MURHA.INFO

Se se vasta ikävää on , jos on ollut unelmia mihin uskoa, ja ne on jotakuinkin kaikki toteutuneet. Pitää löytää uusia unelmia, jos niitä ei enää löydy, ei mitään tavoittelemisen arvoista ole.

Minney Magia kirjoitti:Kyllä sitä voi löytää kumppanin, jonka kanssa on tasavertainen, eikä kumpikaan ole niskan päällä. Siihen tarvitaan luottamusta, toisen kunnioittamista ja myös itseluottamusta, rakkauden lisäksi. Vai siitäkö se rakkaus syntyy? Tiedä häntä, mutta joillakin se vaan onnistuu.

Asiahan on niin, että ensin Ihminen A rakastuu ihmiseen B. Tässä tapauksessa siis A on oikeasti "rakastunut". Jossain vaiheessa Henkilä B:kin rakastuu henkilöön A, koska saa osakseen hellyyttä, seksiä yms.

Rakkaus kuitenkin kestää oman aikansa. Tässä vaiheessa B ei tajua, että A:lta on jo rakkauskiintiö loppunut tätä henkilöä vastaan. Siksi hän yllättyyy kun mikään ei toimi ja sitten erotaan.

Tämä juttu toimii siis sukupuolesta huolimatta. Näin olen oman kokemukseni mukaan tilanteen käsittänyt.

Tätä siis ei tarvitse lukea kuin Piru raamattua. Tämä on vain minun mielipide.

Nykyään aikuisetkin ihmiset ovat kuin suuria lapsia: odottavat jotain sellaista rakkautta, joka kestää tulisena ikuisesti, ja kun se hiipuu, vaihdetaan taas kumppania, jonka kans ollaan jonkin aikaa ihan hulluna rakastuneita.
Tiedän itse ihmisiä, jotka aina kork. parin vuoden välein vaihtavat. Eivät kestä tavallista arkea.

Ehkä siinä luterilaisessa vihkikaavassa on jotain syvempää järkeä, kun siinä kysytään "Tahdotko rakastaa..." eikä "lupaatko rakastaa..." rakastaminen olisi siis tahdon eikä tunteen asia. Siinä tiedetään, että ihmisen lupauksiin ei ole luottamista.

En tällä ota kantaa avioliittoon sinänsä.

^Jepjep, ja sitä tahtomista ja sen lujuutta koetellaan sitten silloin, kun tullaan niihin vastamäkiin...
"Rakasta miestä/naista mäessä, älä mäen alla!"

apollo kirjoitti:Asiahan on niin, että ensin Ihminen A rakastuu ihmiseen B. Tässä tapauksessa siis A on oikeasti "rakastunut". Jossain vaiheessa Henkilä B:kin rakastuu henkilöön A, koska saa osakseen hellyyttä, seksiä yms.

Rakkaus kuitenkin kestää oman aikansa. Tässä vaiheessa B ei tajua, että A:lta on jo rakkauskiintiö loppunut tätä henkilöä vastaan. Siksi hän yllättyyy kun mikään ei toimi ja sitten erotaan.

Tämä juttu toimii siis sukupuolesta huolimatta. Näin olen oman kokemukseni mukaan tilanteen käsittänyt.

Tätä siis ei tarvitse lukea kuin Piru raamattua. Tämä on vain minun mielipide.

Mielestäni sanoit tuon asian hyvin. Pisti miettimään omaakin edesmennyttä avioliittoa.

Mitä mieltä olette muuten järjestetystä avioliitosta... ? Jos siis oletetaan, että kyseessä on luonteeltaan sellainen, että kummatkin osapuolet ovat suostuvaisia järjestelyyn.

Parisuhdeasioita vuositolkulla pohtineena olen tullut siihen tulokseen, etteivät nuo järjestetyt avioliitot olekaan itseasiassa lainkaan pöllömpi idea. Ensinnäkin, mitä ihastumiseen ja rakastumiseen tulee, uskon "tilaisuus tekee varkaan" -tyyppiseen logiikkaan. Eli en siihen, että uskomattomien sattumien kautta tavanneet pariskunnan puolikkaat ovat todella luotuja toisilleen, vaan että nuo sattumatarinat ovat mahdollisia, koska ihminen tuppaa ihastumaan parhaaseen mahdolliseen, joka osuu kohdalle. Tällöin voidaan kuvitella, että myös järjestetyssä avioliitossa, jossa on tehty hyvä pohjatyö, todellisten tunteiden herääminen on hyvinkin mahdollista.

