Sivu 4/4
Lähetetty: Ma Tammi 28, 2008 10:01 pm
Kirjoittaja Mariella
Marsalkka kirjoitti:
Näytit esimerkiksi hyväksyvän Otuksen käsityksen, jonka mukaan "paikallinen nainen olisi varmaan mestattu.." Tämä ei pidä paikkaansa.
En jaksa uskoa että Otus tosissaan ajattelee, että Dubailainen nainen tapetaan jos hän suutelee yleisellä paikalla. Eiköhän tuo ollut lähinnä sellainen kärjistys. (Otus saa korjata jos näin ei ollut) Itse en myöskään tosissani usko että näin kävisi.
Ja mikäli kuvani Dubaista on vääristynyt, niin sitten se on. Totesinhan jo, että kuulopuheiden ja median perusteella olen oman kuvani Dubaista luonut sillä en ole siihen sen paremmin tutustunut. Ja totean vielä kerran senkin, ettei minulla ole mitään Dubaita vastaan. Kulttuurit ovat omanlaisiaan ja Dubain kulttuuri sopii varmasti loistavasti juuri Dubailaisille.
Mihin pyrit tällä kaikella? Tai ymmärrän että haet takaa sitä kuinka media luo haluamansa kuvan asioista painottamalla tiettyjä juttuja ja jättämällä kertomatta tiettyjä juttuja, mutta se nyt ei mielestäni ole mikään newsflash. Niin tehdään jatkuvasti, ja ne joilla on parempaa tietoa pitävät oman kuvansa, ne joilla ei ole uskovat joko mediaa, ottavat selvää itse jos kiinnostaa ja muodostavat oman käsityksensä tai sitten pitävät oman alkuperäisen kuvansa tai ihan mitä vaan. Median voima on ihmeellinen ja se on, kuten sanoit, kyllä mielenkiintoinen aihe. Ja jos Dubai on lähellä sydäntäsi, niin ymmärrän miksi taistelet sen puolesta

Ei siinä mitään väärää ole. Enkä ole Dubaita vastaan.
Lähetetty: Ti Tammi 29, 2008 9:44 am
Kirjoittaja cicero
Ei paikallist anaista tosiaan olisi mestattu ja haluan huomauttaa, että dubai on hyvin länsimaalainen verrattuna moniin muihin arabimaihin.
Jonkun ihmisen yksittäinen kokemus tai kertomus ei mielestäni riitä kertomaan millaisesta paikasta on kyse ja millainen asenne poliisilla on ketäkin kohtaan. Liian monta kertaa olen törmännyt siihen että kertomukset eivät vastaa tosiasioita tai kertojalla itsellään on paljon hampaankolossa j ausein omaakin syytään. Ihmettelen, että ne jotka ymmärtävät vierailevansa vieraan kulttuurin maassa, ottavat selvää paikallisista tavoista ja noudattavat niitä eivät yleensä juurikaan omaa huonoja kokemuksia.
sama koskee paikallisia, n ejotka hoitavat asiansa yvin eivätkä hanki ikävyyksiä ovat yleensä tyytyväisiä ja ne joiden mielestä asioiden pitää mennä vain oman navan osoittamaan suuntaan löytävät yleensä asiasta kuin asiasta sanottavaa.
en ole arabikulttuurin ihailija mutta hyväksyn ihmiset ja eri kulttuurit sellaisenaan, jos ei tykkää ei ole pakko tunkea itseään sellaiseen paikkaaan...
Lähetetty: Ti Tammi 29, 2008 9:55 am
Kirjoittaja Mariella
cicero kirjoitti:en ole arabikulttuurin ihailija mutta hyväksyn ihmiset ja eri kulttuurit sellaisenaan, jos ei tykkää ei ole pakko tunkea itseään sellaiseen paikkaaan...
No tässä on melko hyvin kiteytettynä myös oma suhtautumiseni ko. kulttuuriin. Ja on jopa ihan mielenkiintoista toimia sen viikon-kahden lomareissun ajan maassa maan tavalla. Ei tulisi mieleenkään mennä egyptiläiseen temppeliin narutopissa ja minihameessa vaikka olisi 40 astetta lämmintä.
Lähetetty: Ti Tammi 29, 2008 10:32 am
Kirjoittaja Tiina
Lizzie B. kirjoitti:Suutelin miestäni toissapäivänä Citymarketin parkkipaikalla. Ja aion perkele tehdä sen missä tahansa julkisella paikalla - vaikka Dubaissa, jos siltä tuntuu ja vaikka se ketä tahansa katkeraa ja elämäänsä kyllästynyttä kukkahattua kuinka vituttaisi.
Täytyykin siirtyä Prismaan asiakkaaksi, tuntuu tuo Citymarketin asiakaskunta olevan sen verran sexihullua porukkaa....

