sattui tulemaan..
Ei mitenkään hullua, kaunis ajatus! Entinen anoppini vei aina jouluisin kynttilän miehensä haudan viereiselle haudalle, koska siinäkään ei ollut koskaan mitään muistamisen merkkejä. Kyseessä oli vanha hauta ja kiveen oli merkitty naisen ammattikin, sairaanhoitaja. "Laitan taas sairaanhoitajallekin kynttilän", hän tuumi. :)

Lähetetty: To Helmi 21, 2008 3:23 pm
Kirjoittaja poison
Mäsä-Masa kirjoitti:Vaikka monet uudemmat hautausmaat ovat aika siistejä ja tylsiäkin, jotkut haudat jaksavat silti säväyttää minua vieläkin, koska niihin liittyy tarinoita. Ukkini ja mummini haudan vieressä on perhehauta, joissa on äiti ja neljä lasta. Äitini mukaan he kuulemma saivat surmansa tulipalossa vuoden 1973 tapaninpäivänä. Perheenisä on haudattu samaan paikkaan vasta vuonna 2004, vaikka hän onkin jo mennyt uusiin naimisiin edellisen perheensä kuoltua. Paikka on Paijalan hautausmaa, pitäjän nimeä minä en kerro.
Taisin tunnistaa mitä hautuumaata tarkoitat. Olen myös "joitakin" kertoja samoillut siellä. Mielenkiintoisinta oli vierailla vanhan sukulaistädin kanssa hautausmaan vanhemmalla puolella. Hän muisti ja tunsi monia vainajia ja osasi kertoa heidän elämästään ja kuolemastaan. Harmi ettei silloin ollut nauhuria tai muita muistiinpanovälineitä mukana...nyt on jo myöhäistä, sillä täti on jo itsekin ollut vuosia hautausmaan "asukkaana". :(

Yksi hauta jäi erityisesti mieleen. Nuoren tytön hauta, hän oli ollut silloin kuolleena jo toistakymmentä vuotta. Täti kertoi että hänet oli tapettu ja tekijänä oli tytön koulukaveri.
Olen myöhemmin yrittänyt etsiä hautaa, mutta ei ole sattunut kohdalle. Tytön nimeä en muista, mutta luulisin tunnistavani sen jos kohdalle sattuu.

Lähetetty: To Helmi 21, 2008 3:53 pm
Kirjoittaja anneli1
Onpa salainen paikka tuo Paijalan hautausmaa, ettei vaan ole sama kuin Tuusulan kunnan alueella sijaitseva Paijala..

Mikä tapaus tuo tulipalossa kuolleet äiti ja neljä lasta on? Missä tapahtunut tarkalleen? Ystävällisesti pyydän lisätietoja.

Lähetetty: To Helmi 21, 2008 3:59 pm
Kirjoittaja poison
anneli1 kirjoitti:Onpa salainen paikka tuo Paijalan hautausmaa, ettei vaan ole sama kuin Tuusulan kunnan alueella sijaitseva Paijala..
Näin minäkin päättelin.

Lähetetty: Pe Kesä 27, 2008 9:39 pm
Kirjoittaja kitta
Ite oon kans vähän hautausmaa-friikki. Saattanee johtua siitä, että paras ystäväni asui lapsuutemme/nuoruutemme hautausmaan vieressä ja siellä tuli kierreltyä aika paljon.

Nyttemmin asun hautausmaan kulmilla. Kovin tutuksi ei ole vielä tullut ko paikka, mutta todellakin tuolla Jyväskylän Taulumäen hautausmaalla näkyy kaupungin historiaa aika ihanasti.

Vielä kun joku osaisi kertoa tarkempia koordinaatteja Tulilahden uhrien haudalle, joku joskus kehui, että se on "lähellä aitaa", mutta pakko sanoa, ettei ole kyllä tullut vielä vastaan, vaikka aidan vierustoja ja lähistöjä onkin yritetty kyttäillä. :D

Lähetetty: La Loka 18, 2008 8:42 pm
Kirjoittaja Talontytär
Minäkin olen hautausmaa-friikki ja Hietaniemen kupeessa asutellut.
Etenkin minua kiinnostavat vanhat hautausmaat. Kerrankin löysin Kotkasta vanhan venäläishautausmaan ihan muun työn ohessa, jonka nimen eteen sain tehdä todella työtä, sillä kukaan ei tuntunut tunnistavan sitä. Honkanummen ja Malmin kaltaiset hiekkakentät masentavat, kortteli toisensa jälkeen matkalaukkukiviä toisensa perään.
Kieltämättä keskiaikaiset kivikirkotkin vetävät puoleensa, mutta niiden näpsäkät ja intoilevat oppaat lyhentävät vierailun minimiin, vaikka sitä haluaisi omassa rauhassa katsoa maalaukset ym. Etenkin eräässä hämäläisessä kirkossa istuessa sitä miettii, että tässä on istunut monta omaa sukupolvea. En voi sanoa, että olisivat samoja kuvia katselleet, koska kirkko paloi viime vuosisadan alussa, mutta kuitenkin... Sukututkimusta harrastavalle kirkonkirjat ovat mielenkiintoista luettavaa.
Onko missään jäljellä enää näitä pohjoisen puolen hautoja muurin ulkopuolella?

Lähetetty: Ti Tammi 06, 2009 4:53 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Joulunpyhien sun muiden vapaapäivien saldoksi (huh! jo riittää pyhäpäivät) hautausmaaturismista tuli runsaasti liikuntaa, raikasta ilmaa, hautakivien bongailua. Löysin kuuden minfossa mainitun henkilön haudat. Viisi oli henkirikoksen uhreja, yksi oli kadonnut mutta menehtyneenä löydetty. Yhden henkirikoksen uhrin hauta oli hylätyn oloinen. Laitoin sinne kynttilän.

Erikoinen kivi oli mm. kuin keskeltä avattu paksu kirja, jonka sivuilla mainitiin hautaan siunatut.

Toisaalla jo mainitsinkin löytäneeni haudan, jossa luki kadonnut. Tekemäni arkistotutkimuksen mukaan tätä kadonnutta ei ole vielä tähän päivään mennessä löytynyt, eikä tapauksesta ole minfossa ollut puhetta.

Vain yksi missä syntymä- ja kuolinpäivä oli sama. Lapsikuolemia ei lasketa tähän joukkoon, siis syntyi ja kuoli samana päivänä.

Toistin aina samaa kaavaa; parin kolmen tunnin köpöttelyn jälkeen menin autolle, jossa termoskahvit olivat erityisen autuaat.