Re: Oulussa hakataan lapsia kouluissa - poliisi ei kommentoi
Lähetetty: Ti Syys 10, 2019 4:05 am
^Joo, kyllä mä vaan olen sitä mieltä, että jos kiusaamiseen liittyy törkeää väkivallan käyttöä pitkällä aikavälillä ja jatkuvasti, niin tällöin tulisi se väkivallan käyttäjä pystyä erottamaan muista oppilaista. Silloin se ongelma on siinä väkivallan käyttäjässä, eikä se ongelma siitä parannu, että hänet siirretään toiseen kouluun, tai että annetaan kahden tunnin jälki-istunto. Kun tällaiset jälki-istunnot on lusittu, niin sama homma vaan jatkuu. Kyllä nämä pahimmat tapaukset pitäisi pystyä siirtämään erityiskouluun, missä on samanhenkisiä ongelmalapsia. Okei... joku voi sanoa, että siellä erityiskoulussa ne syrjäytyvät normaaliudesta ja ajautuvat yhä syvemmälle käyttäytymismalleissaan ja ajautuvat rikolliselle elämänpolulle, mutta eihän se nyt voi olla toisten lasten tehtävä uhrautua sen puolesta, että väkivaltainen kiusaaja saadaan pidettyä mukana yhteiskunnassa.
Väkivaltaisen koulukiusaajan tyypillinen elämänkaari muutenkin tuntuu olevan sellainen, että hänestä ei ole aikuisiälläkään muuta, kuin haittaa toisille ihmisille. Osasta tulee alkoholisteja jo ennen armeijaikää, osa päätyy käyttämään aineita ja syrjäytyy sitäkautta jokatapauksessa... Sitten on niitä elämässään menestyviä ex-koulukiusaajia, jotka hakeutuvat aikuisiällä erilaisiin valta-asemiin, joissa he saavat kiusata toisia ihmisiä jostain valta-asemasta, tai auktoriteettiasemasta käsin.
Monista kiusaajista tulee myös jokatapauksessa rikollisia ja vielä useammista hyväksikäyttäjiä, esimerkiksi pelimiehiä, jotka elävät naisten rahoilla.
Eri tyyppisiä kiusaajia ja erityyppisiä tilanteita varten pitäisi olla käytössä eri tyyppisiä toimintamalleja. Nimittelyyn ja pieneen härnäämiseen voi riittää suullinen puuttuminen ja kiusaajan puhuttelu. Kahden oppilaan riitoihin voi riittää molempien puhuttelu ja jälki-istuntoon laittaminen.
Sellaiseen tilanteeseen, jossa yksi oppilas kiusaa pahanlaatuisesti ja pitkään yhtä oppilasta, käyttämättä kuitenkaan kovaa väkivaltaa, voi riittää ensin puhuttelu ja se kahden tunnin jälki-istunto... Jos toiminta jatkuu, niin sama voidaan toistaa... jos toimintaa jatkuu vieläkin, voidaan erottaa koulusta määräajaksi.
Mutta sitten, jos kuvioissa on sellaista väkivaltaa, mitä itse koin ainakin kolmen-neljän oppilaan taholta peruskoulun aikana, niin tällaiset väkivaltaiset yksilöt kuuluisi erottaa tavallisista ihmisistä kokonaan.
Luokka, missä vakavaa kiusaamista esiintyy, on tosiaan yleensä häiriintynyt ja hierarkisoitunut ja tietyllä tapaa koko luokka hyväksyy tämän kiusaamisen. Tällöin tulisikin kohdistaa keskeisimmät toimet pääkiusaajaan ja häntä tiiviimmin hännysteleviin pariin-kolmeen oppilaaseen. Tämän lisäksi koko luokka tulisi ottaa puhutteluun ja erityistoimenpiteiden alle. Myös psykologin mukaanottamista voisi harkita.
Iso ongelma on, jos kiusaamiseen ei puututa auktoriteettien toimesta, kiusaamista vähätellään auktoriteettien toimesta, tai kiusaamista yritetään lakaista maton alle auktoriteettien toimesta, tai kiusattua jopa syyllistetään auktoriteettien toimesta.
Kiusaaja näkee asiat siten, että kiusattu on itse syyllinen kiusatuksitulemiseensa. Kiusaaja selittää itselleen mielessään tällaisia juttuja, kuinka kiusattu on itse altistanut itsensä kiusaamiselle, kuinka kiusattu on itse asettanut itsensä sellaiseen asemaan, että häntä on oikeutettua kiusata. Jos auktoriteettitaho millään tavalla ruokkii tätä, kuten OAJ tässä lakaisemalla asioita maton alle, niin se tukee kiusaajan käsitystä siitä, että kiusattua on oikeutettua kiusata.
Kiusaaminen tuottaa kiusaajalle vallantunnetta ja tämä vallantunne on myös addiktoivaa. Jos kiusaamiseen ei millään tavalla puututa, addiktio syvenee ja syvenee ja kiusaajalla kehittyy vallantunnetta kohtaan toleranssia, minkä vuoksi on harjoitettava entistäkin kovempaa kiusaamista, jotta siitä saadaan samat fiksit. Myöhemmin tämä taipumus addiktioon johtaa suurella todennäköisyydellä päihderiippuvuuteen ja joskus sarjarikollisuuteen, tai esim. sarjapettämiseen parisuhteessa.
https://www.youtube.com/watch?v=kgMa3mGWEq4 (Girls, Don't Hitchhike! | Dark Minds, 2min 34sek)
https://www.youtube.com/watch?v=GSzxFer5ozs (Raven's Take: Getting Away With Murder Is Addicting | Dark Minds, 1min 38sek)
Mä pitäisin hyvänä kauhuskenaariona Katariina Lönnqvistin(os. Hyttisen, myöh. Pantilan) tapausta, missä tällaisen psykopaattisen kiusaajan toimintaan ei puututtu ja silloinkin, kun puututtiin, niin kiusaajan vanhemmat hyökkäsivät koulua vaastaan. Aikuisiällä Katariina sitten myrkitti 11 potilasta toimiessaan sairaanhoitajana Nokialla ja Ylöjärvellä. Vielä myöhemminkin hänen rikoksistaan on pyritty vaikenemaan, että harva tietää uhreja olleen 11.