Lähetetty: Ti Tammi 29, 2008 10:36 am
Kirjoittaja cicero
"nii ja mää teen ihan mitä mä tykkään ja missä mä tykkään eikä tartte tulla kenenkään aukomaan päätään...."
(viime viikolla naapurin 14v tyttö äidilleen huuteli tuossa pihassa perjantai-iltana....)
Lähetetty: Ti Tammi 29, 2008 2:08 pm
Kirjoittaja Lizzie B.
Tai kannattaa ehdottomasti ensi kerralla kutsua mellakkapoliisit keskeyttämään tuollainen vakava rietastelu ja haureudenteko. Julkiset hellyydenosoituksethan saavat siihen tottumattomat ihmiset järkyttymään ja varsinkin lapset traumatisoitumaan. Mitä ei näe kotona, sitä ei halua nähdä sen ulkopuolellakaan.
Lähetetty: Ti Tammi 29, 2008 2:45 pm
Kirjoittaja Tiina
^Juuri näin.
Mielestäni jo ostoskeskuksen vartijoilla pitäisi olla oikeus pamputtaa ja hajaannuttaa tämmöiset viattomia ostosmatkalaisia järkyttävät himojensa ja halujensa orjat.

Lähetetty: Ti Tammi 29, 2008 2:54 pm
Kirjoittaja cicero
eikö ihmiset nykyään pääse pussailemaan muualle kuin markettiin????enpä ole paljon pussailevia pareja nähnyt omilla ostosreissuilla. ollaan sen sijaan monta kertaa miehen kanssa mietitty kuinka ankeeta ja raskasta monien parien suhteessa on kun naama kireenä ilman hymyn häivää ladataan ostoskärryjä....tuntee itsensä ihan rikolliseksi kun itse on yleensä aika aurinkoinen....epäilen kyllä että huijaatte tuossa pusutteluasiassa

Lähetetty: Ti Tammi 29, 2008 3:25 pm
Kirjoittaja kahvitar
cicero kirjoitti:
Jonkun ihmisen yksittäinen kokemus tai kertomus ei mielestäni riitä kertomaan millaisesta paikasta on kyse ja millainen asenne poliisilla on ketäkin kohtaan. Liian monta kertaa olen törmännyt siihen että kertomukset eivät vastaa tosiasioita tai kertojalla itsellään on paljon hampaankolossa j ausein omaakin syytään. Ihmettelen, että ne jotka ymmärtävät vierailevansa vieraan kulttuurin maassa, ottavat selvää paikallisista tavoista ja noudattavat niitä eivät yleensä juurikaan omaa huonoja kokemuksia.
sama koskee paikallisia, n ejotka hoitavat asiansa yvin eivätkä hanki ikävyyksiä ovat yleensä tyytyväisiä ja ne joiden mielestä asioiden pitää mennä vain oman navan osoittamaan suuntaan löytävät yleensä asiasta kuin asiasta sanottavaa.
en ole arabikulttuurin ihailija mutta hyväksyn ihmiset ja eri kulttuurit sellaisenaan, jos ei tykkää ei ole pakko tunkea itseään sellaiseen paikkaaan...
En oikein tiedä kenelle tämä oli tarkoitettu, mutta eikö tosiaan ciceron mielestä ihmisillä ole oikeus kertoa myös kunkin paikan negatiivisista puolista? Eikö esim. hyvällä ystävälläni ole oikeus ihmetellä sitä miten hänen kotimaansa sallii oman kulttuurin vastaisen laajamittaisen toiminnan (prostituutio ym.) tai arvostella sitä, ettei hän pääse tiettyihin työpaikkoihin, koska on sattunut syntymään tietyn maan kansalaiseksi ja ei oman maan kansalaisena ole mahdollisuutta työskennellä esim. monissa ravintoloissa, kaupoissa, taksikuskina jne. Ei ole mahdollisuutta, koska näihin töihin hankitaan työntekijät ulkomailta.
Samoin olen sitä mieltä, että jokainen joka tuntee kyseisen maan paremmin tietää myös sen, miten rasistinen ilmapiiri siinä maassa vallitsee ja millaiset ovat tiettyjen ihmisten ihmisoikeudet ja mahdollisuudet.
Lähetetty: Ti Tammi 29, 2008 3:26 pm
Kirjoittaja Marsalkka
Mariella kirjoitti:Marsalkka kirjoitti:
Näytit esimerkiksi hyväksyvän Otuksen käsityksen, jonka mukaan "paikallinen nainen olisi varmaan mestattu.." Tämä ei pidä paikkaansa.
En jaksa uskoa että Otus tosissaan ajattelee, että Dubailainen nainen tapetaan jos hän suutelee yleisellä paikalla. Eiköhän tuo ollut lähinnä sellainen kärjistys.
Toivottavasti.
Totesinhan jo, että kuulopuheiden ja median perusteella olen oman kuvani Dubaista luonut sillä en ole siihen sen paremmin tutustunut.
Sen huomaa.
Mihin pyrit tällä kaikella?
Paskanjauhamisen vähentämiseen. Esimerkiksi tämä kysymyksesi oli kummallinen ja osoitti huonoa medialukutaitoa:
Miksei mies saanut mitään sanktiota?
Ei minulla muuta.

