https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/8039352
Viiden vuoden urakka on valmistumassa – Saara Arvan katoaminen johti poikkeukselliseen tutkintaan.
Asta Tenhunen
Eilen 6:00 | Päivitetty eilen 15:12
Itä-Suomen poliisi on saamassa valmiiksi poikkeuksellisen rikostutkinnan. Kyse on yhdestä pitkäkestoisimmista henkirikostutkinnoista Savossa.
Viisi vuotta sitten poliisi muutti helsinkiläisnaisesta tehdyn tavallisen katoamisilmoituksen rikostutkinnaksi. Siitä alkoi pitkä urakka, jossa poliisi on kerännyt näyttöä epäilemästään henkirikoksesta.
Helsinkiläinen 35-vuotias Saara Arva katosi Vesannolla elokuun lopussa 2019. Asiaa alettiin tutkia henkirikoksena saman vuoden loka–marraskuussa.
Pääosin tutkinta on valmis, mutta yksi kuulustelu puuttuu ja lisäksi poliisin on kasattava aineisto esitutkintapöytäkirjaksi.
– Tutkinta on valmistumassa ensi vuoden puolella, tutkinnanjohtaja Esko Salo Itä-Suomen poliisista sanoo.
Arvan kuolemaa tutkineet poliisit ovat koko ajan tehneet rinnalla myös muita töitä. Niitä on riittänyt.
– Tutkinnassa on jäljellä vielä aineiston kokoamista ja esitutkintapöytäkirjan kirjoittamista. Emme ole saaneet sen tekemiseen aikaa ja työrauhaa kesän ja syksyn aikana, joten siksi tutkinta ei valmistu vielä tämän vuoden aikana.
Poliisi on kuitenkin saanut selvitettyä Arvan katoamisesta pääosin nyt sen, mitä on selvitettävissä.
Arva löytyi Vesannolta maastosta kuolleena viime huhtikuussa. Hänen tapostaan epäillään helsinkiläistä Mika Moringia, joka kiistää aiheuttaneensa Arvan kuoleman.
Moring on rikosasiassa epäilty, mutta häntä ei ole tuomittu mistään Arvaan kohdistuneesta rikoksesta.
Syyttäjä ratkaisee aikanaan, nostaako se Arvan kuolemasta syytteen.
– En muista virkauraltani näin pitkää tutkintaa. Tutkintaa leimasi koko ajan se, ettei mikään paikka ollut lähellä, rikosylikonstaapeli Antti Aamuvuori Itä-Suomen poliisista sanoo.
Saara Arva oli nähty viimeksi Vesannolla elokuun viimeisenä päivänä 2019. Ennen kuin Arvasta tehtiin katoamisilmoitusta Moring oli jo palannut autollaan Helsinkiin.
Kun katoamista alettiin tutkia Kuopion pääpoliisiasemalla, aikaa oli kulunut.
– Oletettu rikospaikka oli kaukana, maasto oli haastavaa eikä mikään havaintopaikkakaan ollut isojen teiden varrella, Aamuvuori kuvailee.
– Kukaan asianosainenkaan ei asunut Kuopiossa. Kotietsinnät ja kuulustelut tehtiin muualla.
Samaa sanoo Salo, joka aloitti tapauksen tutkinnanjohtajana alkuvuonna 2020.
– Alkuun emme tienneet, mistä etsiä ruumista. Kaikki vaihtoehdot olivat mahdollisia Vesannolta Helsinkiin, Salo kertoo.
– Etsinnät keskitettiin Vesannolle, jossa on äärimmäisen hankalia alueita etsintöihin: vesistöjä ja tiheää metsää.
Kun poliisit kävivät Kuopion pääpoliisiasemalla läpi henkirikostutkinnan taktisia kuvioita, he katsoivat karttaa ja pohtivat, minne joku jättäisi ruumiin, jos hän jättäisi sen ajoreittinsä varrelle.
– Jos esimerkiksi Kuopion ja Vesannon välillä haluaa poiketa tien sivuun, sellaiseen sopivia paikkoja on valtavasti, Salo sanoo.
Itä-Suomen poliisi arvioi heti rikostutkinnan alkuvaiheessa tärkeäksi löytää Arvan ruumis.
Kärjistetysti voi sanoa, että löytyneen ruumiin vuoksi kukaan ei voi enää väittää Arvan lähteneen itse vapaaehtoisesti huvittelemaan Thaimaahan ja Aurinkorannikolle.
Vainajan löytyminen kertoo usein myös kuolinajan ja -tavan.
– Ruumiin löytyminen arvioitiin tärkeäksi. Ajattelin, että ruumis on pakko löytää. Siksi sitä yritettiin etsiä aivan viimeisille tunneille asti epäillyn ollessa vangittuna, Salo kertoo.
