Asiantuntijat huolissaan uudesta vankilailmiöstä: 25-vuotias Sakarie haluaa pois tehostetun valvonnan osastolta
Uusilla jengiosastoilla istuu jo nyt useita nuoria katujengi-statuksella olevia vankeja ja heidän määränsä tulee tulevaisuudessa todennäköisesti kasvamaan. Osastoja ei ole kuitenkaan suunniteltu nuoria varten.
KRIMINAALIHUOLLON asiantuntijat ovat huolissaan vankiloiden jengiosastoista, joihin sijoitetaan myös hyvin nuoria vankeja.
Tehostetun valvonnan osastot, eli teva-osastot ovat keskitettyjä osastoja, joissa istuu jengirikollisia. Osastolle pääsee – tai päätyy – jos Rikosseuraamuslaitos (Rise) katsoo vangilla olevan kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja vanki voisi haitata tavallisella osastolla vankilan turvallisuutta.
Yksi teva-osastoilla istuvista vangeista on 25-vuotias
Sakarie Mohamed. Hän suorittaa Mikkelin vankilassa viime marraskuussa saamaansa reilun neljän vuoden tuomiota tapon yrityksestä. Hänet tuomittiin vankeuteen niin sanotussa Leinelän ampumisjutussa, jossa käräjäoikeuden mukaan oli kyse kahden eri katujengin jäsenten yhteenotosta.
Mohamed on hakenut siirtoa toiselle osastolle, mutta lupaa ei ole hellinnyt. Mohamedin mukaan häntä kohdellaan jr-vankina, vaikka hän ei ole saanut tuomiota järjestäytyneen rikollisuuden jäsenenä.
UUDET, vankilaturvallisuutta vaarantaville vangeille tarkoitetut tehostetun valvonnan osastot perustettiin reilu vuosi sitten. Osastoja on kaikkiaan neljässä suljetussa vankilassa Riihimäellä, Turussa, Mikkelissä ja Sukevalla. Tehostetussa valvonnassa istuu yhteensä noin 100 vankia.
Teva-osastot syntyivät tarpeesta rajata turvallisuutta vaarantavat vangit pois ”tavallisten vankien” luota, jotta kaikille vangeille voidaan taata turvallinen vankeusaika, selventää Risen erityisasiantuntija Janne Raitanen.
MIKKELISSÄ teva-osaston sellin ovet avautuvat joka aamu tasan kello 7.15. Arki vankilassa on tarkkaan säädeltyä ja aikataulutettua ja vielä tarkempaa on tehostetun valvonnan osastoilla.
Osaston vangeilla on arkisin kaksi tunnin mittaista ulkoilua, ensimmäinen kello kahdeksalta ja toinen puoliltapäivin. Ulkoilemassa käydään aidalla rajatulla hiekkakentällä. Mohamedin mukaan vangit käyttävät ulkoilun kuntoilemiseen. Toisin kuin muissa vankiloissa, Mikkelin jengivangeilla ei ole sisällä käytettävissään kuntosalia.
Ulkoilun lisäksi vangit saavat liikkua osastollaan vähän alle viisi tuntia. Kello neljältä sellin ovet sulkeutuvat. Viikonloppuisin päivä päättyy jo kello kolmelta. Sen jälkeen loppupäivä vietetään omassa muutaman neliön sellissä.
Kansainvälisten suositusten mukaan vankien ja tutkintavankien tulisi saada viettää sellin ulkopuolella kohtuullinen aika, vähintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa. Tuolle ajalle vangeille tulisi järjestää mielekästä toimitaan, kuten työtä, koulutusta ja liikuntaa.
MOHAMED on 25-vuotiaana osastonsa nuorin vanki. Hän istuu Mikkelissä ensimmäistä ehdotonta vankeustuomiotaan. Aiemmin hän on saanut tuomioita muun muassa liikennerikoksista ja ampuma-aserikoksista.
Sijoituspäätökset perustuvat Raitasen mukaan aina harkintaan, eikä ole esimerkiksi olemassa päätöstä sijoittaa kaikki katujengeihin liittyvät vangit teva-osastoille.
Jr-vankeihin verrattuna katujengeihin liitetyt vangit ovat tyypillisesti nuoria, alle 30-vuotiaita miehiä. Toisin kuin Risen selvityksessä aiemmin suositeltiin, näistä nuorista iso osa on päätynyt istumaan tuomiotaan nimenomaan jr-vangeille tarkoitetuille osastoille. Esimerkiksi Ylen MOT haastatteli keväällä neljää nuorta vankia, jotka ovat viranomaisten mukaan katujengiläisiä ja istuvat tuomioitaan tehostetussa valvonnassa.
Rise on tämän vuoden aikana kartoittanut uusien teva-osastojen tilannetta ja osastojen keskinäisiä eroja. Myöhemmin tänä vuonna on alkamassa lisäksi teva-osastojen ulkoinen arviointi. Tarkoituksena on, että mahdollisuudet toimintaan osallistumiselle olisivat yhtenäisiä riippumatta siitä, missä vankilassa vanki tuomiotaan istuu.
Tulokset eivät ole kaikilta osin valmiita. Raitasen mukaan teva-osastojen kehittämistoimet on jo aloitettu.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009620040.html