Re: Henkirikoksesta tuomittu mies kaappasi 9-vuotiaan pojan koulumatkalla Helsingin Kulosaaressa
Lähetetty: Ke Huhti 27, 2022 6:40 pm
Epäilty lapsikaappaaja oli täysin varaton – tämä Kulosaaren kidnappauksesta tiedetään nyt
Panttivangiksi otettu lapsi löytyi ensin. Poliisi sai epäillyn kiinni vasta myöhemmin.
Alakoululainen joutui poikkeuksellisen rikoksen uhriksi Helsingin Kulosaaressa perjantaina, epäilee poliisi. Tämä kaikki kidnappauksesta ja panttivankitilanteesta tiedetään nyt.
Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Forss Helsingin poliisista katsoo, että yleisesti ei ole pelkoa siitä, että vastaavaa tapahtuisi uudestaan.
– En näe, että olisi syytä pelätä vastaavaa tapausta uudestaan lähiaikoina, Forss sanoo.
Forss kommentoi tapausta Iltalehdelle niukasti. Hän ei kommentoi esimerkiksi sitä, miksi poika valikoitui uhriksi tai kuinka suunnitelmallisesta teosta on kyse. Rikoskomisario katsoo,
Forss ymmärtää, että alakoululaisen kidnappaus keskellä kirkasta päivää on hyvin harvinainen tilanne Suomessa. Etenkin, kun kyse ei ole perheen sisäisestä tilanteesta.
Epäilty ei kuulu uhrin lähipiiriin.
– Tämä harvinainen tapaus ja herättää ymmärrettävästi ihmetystä, Forss sanoo.
Kidnappaustilanteesta ei Forssin mukaan ollut varaa sivullisille.
Tutkinnallisiin syihin vedoten Forss ei kuitenkaan avaa tarkemmin epäillyn teon taustoja.
Epäilty on tuomittu useista petosrikoksista sekä aikanaan myös vakavasta henkirikoksesta.
Tällä hetkellä häntä epäillään myös törkeästä petoksesta. Asiaa on tarkoitus käsitellä oikeudessa kesällä.
Forss ei kommentoi, onko epäillyn teon taustalla ollut rahavaikeuksia.
Iltalehden tietojen mukaan epäillyllä on kahden viime vuoden aikana ollut ulosotossa kymmeniätuhansia euroja. Ulosottolaitos on todennut miehen varattomaksi.
Poika katosi aamulla koulumatkallaan. Tämän jälkeen vanhemmat saivat epäillyltä kiristysviestin, jossa ilmoitettiin, että heidän lapsensa oli kaapattu. Tämän jälkeen ilmeni, ettei poika ollut saapunut kouluun.
Lapsi löytyi iltapäivällä fyysisesti hyvässä kunnossa, mutta osa hänen omaisuudestaan oli viety.
Poliisi otti epäillyn kiinni myöhemmin iltapäivällä.
Forssin mukaan lapsi voi olosuhteisiin nähden hyvin.
Poliisi on pyytänyt yleisöltä havaintoja farmarimallisesta Mercedes Benzistä. Auto on väriltään harmaa.
Epäilty ja lapsi olivat liikkeellä kyseisellä autolla. Forss ei tarkenna auton sijaintia, vaan havaintoja pyydetään koko Uudenmaan alueelta perjantailta 22. huhtikuuta.
Forssin mukaan poliisi on saanut jo jonkin verran yleisövihjeitä.
– Tällaiset tapaukset herättävät aina auttamishalua, ja hyvä niin, Forss kiittelee kansalaisia.
– Edelleen toivotaan havaintoja autosta sekä muutoinkin mahdollisista havainnoista.
Kaikki havainnot voi ilmoittaa [email protected] tai 046 922 4651. Numeroon voi lähettää myös Whatsapp-viestejä.
Mies vangittiin tiistaina
Poliisi tiedotti asiasta ensi kerran perjantaina. Tuolloin viranomaiset viestittivät Twitterissä, että kateissa ollut poika löytyi. Asiasta oli herännyt keskustelua sosiaalisessa mediassa.
– Emme tiedottaneet asiasta pojan hengen ja terveyden turvaamiseksi sekä rikoksen selvittämiseksi, Forss sanoo.
Tiistaina poliisi puolestaan tiedotti, että epäilee 54-vuotiasta miestä pojan kaappaamisesta. Poliisi kertoi samalla, että mies vangittiin todennäköisin syin epäiltynä panttivangin ottamisesta ja törkeästä ryöstöstä.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e5c5 ... 41f6bd98ac