Moring oli Kuopion vankilassa vangittuna tutkintavankeuteen joulukuusta 2019 toukokuuhun 2020. Kun Moring oli vangittuna, poliisi etsi vainajaa vielä viime hetkinä, jotta pystyisi hakemaan jatkoaikaa tutkintavankeudelle.
Vainajaa ei löytynyt. Näyttö ei riittänyt Moringin pitämiseen vangittuna, vaan hänet päästettiin vapaaksi.– Emme ajatelleet missään vaiheessa, että tutkinnassa luovutetaan. Käsityksemme oli, että tapaukseen liittyy henkirikos ja tutkinta pitää saada maaliin, Salo sanoo.
– Olin varma, että jos emme itse löydä vainajaa, joku muu löytää.
– Etsimme jo niin läheltä oikeaa paikkaa. Uskon, että kuluneen kesän ja syksyn aikana olisimme löytäneet ruumiin itsekin, jos se ei olisi löytynyt sattumalta aikaisemmin.
Sivullinen ulkoilija löysi ruumiin viime huhtikuussa Iso-Vesijärven läheltä rantametsästä Vesannolta. Jäljellä oli luita ja vaatteita.Ruumiiseen tai sen löytöpaikkaan liittyy erikoisuuksia, joita poliisi ei toistaiseksi kerro julkisesti. Yksityiskohdat tulevat julki vasta, jos asiassa ei nosteta syytettä tai kun asian oikeudenkäynti alkaa.
Rikosylikonstaapeli Antti Aamuvuori oli itse konkreettisesti paikalla maastossa, kun Saara Arvaa etsittiin yhä uudestaan. Aina talven jälkeen lumien sulaessa ajatukset kääntyivät maastoetsintöihin.
Tutkinnan alkuvaiheessa samoilla rikostutkijoilla oli tutkinnassa muun muassa erittäin vakava törkeään kidutukseen liittynyt rikostapaus Kuopiossa.
Pelkästään Arvan etsintään ei voinut keskittyä, mutta asia ei unohtunut mielestä. Tutkintaa tehtiin harkitusti ja vakavissaan.
Käytännössä etsinnät vaativat monenlaisia järjestelyjä. Piti sopia poliisin ruumiskoirien ohjaajien kanssa sopivat päivät, mistä saa veneen ja mistä kunakin etsintäpäivänä etsitään.
Aamuvuoren mukaan koiranohjaajat olivat aktiivisia ja tekivät ison työn alueella.
– Kun maastosta sitten löytyi vainaja, lähtökohdat olivat aika selvät, että tämä on todennäköisesti Arva. Varmaksi sitä ei kuitenkaan voinut uskoa ennen kuin rikostekniset lausunnot valmistuivat, Aamuvuori kertoo.
– Vainajan löytymisestä ajattelin, että se on helpotus omaisille – On hienoa, että omaiset saivat vastauksen siihen, missä Arva on.
Myös Salo sanoo, että vainajan löytyminen oli helpotus. Hänen mukaansa tilanteessa tuli kuitenkin kiire miettiä, miten tutkia löytöpaikka ja sen lähiympäristö tarkkaan ennen kuin alueelle tulee ulkopuolisia.
Poliisit keräsivät havaintoja ja puhuttivat tai kuulustelivat vuosien aikana noin 30 ihmistä. Tutkinnassa on paljon kuvia ja teknisiä tutkimustuloksia.
Moring on kuulusteluissa kiistänyt henkirikoksen koko ajan. Hänen kuulustelunsa eivät ole tuoneet ilmi tietoa, miksi Saara Arva kuoli.
– Vain kaksi ihmistä tietää, mitä siellä on tapahtunut, Salo sanoo ja viittaa Moringiin ja kuolleeseen Arvaan.
Poliisit eivät halua kommentoida, mitä mieltä he ovat Moringista. Heidän virkatyönsä ei ole miettiä sitä, vaan tutkia rikosta.
Pitkän rikostutkinnan valmistuminen on kuitenkin saavutus. Toisin kuin elokuvissa poliisipäällikkö ei anna tutkintaryhmälle ylimääräistä viikkoa lomaa eikä kukaan tarjoa kakkukahveja tai kuohuviiniä.
Poliisit saattavat käydä palautemaisesti koko tapauksen läpi porukassa. Samalla pöydällä odottaa jo muitakin rikoksia tutkittavana.
Aamuvuori tietää kuitenkin yhden asian, mitä hän tekee, kun raskastöinen pöytäkirjan kokoaminen on valmis ja pitkä rikostutkinta takana.
– Minulla on yksi sikari odottamassa. Poltan sen, kun pöytäkirja on viimein valmis.
Kun sivullinen löysi vainajan, se oli poliiseillekin helpotus.