
- Markkanen.jpg (71.22 KiB) Katsottu 5889 kertaa
Sakari Markkanen, 31, valitsi saman uran kuin isänsä, kuuluisa pankkirosvo Volvo Markkanen.
Kun Sakari oli pieni poika, hän haaveili, että hänestä jonain päivänä tulisi rikollinen.
Isä opetti hänelle, miten polvi ammutaan rikki.
Sakarin toive toteutui - hänestä tuli moninkertainen ammattirikollinen.
Tänä päivänä rikokset ovat taakse jäänyttä elämää.
Helsingin ydinkeskustan kahvilassa pöydän toiselle puolelle istuu rauhallisin äänenpainoin puhuva vähän yli kolmekymppinen mies. Hän on toisen polven pankkiryöstäjä, legendaariseen maineeseen nousseen
Matti Markkasen poika
Sakari, sukunimeltään Markkanen.
Isä tunnetaan nimellä Volvo ja poika lempinimellä Sakke.
Sakke ihaili isäänsä ja halusi jo pikkupoikana pankkirosvoksi itsekin. Hän on istunut istunut elämästään kuusi vuotta vankilassa ryöstöistä, murroista ja huumekaupasta.
Saken elämästä on äskettäin julkaistu kirja ”Rikolliseksi kasvatettu”.
Hän tuntuu mukavalta kaverilta ja sen hän on kuullutkin melko usein.
– Joo, onhan moni sanonut siitä yllättyneensä, kun tietää taustani. Ovatko ne odottaneet, että minulla on puujalka ja silmälappu kuten tarinoiden merirosvoilla? hän hymähtää.
Sakelle rikollisuus on ollut ennen kaikkea ammatinvalintakysymys. Tavallaan häntä voi kuvata ”verkostoituneeksi yksityisyrittäjäksi”.
Kukaan ei menettänyt henkeään, eikä Sakkea henkirikoksista ole syytettykään.
:
:

- Vaikka Matti ”Volvo” Markkanen otti poikansa Sakarin rikollisiin puuhiinsa, hän oli koko Saken lapsuuden ajan myös rakastava ja lempeä isä, joka vei poikansa telttaretkille Pohjois-Espoon Luukkiin.
- Markkaset_retkellä.jpg (115.02 KiB) Katsottu 5889 kertaa
”Itse olen valintani tehnyt”
Saken lapsuudessa kotona kävi kylässä ammattirikollisia ja tappajia. Sivukorvalla hänkin sai kuulla, miten rikoksia suunnitellaan ja tehdään. Jutut kuulostivat ihan normihommilta.
:
:
Sivukorvalla hänkin sai kuulla, miten rikoksia suunnitellaan ja tehdään. Jutut kuulostivat ihan normihommilta.
Tavallaan Matti Markkanenkin peri rikollisen ajattelutavan omalta isältään ja Saken isoisältä: sotavuosina saksalaisten yhteysupseerina toimineelta
Olavi Markkaselta.
”Isäni opetti minulle, että mitä tahansa saa tehdä, kunhan ei jätä häntää oven väliin. Ei se ollu varmasti paras tapa kasvattaa lasta”, Matti Markkanen totesi Helsingin Sanomien haastattelussa.
Sakkea ei koulunkäynti kiinnostanut, mutta armeijan hänkin suoritti mallikkaasti ja kotiutui alikersanttina. Päätä olisi ehkä riittänyt perinteiseenkin työuraan, mutta se ei kiinnostanut. Sakke myöntääkin, että tuskin olisi ajautunut ammattirikolliseksi ilman perhetaustaansa.
– Kirjan nimi rikolliseksi kasvatettu ei kuitenkaan ole ihan koko totuus. Vaikka isä otti minut töihin ja tutustutti minut esimerkiksi oppi-isänäni toimineeseen ammattirikolliseen, niin ihan itse tein omat valintani. Isä sanoi jo aika varhain, ettei tuosta Sakesta taitaisi olla tavallisiin toimistohommiin, Sakke naurahtaa.
:
:
Lempeä ja rakastava isä
Elämäkerrassa on paljon valokuvia isän ja pojan yhteisistä hetkistä. Niissä kuvissa ei olla rikollisissa puuhissa, vaan pallomeressä ja retkellä Luukin ulkoilualueella.
:
Sakke teki ensimmäisen ison pankkiryöstönsä Ruotsissa vain 19-vuotiaana. Ensijännitys helpotti päästessä sisään pankkisaliin ja kokemus tuntui lähinnä ”siistiltä”.