Olen vankkumaton kumppanuuden kannattaja, enkä myöskään ymmärrä lainkaan sitä, että nykyään pitäisi olla hirveän intohimoinen ja palava suhde papin aamenesta kuoloon saakka. Mielestäni parasta, mitä parisuhteelle voi tapahtua, on juuri kumppanuus. Se, että osapuolet kasvavat toistensa parhaiksi kavereiksi - sen lisäksi tietysti, että toimivat toistensa rakastajina.

Ainiin ja sitten tuohon teidän ameeba -keskusteluun vielä :

Meillä on sellainen tilanne, että tutustuttiin miehen kanssa pisteessä, jossa mies kavereineen eli villiä nuoruutta, käytti aineita ja kännäsi jatkuvasti. Kun alettiin seurustella (useampia yhteisiä vuosia takana siis jo), mies jätti alkoholin ja muut, alkoi menestyä loistavasti opiskeluissaan ja muualla, ja on näin jälkeenpäin sanonut ettei oikein löydä enää mitään yhteistä vanhojen kavereidensa kanssa. Mies on kovin sosiaalinen laatuaan ja on ystävystynyt sitten työn ja harrastusten kautta uusiin ihmisiin. Mutta että tilanteessa, jossa pariutunut kaveri hylkää, voi kysyä, mitä se pariutuva kaveri itseasiassa hylkääkään. Välillä törmään/törmäämme näihin miehen vanhoihin kavereihin, jotka ovat jääneet siihen nuoruutensa pisteeseen, ja ovat aidosti ihmeissään miehen menestyksestä, tyyliin "ei ois jätkästä uskonu!!11", pyyhkivät rään hihaansa ja pyytävät miestä ryyppäämään johonkin autotalliin seuraavana viikonloppuna. Ei mielestäni ole ihme, että mies kieltäytyy

joey, olipa hyvin tiivistettynä!

eli monta kertaa noin juuri käy, samat jutut entisten kavereiden kanssa ei enää kiinnosta vaan elämä on lähtenyt eteenpäin uusia latuja pitkin....aina syy ei ole siis vain siinä palavassa rakkaudessa....sitäpaitsi siinä kahdenkympin kummankin puolen ihminen etsii vielä itseään ja sitä mitä elämältä haluaa...joillekin nuo ryyppäämiset ja muu vastaavaa jää taakse aikaisemmin kuin muilla kavereilla...

Miksi musta tuntuu että rakkaus ei "koskaan" kestä kauaa? Tai miksi mulla tulee aina ajatuksia että rakkaudentunne kuitenkin loppuu vähintään 20 vuoden päästä..? Pöh.

Jännä juttu että itse tunsin tämän tunteen aidosti ensimmäistä kertaa 2-3 kuukautta sitten, 15-vuotiaana. Tarkoitan nyt rakkautta jotakin muuta kohtaan kuin perheenjäsentä yms, mutta tuntui kuitenkin paljon isommalle kuin "rakkaus" perheenjäseneen. Love tortures.

sanoisin tuohon että rakkaus on summa monista asioista, ensin sitä voi olla hyvin huumaantuneessa olotilassa mutta huuman laskiessa myös muut asiat alkavat painaa vaakakupissa. Elihuomataan että samat asiat kiinnostavat oikeasti tai sitten ei...siksi musta olis hyvä tehdä lapsiakin vasta tuon huumaantumisvaiheen jälkeen kun arki on palannut elämään....

Kyllä se oikea rakkaus kestää ylä ja alamäet

Se rakkaudentunne ei ehkä todellakaan kestä kauan, niinkuin DonHessu arvioi, mutta siinä vaiheessa kun ei enää lataa niin hirveitä odotuksia asialle, alkaa mennä paremmin.

