teppo kirjoitti: To Loka 29, 2020 9:30 pm
Pieni liekki kirjoitti: To Loka 29, 2020 8:38 pm
Nyt sinä Tepi liioittelet kuin kalamiehet, sillä en tuolta esitutkinta-aineistosta löytänyt sitä läpikahlatessani tosiasiassa kuin yhden poliisin, joka oli varmasti tunnistanut vihjesoiton soittajaksi Kaupin. Tämän poliisin osalta ei aineistoon ole liitetty hänen alkuperäistä kuulemistaan asiaan liittyen, joten emme voi tietää, onko häntä johdateltu aiheeseen kuten on menetelty aika monen muun poliisin osalta.
Kaupiksi soittajan tunnistavat suorilta Bloigu, Sellman, Eriksson ja Karvonen. Tolonen sanoo, että kuulostaa Kaupilta muttei voi olla varma. Paaso sanoo, että joku huumepoliisi, mutta ei muista nimeä. Tämän päälle tulevat ne poliisit, jotka kuultuaan Kaupin nimen sanovat, että voi olla tai että on jotain samaa.
Että mitäpä jos jätetään se perättömyyksien hölinä ja tietämättömäksi tekeytyminen tästä keskustelusta pois.
Naispuolinen puhelimeen vastannut poliisi:
”Vastasin puheluun ja soittaja oli aikuinen, selvin päin oleva, selkeäsanainen ja luotettavan oloinen suomalainen mies. Puheessa ei ollut mitään selkeää korostusta eikä murretta.”
Eräs todistaja kertoo näin:
”V: Kuulostaa jotenkin tutulta, jotenkin minulla tulee joku huumerikosyksikön henkilökunnasta, mutta en saa päähäni kuka voisi olla. Henkilön käyttämä murre tai slangi ja tämä henkilön ääni ovat ne asiat tähän muistikuvaan liittyen. Tämä on ensimmäinen reaktio tästä ääninauhasta. En pysty nyt yhdistämään tätä kehenkään tiettyyn henkilöön.”
Toinen todistaja sanoo näin:
”En tunnista. Ensimmäisessä lauseessa kuulen jonkin vivahteen, joka viittaisi ulkomaahan ja mieleeni tulee ruotsin kieli.”
Bloigu:
K: Tunnistatko ääninauhalla puhuvan henkilön?
V: Äkkiä tulisi mieleen Kaupin Kari ja se tunne tulee siitä, että ääni kuulostaa Kaupin ääneltä ja lause "Olikohan joku väkivaltatutkija paikalla" muistuttaa sitä tyyliä, jolla Kauppi puhui.
K: Tässä nyt suoritettavassa esitutkinnassa on esitetty, että ääninauhalla puhuva henkilö olisi huumeryhmän tutkija, Kari Kauppi. Tunnistatko sinä puhujan Kaupiksi?
V: Kyllä, ketään muita ei tule mieleen joka puhuisi talia äänellä tai tyylillä.
K: Osaatko sanoa miksi huumeryhmän ryhmänjohtaja, Kari Kauppi, olisi soittanut po. vihjepuhelun?
V: En osaa, enkä viitsi heittää siihen mitään villiä arvailuakaan. Minulla ei ole mitään lisättävää.
Sellman:
K: Tunnistatko ääninauhalla puhuvan henkilön?
V: Jos nyt, joku tulee mieleen niin Kauppi. Kuulen puheesta jonkun aksentin ja käsitykseni mukaan hän osaa ainakin ruotsia tai se on hänen äidinkielensä. Puheessa oli joku kohta, joka soitti kelloja ja siitä tuli tämä tunne. Tunnistin hänet puhetyylistä.
K: Tässä nyt suoritettavassa esitutkinnassa on esitetty, että ääninauhalla puhuva henkilö olisi huumeryhmän tutkija, Kari Kauppi. Tunnistatko sinä puhujan Kaupiksi?
V: Sellainen tunne tuli, varmuudella ei voi sanoa.
Miksi tämä naispuolinen puhelun vastaanottaja ei tunnistanut mitään murretta, slangia, ruotsin kieltä vaan puhuu selkeäsanaisesta suomalaista miehestä? Soitettiinko henkilöille varmasti sama nauha?