Sivu 4/4

Re: Lähisuhdeväkivaltaa Lappeenrannan Joutsenossa - 7 v tuomio tapon yrityksestä

Lähetetty: Ke Joulu 20, 2023 9:54 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Isä vei lapset kouluun, telkesi kotioven sisältäpäin ja ryhtyi toteuttamaan karmeaa tekoaan
Nainen tahtoi erota avopuolisostaan, mikä aiheutti miehessä kiukkua ja masennusta. Miehen kykenemättömyys hyväksyä puolisonsa päätöstä johti järkyttäviin tapahtumiin, jossa perheen lapset lopulta pelastivat molemmat vanhempansa kuolemalta.

Traagiset tapahtumat ajoittuvat tammikuun 2022 lopulle Lappeenrannassa.
Naista oli arveluttanut kertoa eroaikeistaan miehelle, sillä hän tiesi, ettei mies ottaisi sitä hyvin. Parisuhteessa ei ollut väkivaltaa, mutta mies oli joskus heitellyt tavaroita suuttuessaan.
Tapahtumapäivänä mies vei pariskunnan lapset aamulla kouluun. Iltapäivällä yhden aikoihin perheen kolme lasta palasivat koulusta kotiin, mutta eivät päässeet asuntoon sisälle.
Lapset kurkkivat ikkunoista sisälle ja näkivät isänsä lattialla makaamassa. Lapset soittivat hätäkeskukseen.
Pelastuslaitos joutui sahaamaan ulko-oven auki, sillä perheen isä oli teljennyt oven puukapulalla. Pelastusviranomaiset löysivät molemmat pariskunnan osapuolet talosta heikossa kunnossa.

Tarkoituksena tappaa
Kun pelastuslaitos pääsi vihdoin sisälle taloon, perheen isä makasi keittiön lattialla ja äiti makuuhuoneen peränurkassa. Naisen tila oli erittäin vakava, hän oli kuolemaisillaan.
Apu tuli viime tingassa.

---------------------------------

Lähisuhdeväkivaltaa
Naiselle väkivalta aiheutti pitkäkestoisia vammoja. Hän sai ruhjeiden ja mustelmien lisäksi muiden muassa aivoverenvuodon, maksan repeämän sekä murtumia kasvoihin ja käteen.
Etelä-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi 42-vuotiaan miehen seitsemäksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen.
Koska teossa on kyse lähisuhdeväkivallasta, MTV Uutiset jättää uhrin ja perheen lasten yksityisyyden suojelemiseksi tuomitun nimen julkaisematta.
Lisäksi mies joutuu maksamaan naiselle 13 000 euroa kipu-, haitta- ja kärsimyskorvauksia.
Asia eteni Itä-Suomen hovioikeuteen, joka piti käräjäoikeuden tuomion voimassa. Mies on ollut vangittuna tapahtumista lähtien.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/isa ... #gs.1uirbt

Re: Lähisuhdeväkivaltaa Lappeenrannan Joutsenossa - 7 v tuomio tapon yrityksestä

Lähetetty: To Heinä 18, 2024 12:55 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Tuomitun nimi on Mikko Kasper Rajala s. 1981

Re: Lähisuhdeväkivaltaa Lappeenrannan Joutsenossa - 7 v tuomio tapon yrityksestä

Lähetetty: Pe Huhti 25, 2025 10:29 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Mikko Kasper Rajala.jpg
Mikko Kasper Rajala.jpg (373.66 KiB) Katsottu 894 kertaa
Mikko Kasper Rajala2.jpg
Mikko Kasper Rajala2.jpg (394.58 KiB) Katsottu 894 kertaa
Mikko Kasper Rajala3.jpg
Mikko Kasper Rajala3.jpg (448.63 KiB) Katsottu 894 kertaa

Re: Lähisuhdeväkivaltaa Lappeenrannan Joutsenossa - 7 v tuomio tapon yrityksestä

Lähetetty: Pe Huhti 25, 2025 10:30 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Mikko Kasper Rajala4.jpg
Mikko Kasper Rajala4.jpg (417.05 KiB) Katsottu 894 kertaa

Re: Lähisuhdeväkivaltaa Lappeenrannan Joutsenossa - 7 v tuomio tapon yrityksestä

Lähetetty: Su Marras 09, 2025 11:53 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea

Re: Lähisuhdeväkivaltaa Lappeenrannan Joutsenossa - 7 v tuomio tapon yrityksestä

Lähetetty: Su Marras 09, 2025 5:59 pm
Kirjoittaja nilpertti
Tämä on tekijä:
https://www.facebook.com/profile.php?id=100001555321662

Näköjään päässy linnasta koevapaalle tai kokonaan pois keväällä 2025(kuvien tykkäjissä mm. äitinsä joka on myös etpk) Onkohan saanu palata perheensä luo,olivat kuitenki 23 vuotta yhdessä olleet ja kolme lasta,vois mennä tappopaniikin piikkiin mikä ei toistu koska ei ollu ollut mitään syytä edes satuttaa. "Minulla ei ollu mitään syytä olla vihainen".

Aika hullu kaveri jos tuo on totta.