Sisäministeri Ohisalo: ”Tämä oli ensimmäinen kerta, kun konkreettisesti minun turvallisuuttani uhataan tällä tavalla”
Ohisalon uhkauksen lisäksi miestä syytetään poliisin kunnianloukkauksesta ja poliisin tunnuskuvan oikeudettomasta käytöstä Instagramissa. Syytetty myöntää tekstit ja kuvat omiksi julkaisuikseen, mutta kiistää syyllistyneensä rikokseen.

- Sisäministeri Maria Ohisaloon kohdistuneesta laittomasta uhkauksesta syytetty oikeuskäsittelyssä Helsingin käräjäoikeudessa tiistaina.KUVA: VESA MOILANEN / LEHTIKUVA
- oirehtiva_henkilö.jpg (16.5 KiB) Katsottu 2739 kertaa
SISÄMINISTERI
Maria Ohisalon laittomasta uhkauksesta syytetty mies muun muassa kuvasi sisäministerin piirretyn tähtäimen ristikon takana, kirjoitti vievänsä pommirekan Pasilan poliisitalolle sekä lähettävänsä paketin myös sisäministeriöön. Syyttäjän mukaan Ohisalon uhkaus tapahtui sosiaalisen median Instagram-palvelussa lokakuussa 2020.
Syytetyn avustaja myönsi Ohisaloa koskeneen kirjoittelun ja kuvan oikeaksi, mutta kiisti päämiehensä syyllistyneen rikokseen. Ohisalo itse osallistuu istuntoon videoyhteyden välityksellä.
Ohisalo sanoi, että hänen kuuluu sietää asemassaan erilaista palautetta ja kritiikkiä. Kirjoittelu hänen ”metsästämisestään” herätti Ohisalon mukaan huolen esimerkiksi siitä, voiko joku tulla esimerkiksi yleisötilaisuuksissa hänen peräänsä. Ohisalo sanoi, että uhkailu ei saisi vaikuttaa myöskään siihen, mitä ministerinä uskaltaa sanoa tai olla sanomatta.
Ohisalo kertoi, että tunne arjen turvallisuudesta horjui viestittelyn takia.
”Tämä oli ensimmäinen kerta, kun konkreettisesti minun turvallisuuttani uhataan tällä tavalla”, hän sanoi.
Ohisalo lähetti tiedon pommikirjoittelua koskevasta viestistä heti sen nähtyään hänen turvallisuudestaan vastaaville virkamiehille. Koska kirjoitukset pysyivät näkyvillä, Ohisalo esti tilin. Viisi päivää myöhemmin Ohisalo sai tietoonsa uuden viestin useammalta virkamiestaholta.
VALTIONSYYTTÄJÄ
Mika Appelsinin erittelemät viestit poliisien kaasuttamisesta ja pommirekasta sekä Ohisaloa koskeva kuva teksteineen oli julkaistu viiden päivän välein, mutta syyttäjän käsityksen mukaan kyse oli yhdestä teosta. Myös Ohisaloa edustava asianajaja
Markku Fredman oli samaa mieltä.
Teksteissä aiottujen tekojen syyksi oli mainittu se, ettei poliisirikoksia selvitetä syytetyn mielestä riittävän hyvin. Miehen kirjoittelun mukaan tästä oli viime kädessä vastuussa Ohisalo. Juuri Ohisalon kuvan julkaisemisen yhteydessä mies kirjoitti muun muassa Ohisalon ”metsästämisestä”.
SYYTETTYÄ puolustava asianajaja
Katariina Kuronen perusteli kirjoittelua muun muassa sillä, että mies oli kokenut, että laki ei ole kaikille sama poliisin ja muiden rikoksia tutkittaessa.
Puolustuksen mukaan mies oli hakenut aiemmin myös asiallista kommenttia Ohisalolta ja turhautunut, kun hänen viestiinsä ei vastattu.
Syytetty itse sanoi tehneensä 60 rikosilmoitusta, joita Helsingin poliisi ei ole hänen mukaansa tutkinut. Mies listasi myös pitkän listan erilaisista epäeettisistä toimista ja rikoksista, joita poliisi on hänen mukaansa kohdistanut häneen ja hänen kumppaniinsa.
Vuonna 1990 syntynyttä miestä syytetään myös poliisin tunnuskuvan oikeudettomasta käytöstä ja erään poliisimiehen kunnianloukkauksesta. Syytetty oli kutsunut poliisia mielisairaaksi, rikolliseksi, vaaralliseksi, sairaaksi ja narsistiseksi ja noloksi sekä erilaisilla muilla nimityksillä.
Syytetyllä on taustallaan useita aiempia käräjäoikeuden tuomioita muun muassa pahoinpitelystä, petoksesta, kunnianloukkauksesta ja haitanteosta virkamiehelle.
MIES sanoi oikeussalissa Ohisalolle, että hän on pahoillaan tälle lähetetyistä viesteistä. Hän sanoi, että hänen tarkoituksensa ei ollut aiheuttaa pahaa oloa Ohisalolle vaan saada asiansa esille. Miehen mukaan kyse oli purkauksenomaisesta kirjoittelusta.
Myös syytettyä puolustava Kuronen sanoi loppulausunnossaan, että purkauksenomaisuus pitäisi huomioida teon uskottavuutta sekä mahdollista rangaistusta ja korvauksia arvioitaessa.
Ohisaloa puolustava Fredman puolestaan sanoi loppulausunnossaan, että uhkauksen voi nähdä kohdistuvan Ohisalon lisäksi myös laajemmin julkiseen valtaan.
LAITTOMAN uhkauksen tunnusmerkistöön kuuluu uhkaaminen aseella tai rikoksella. Lisäksi uhatulla on oltava perusteltu syy pelätä joko omasta tai toisen puolesta vakavaa vaaraa, joka kohdistuu joko henkilökohtaiseen turvallisuuteen tai omaisuuteen.
Oikeusministeriössä on myös valmistunut luonnos hallituksen esitykseksi laittoman uhkauksen säätämisestä virallisen syytteen alaiseksi. Käytännössä kyse on siitä, että syyttäjä voisi jatkossa nostaa eräissä tapauksissa syytteen ilman, että uhri itse vaatii sitä.
Laiton uhkaus olisi virallisen syytteen alainen, jos se kohdistuu henkilöön hänen työtehtävänsä tai julkisen luottamustehtävänsä vuoksi.
...