Re: Poika surmasi äitinsä Helsingissä 1992 - nyt sarjasyömärinä
Lähetetty: Ma Joulu 04, 2023 7:27 am
Sarjasyömäri joutuu vankilaan
Uusimmassa rikosjutussaan mies oli käynyt syömässä kahdessa helsinkiläisessä ravintolassa kuluvan vuoden kesäkuussa ja syyskuussa.
SARJASYÖMÄRINÄ tunnettu 54-vuotias mies on tuomittu Helsingin käräjäoikeudessa jälleen uusista petosrikoksista.
Uusimmissa petoksissa on kyse täysin samanlaisesta toiminnasta kuin miehen aiemmissa tuomioissa. Hän on käynyt syömässä helsinkiläisissä ravintoloissa ja jättänyt laskun maksamatta.

Kesäkuussa maksamatta oli jäänyt noin 170 euron suuruinen ravintolalasku. Syyskuussa mies oli syönyt ja juonut 80 eurolla maksamatta tilauksiaan.
SYYTTÄJÄ vaati, että miehen rangaistuksessa otetaan koventamisperusteena huomioon miehen aiempi rikollisuus, joka syyttäjän mukaan osoitti syytetyn piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä.
Mies on harrastanut ravintolapetoksia jo 1990-luvulta lähtien. Hänen rikoshistoriastaan löytyy vakavampiakin tekoja. Hän surmasi äitinsä 1990-luvun alussa ja sai siitä seitsemän vuoden vankeustuomion.
SARJASYÖMÄRI ei saapunut paikalle oikeuteen. Esitutkinnassa hän oli kuitenkin myöntänyt syyllistyneensä petokseen.
Oikeus hyväksyi syyttäjän vaatimuksen siitä, että aiempi rikollisuus tuli ottaa huomioon rangaistuksen koventamisperusteena.
Käräjäoikeus tuomitsi miehen kahdesta petoksesta 60 päiväksi vankeuteen. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan toiselle ravintolalle aiheuttamansa vahingon. Toinen ravintola ei ollut vaatinut korvausta.
Tuomio on lainvoimainen.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010024402.html