Välillä rikollinen elämä oli tuottoisaakin. Hyväpalkkainenkaan perusrehellinen palkansaaja harvemmin kurvailee luksusautoilla, vaikkapa BMW:n 7-sarjan lippulaivamallilla.
Vankilaakaan Sakke ei pelännyt.
– Tietysti vankilaan joutuminen oli rikollisen elämän varjopuolia, mutta ihmisiä me sielläkin olemme ja vankiloissakin tapahtuu hyviä asioita. Ei vankilassa istuminen pelkkää paskaa ole. Ikävämpi kokemus ammattirikollisen elämässä oli pettyminen moniin ihmisiin, joiden kanssa olin rikoksia tehnyt.
Kun Sakelta televisiohaastattelussa kysyttiin, onko hän pyytänyt anteeksi rikostensa uhreilta, hän hämmentyi.
– Minusta se tuntui hölmöltä. Olin vähän että ”häh”? Menneisyyteni on tehnyt minusta sen, mikä minä nyt olen. Koska olen sinut itseni kanssa, en näe mitään syytä katua tai pyydellä anteeksi. Tottakai pankkivirkailijan osoittaminen aseella on henkistä väkivaltaa. Ei väkivalta ole varsinaisesti minun juttuni, eikä tavoite, mutta ase vain kuuluu pankkiryöstäjän työkaluihin.
:
Ei vankilassa istuminen pelkkää paskaa ole. Ikävämpi kokemus ammattirikollisen elämässä oli pettyminen moniin ihmisiin, joiden kanssa olin rikoksia tehnyt.
Jännitys kiehtoi rahaa enemmän
Rehellisen ja tavallisen elämän alku kolme vuotta sitten alkoi kangerellen. Sakke joutui ennen vapautumistaan vuosiksi ”rundiin” eli eristysselliin.
– Eritysselliin jouduin, kun vartijat löysivät wc-pönttöön piilottamani älypuhelimen. Matkapuhelimen käyttö on vankilan järjestyssääntöjen vastausta. Tarkoituksenani oli kuitenkin pitää vain älypuhelimella yhteyttä läheisiini Facebookissa, vaikka kielto on tehty rikollisten yhteyksien katkaisemiseksi. Pidin puhelinta hätävarana, sillä soiteltiin ulkomaailmaan asioita, jos tarve vaati.
Vapaudessa Sakella oli iso työ opetella hyödyntämään esimerkiksi maksamisessa uutta älyteknologiaa.
– Vankilassa kun ei muutenkaan maksella millään MobilePaylla, hän naurahtaa.
:
:
Kun kysyy Sakelta, mitä hän haluaa kirjallaan viestiä, hän asettaa sanansa tarkasti.
– Voi olla vähän liioittelua kuvata tarinaani varoittavaksi esimerkiksi, vaikka nuorten kannattaa se sellaisena ehkä ottaa. Ennemminkin toivoisin sen herättävän ajattelemaan. Usein kuulee sanottavan, että rikollinen elämä on valintakysymys. Meillä Suomessa se voi sitä jossain määrin ollakin, mutta monissa köyhissä maissa se on henkiinjäämisen ehto, jos et halua kuolla nälkään.
Sakke elää nyt tavallista elämää Kauniaisissa ja heittää keikkaa kirvesmiehenä. Marraskuussa hän erosi naisystävästään. Rikollisuus on taakse jäänyttä elämää, mutta rehellisesti Sakke myöntää niitä aikoja hieman myös haikailevansa.
– Jos ennen halusin hienon auton, ei tarvinnut kuin hakea sellainen liikkeestä. Nyt joutuu laskeskelemaan senttejä, eikä talouden suunnitteleminen ole ikinä ollut vahva puoleni. Raha ei kuitenkaan ole minulla lopulta merkannut ennenkään juuri mitään. Enemmän siinä rikollisessa elämässä kiehtoi kai jännitys.
:
Kuka?
Nimi: Sakari Markkanen
Syntynyt: 1988 Helsingissä
Kotipaikka: Kauniainen
Perhe: äiti ja pikkusisko, elää yksin, naimaton
Ura: kirvesmies, entinen ammattirikollinen
Lähde: Kimmo Laakso & Sakari Markkanen: Rikolliseksi kasvatettu – Volvo-Markkasen pojan tarina (2020, Johnny Kniga)