Clarice S. kirjoitti:Tuonne olisi tarkoitus mennä tammikuussa ja voin vierailun jälkeen kertoa tuoreimmat kuulumiset

Noh, kävikkönä?
Suomessa on viinamuseon lisäksi lähes 80-vuotias rikosmuseo, joka ei saa olla auki yleisölle – miksei?

- Tältä näyttää Keskusrikospoliisin Rikosmuseo. Kuva Antti Hämäläinen / IS
- rikosmuseo.jpg (187.4 KiB) Katsottu 5853 kertaa
Kerroimme maaliskuun alkupuolella Altian Rajamäen tehtaalla sijaitsevasta yli 50-vuotiaasta viinamuseosta, joka ei alkoholilainsäädännön vuoksi saa olla yleisölle auki.
Keskusrikospoliisin tiloissa Vantaan Jokiniemessä taas on Suomen rikoshistoriaa esittelevä museo, jonka ovet on niin ikään suljettu suurelta yleisöltä (tosin paikka ei ole aivan niin varjeltu salaisuus kuin alkoholimuseo). Rikosmuseo perustettiin – alunperin opetuskäyttöön – vuonna 1937, Merimiehenkadulla silloin sijainneen rikoslaboratorion yhteyteen.
Rajamäen viinamuseoon pääsevät vain alkoholin myyntiin osallistuvat henkilöt, ja rikosmuseoon vastaavasti poliisin sidosryhmät. Vieraina käy siis esimerkiksi puolustusvoimien työntekijöitä, juristeja ja eri alojen opiskelijoita.
Viinamuseo on suljettu suurelta yleisöltä väkevien alkoholien mainontakiellon vuoksi. Ihmisten uskotaan siis saavan huonoja vaikutteita alkoholituotteiden näkemisestä.
Pelätäänkö rikosmuseon esineistön vastaavasti inspiroivan kansalaisia rikoksen poluille?
Ei sentään.Yleisökielto johtuu yksinkertaisesti turvallisuussyistä. Keskusrikospoliisin päämajaan ei voi laskea ketä tahansa noin vain.
"Kaikki tässä talossa käsiteltävä tieto on salaista. Sellaisten tietojen joutuminen vääriin käsiin olisi kaikille huono juttu", kertoo suunnittelija ja museo-opas
Satu Skog-Kantanen Keskusrikospoliisista.
Mitä kaikkea Krp:n rikosmuseo sitten pitää sisällään?
Pienehköistä museotiloista löytyy suomalaista rikoshistoriaa satojen vuosien ajalta. Vanhin esine on Kuopion lääninvankilan mestauskirves 1700-luvulta. Muita esineitä ovat muun muassa kivääri, jolla Tauno Pasanen ampui neljä poliisia vuonna 1969 ja männyntaimi, jolla Kyllikki Saaren murhaaja yritti naamioida Saaren murhapaikkaa vuonna 1953. Viimeksi museon kokoelmiin lisättiin tammikuussa tiedotettuun tutkintaan liittyneitä taideväärennöksiä.
Joskus Krp:n museoon saatetaan järjestää ohjattuja yleisökäyntejä. Sisään pääsevät vain yli 18-vuotiaat – samaa tiukkaa ikärajaa noudatetaan myös opiskelijavierailuissa. Se johtuu joidenkin museon esineiden rajusta historiasta.
Esineet eivät itsessään ole järkyttäviä, mutta niiden taustalta löytyvät tarinat saattavat olla.
"Minunkin opastamallani kierroksella on kerran yksi opiskelijaneito pyörtynyt", Skog-Kantanen kertoo.
Aikanaan museossa on ollut vieläkin rajumpaa katseltavaa, kertoo Keskusrikospoliisin viestintäpäällikkö
Klaus Kaartinen. Esimerkiksi vuonna 1895 kuolleen puukkojunkkari
Matti Haapojan luuranko oli aikanaan siellä näytillä. Helsingin yliopistolta lainassa olleet Haapojan jäänteet haudattiin lopulta 90-luvulla Krp:n aloitteesta.
Rikosmuseon tavaraa on silloin tällöin esillä muiden museoiden kanssa järjestetyissä näyttelyissä. Esimerkiksi väärennettyä taidetta on ollut esillä Tikkurilan kaupungintalon galleriassa ja vanhoja valokuvia Helsingin kaupunginmuseossa.
Vuonna 2004 perustettu ja kaikille avoin Poliisimuseo sijaitsee Tampereen Hervannassa. Sieltä löytyy myös Rikosmuseon esineistöä.
Kaartinen tarkentaa, että Krp:n näyttelykin on vain pieni osa Rikosmuseon vuosikymmenien varrella keräämistä ja varastoimista tavaroista.
Krp:n museo kuitenkin kiinnostaisi monia, joilta on sinne pääsy kielletty.
Onko koskaan mietitty, voisiko museota siirtää Keskusrikospoliisin talon sydämestä johonkin sellaiseen paikkaan, johon yleisöä voitaisiin päästää?
"Käytännössä Tampereen Poliisimuseon perustaminen katsottiin ratkaisuksi tähän. Keskusrikospoliisin erillisen museorakennuksen tai vastaavan kustannukset nousisivat niin korkeiksi, että se olisi tuskin mahdollista", Kaartinen sanoo.
Muutenkin museon tärkein tehtävä on säilyttää esineitä jälkipolville.
"Ja Rikosmuseon esineitä pääsee kyllä jatkossakin näkemään eri yhteistyökumppanien kanssa järjestetyissä näyttelyissä."[/i]
Nyt.fi
KOTIMAA26.3.2015 @ 10:36 | PÄIVITETTY 26.3.2015 @ 13:42