Lähetetty: Ti Tammi 29, 2008 4:00 pm
Kirjoittaja cicero
kahvitar kirjoitti:cicero kirjoitti:
Jonkun ihmisen yksittäinen kokemus tai kertomus ei mielestäni riitä kertomaan millaisesta paikasta on kyse ja millainen asenne poliisilla on ketäkin kohtaan. Liian monta kertaa olen törmännyt siihen että kertomukset eivät vastaa tosiasioita tai kertojalla itsellään on paljon hampaankolossa j ausein omaakin syytään. Ihmettelen, että ne jotka ymmärtävät vierailevansa vieraan kulttuurin maassa, ottavat selvää paikallisista tavoista ja noudattavat niitä eivät yleensä juurikaan omaa huonoja kokemuksia.
sama koskee paikallisia, n ejotka hoitavat asiansa yvin eivätkä hanki ikävyyksiä ovat yleensä tyytyväisiä ja ne joiden mielestä asioiden pitää mennä vain oman navan osoittamaan suuntaan löytävät yleensä asiasta kuin asiasta sanottavaa.
en ole arabikulttuurin ihailija mutta hyväksyn ihmiset ja eri kulttuurit sellaisenaan, jos ei tykkää ei ole pakko tunkea itseään sellaiseen paikkaaan...
En oikein tiedä kenelle tämä oli tarkoitettu, mutta eikö tosiaan ciceron mielestä ihmisillä ole oikeus kertoa myös kunkin paikan negatiivisista puolista? Eikö esim. hyvällä ystävälläni ole oikeus ihmetellä sitä miten hänen kotimaansa sallii oman kulttuurin vastaisen laajamittaisen toiminnan (prostituutio ym.) tai arvostella sitä, ettei hän pääse tiettyihin työpaikkoihin, koska on sattunut syntymään tietyn maan kansalaiseksi ja ei oman maan kansalaisena ole mahdollisuutta työskennellä esim. monissa ravintoloissa, kaupoissa, taksikuskina jne. Ei ole mahdollisuutta, koska näihin töihin hankitaan työntekijät ulkomailta.
Samoin olen sitä mieltä, että jokainen joka tuntee kyseisen maan paremmin tietää myös sen, miten rasistinen ilmapiiri siinä maassa vallitsee ja millaiset ovat tiettyjen ihmisten ihmisoikeudet ja
mahdollisuudet.
niin minulla asuu siellä parhaillaan tuttu ja olen siellä itsekin käynyt muutamaan kertaan...en vain ole täysin samaa mieltä kanssasi ja minun kokemukseni kyseisestä maasta ovat pelkästään positiiviset ja ensimmäisen kerran olen siellä lomaillut yli 10 vuotta sitten...mielestäni ihmisiä varoitetaan etukäteen tietyistä asioista ihan hyvin....kyse on nyt suomalaistytön pussailusta...vieläpä alaikäisen 16v...yksityiskohtia ei kerrota mutta tuossa maassa 16v ei ole yksin matkassa pussailemassa poikia....oma epäilyni on että kyse ei ole ollut pelkästä siististä pussailusta vaan käytös on jotenkin muutenkin ollut provosoivaa....
mutta muuten en tiedä miten tähän liittyy joku orjatyövoima....tai se saako joku ajaa kaksivärisellä autolla vai ei....
Lähetetty: Ti Tammi 29, 2008 4:27 pm
Kirjoittaja Mariella
Marsalkka kirjoitti:Mariella kirjoitti:Marsalkka kirjoitti:
Näytit esimerkiksi hyväksyvän Otuksen käsityksen, jonka mukaan "paikallinen nainen olisi varmaan mestattu.." Tämä ei pidä paikkaansa.
En jaksa uskoa että Otus tosissaan ajattelee, että Dubailainen nainen tapetaan jos hän suutelee yleisellä paikalla. Eiköhän tuo ollut lähinnä sellainen kärjistys.
Toivottavasti.
Totesinhan jo, että kuulopuheiden ja median perusteella olen oman kuvani Dubaista luonut sillä en ole siihen sen paremmin tutustunut.
Sen huomaa.
Mihin pyrit tällä kaikella?
Paskanjauhamisen vähentämiseen. Esimerkiksi tämä kysymyksesi oli kummallinen ja osoitti huonoa medialukutaitoa:
Miksei mies saanut mitään sanktiota?
Ei minulla muuta.