Se tässä on kummaa, että miksi pitäisi aina elää niin tunteiden huipulla. Eihän tunteisiin voi luottaa. Ilot ja surutkin tulevat ja menevät, miksi siis pitäisi koko ajan olla hulluna rakastunut. Siihen liittyy kärsimystäkin eikä sellaista kukaan kestä kymmeniä vuosia. Jossain vaiheessa seestyminen voi olla tervetullutta.

Maybrick kirjoitti: Se tässä on kummaa, että miksi pitäisi aina elää niin tunteiden huipulla. Eihän tunteisiin voi luottaa. Ilot ja surutkin tulevat ja menevät, miksi siis pitäisi koko ajan olla hulluna rakastunut. Siihen liittyy kärsimystäkin eikä sellaista kukaan kestä kymmeniä vuosia. Jossain vaiheessa seestyminen voi olla tervetullutta.

Ihmisen perusluonteelle on ominaista takertuminen tilanteisiin. Esimerkiksi surussa rypeminen, jokaiselle on taatusti tuttua se tunne, ettei "selviä tästä kyllä ikinä vaikka mikä ois!!!1111". Samoin, kun on todella onnellinen, on oikeasti niin onnensa kukkuloilla että ihmettelee aidosti, kuinka koskaan on voinutkaan itkeä. Kai sitten myös tuo huumahakuisuus liittyy samaan. Ihmiselle on myös ominaista kuvitella, että kaikkien tilanteiden ja tunteiden jatkuminen muuttumattomana maailman tappiin saakka on hyvinkin mahdollista. Koska kuvitellaan, että jonkun kanssa taatusti olisi kokoajan hulluna rakastunut, jatketaan etsintää paremman toivossa.

Itse olen sitä mieltä, että rakkaus parisuhteessa on todella parhaimmillaan jo mainitsemaani toveruutta, jonkinnäköistä äiti-lapsi-, tai sisarussuhteisiin verrattavaa syvää, vankkumatonta, tasapainoista kiintymystä.

Ja sen eteen kuuluukin tehdä töitä.
En tajua miten ajatellaan, että kaikki kannetaan ilmaiseksi eteen... Ehkä tuo "Se Oikea" -ajattelu on pahinta mitä rakkaudelle on tapahtunut. Rakastaminen on kokenut inflaation, kun Oikeaa metsästetään rakastumisesta toiseen.

Mitä mieltä olette muuten järjestetystä avioliitosta... ? Jos siis oletetaan, että kyseessä on luonteeltaan sellainen, että kummatkin osapuolet ovat suostuvaisia järjestelyyn

Vähintään täytyy mielestäni löytyä myös kiinnostusta toiseen tuon suostuvaisuuden lisäksi.

Luulen, että jos suhde alkaa perinteisesti rakastumisella, aikaa myöten suhde tietysti muuttuu lasten ja suhteen ulkopuolisten asioiden kautta ja tietysti kun ihminen kasvaessaan muuttuu, niin muuttuu myös se tapa miten suhtautuu itseensä ja toisiin, sekin vaikuttaa parisuhteeseen.
Mutta, jos on ollut suhteen alussa se rakastumisen tunne molemmilla, se on mahdollista löytää aina uudestaan sen yhden ja saman ihmisen kanssa. Sen löytämisen vaikeus riippuu siitä kuinka kauas arki ja muut asiat ovat etäännyttäneet parin, mutta töitä tekemällä se on mahdollista.

Jotkut katsovat kuitenkin helpommaksi löytää siihen tilanteeseen uusi suhde kuin lämmitellä vanhaa.

Erokin on hyväksi jossain tapauksessa, koska elämä on lyhyt, tottakai jokainen haluaa sen viettää parhaimman mahdollisen kumppanin kanssa, joskus kun huomaa vasta vuosien jälkeen, että suhde ei tosiaan toimi.

Parisuhdehan on ihan ok. Varsinkinkin , kun jaksaa takuta sen saman ihmisen kans ne kaikki suhteen kriisit. Seitsemän vuotta takana ja vieläki tykkään...!

joskushan nuo järjestetyt liitot toimivat ja pari itseasiassa rakastuukin toisiinsa...sitä en tiedä kuinka yleistä se on...siis se järjestetyssä liitossa olevien rakastuminen....