Heippa, ensi kertaa täällä. Oikeastaan otsikon pitäisi olla Antiannelistien outo logiikka, mutta menköön nyt tähän. En vielä hallitse näitä kaikkia toimintoja täällä.
Annoin periksi, lopultakin. Rekisteröidyin minfoon, en viitsinyt enää vastustaa. Vuosia, aika alusta asti, olen seurannut Ulvilan murha -keskusteluketjuja. Ja tähän saakka vakaasti päättänyt pitää näppini erossa niistä. Mutta.. nyt kun taas on ilmestynyt uusi nimimerkki antiannelistien leiriin, niin päätin minäkin rekisteröityä sivustolle, että pääsen sanomaan jotakin. Vaikka melkein kaikki on jo sanottukin, puolesta ja vastaan. Enkä varmasti tule kovin paljon täällä vääntämään, mutta nyt oli vain melkein pakko, kun ylittää jo ymmärryksen tuo peräänantamattomuus vastapuolella.
Olen äärimmäisen hämmästynyt Auerin syyllisenä (molempiin rikoksiin) pitävien logiikasta - tai paremminkin sen puutteesta. Kylmän viileästi sivuutetaan kaikki selvääkin selvemmät todisteet ulkopuolisesta murhaajasta. Sitä on vaikea käsittää, kun luulisi kuitenkin anti-leiriläistenkin lukeneen samat asiat, kuin puolustuksen puolella. Keksitään vain mitä mielikuvituksellisimpia teorioita, että saataisiin Auer todistetuksi syylliseksi. Koska sen Annelin PITÄÄ olla syyllinen. Kuolemannaakka (muistaakseni) kirjoittikin joskus suunnilleen noilla sanoilla - joko täällä tai Nina Bergin blogissa - ja ihmetteli, että MIKSI sen Anneli Auerin PITÄÄ olla syyllinen? Niin, miksikähän, kun erittäin todennäköisiä ehdokkaita syyllisiksi on montakin.
Kuolemannaakan kirjoituksia arvostan erityisesti, mielestäni ne ovat aivan loistavia. Ja totta kai olen kirjansakin lukenut, samoin Auerin kirjan.
Tämä on myös yksi melkein huvittava piirre antiannelistien puolella, te suhtaudutte äärettömän ylimielisesti näihin kirjoihin, vaikka ette ole edes lukeneet niitä. Osa suorastaan kehuskelee lukemattomuudellaan. Lapsellista. Mitä pelkäätte? KN totesikin osuvasti psyykkisestä tilastanne, että kyseessä on kognitiivinen dissonanssi.
Miksi te Auerin syyllisyyteen edelleenkin uskovat olette niin täydellisesti ohittaneet kaikki tosiasiat, jotka todistavat Auerin syyttömyydestä? Onko se teidän mielestänne vain niin herkullisen raflaavaa, että perheenäiti olisikin murhaaja ja vielä raiskaajakin? Paljon mielenkiintoisempaa, kuin että vain joku naamioitunut mies olisikin teon takana, niin tylsää verrattuna teidän vaihtoehtoonne? Että päästään solvaamaan kilttiä perheenäitiä, se vasta on jotakin;)
Ihan tavallinen, maalaisjärkeä omaava, oikeudentajuinen ihminen, ei ole koskaan voinut uskoa noihin järjettömiin juttuihin, joilla Aueria syyllistettiin. Itse luulin, että Kuolemannaakan ansiokas kirja lopullisesti sulkisi syyllistäjien suut, koska siinä on niin täydellisen aukottomasti selitetty tapahtumien kulku. Mutta niin ei vain käynytkään. Ruvettiin vaatimaan lähdeviitteitä ja ties mitä. Selkeästi kirjoitettu kirja olikin kai liian hyvä, joten pitihän sitten jotain puutetta ja vikaa siitä keksiä - haa, lähdeviitteet puuttuu