No jos se tästä oli kiinni, niin syvät pahoitteluni hätäisestä kommentistani. Todella ensimmäiseksi tuli mieleen, ettei mies saanut sanktiota koska hänestä ei kerrottu mitään. Etenkin, jos hän olisi ollut suomalainen.
Mä jätän tän aiheen nyt. Kiitokset mielipiteiden vaihdosta

Lähetetty: Ti Tammi 29, 2008 4:33 pm
Kirjoittaja Marsalkka
Mariella kirjoitti:
syvät pahoitteluni hätäisestä kommentistani.
Ei se mitään. Tällaista sattuu monille tottumattomille.
Lähetetty: Ke Tammi 30, 2008 4:42 pm
Kirjoittaja kahvitar
cicero kirjoitti:
niin minulla asuu siellä parhaillaan tuttu ja olen siellä itsekin käynyt muutamaan kertaan...en vain ole täysin samaa mieltä kanssasi ja minun kokemukseni kyseisestä maasta ovat pelkästään positiiviset ja ensimmäisen kerran olen siellä lomaillut yli 10 vuotta sitten...mielestäni ihmisiä varoitetaan etukäteen tietyistä asioista ihan hyvin....kyse on nyt suomalaistytön pussailusta...vieläpä alaikäisen 16v...yksityiskohtia ei kerrota mutta tuossa maassa 16v ei ole yksin matkassa pussailemassa poikia....oma epäilyni on että kyse ei ole ollut pelkästä siististä pussailusta vaan käytös on jotenkin muutenkin ollut provosoivaa....
mutta muuten en tiedä miten tähän liittyy joku orjatyövoima....tai se saako joku ajaa kaksivärisellä autolla vai ei....
Siten liittyy, että kyseisten asioiden valossa huomaa kyllä hyvin miten Dubaissa toimii asiat. Yhteiskuntarakenne täysin sairas ja useita asioita tehdään vastoin lakien, räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia mutta näihin ei puututa mikä asettaa tuon suomalaistytön rangaistuksen taas kyseenalaiseen valoon. Eli tarkoituksena oli vain huomauttaa näille Dubain kehujille, että eipä siellä asiat todellakaan ole niin hyvin, että suurimpia rikollisia olisivat suutelevat suomalaistytöt. Ongelmia riittää, mutta niihin ei haluta ratkaisua.
Lähetetty: Ke Tammi 30, 2008 6:46 pm
Kirjoittaja PitBull
mahtoi olla veemäinen kokemus
