On Anoi Kaa kirjoitti: Ma Syys 05, 2022 11:45 pmTummennetusta kohdasta, mistähän dazu tuonkin kiistämisen keksi, kun Abe pahoitteli syvästi Nankingin verilöylyn uhreja puheessaan Japanin antautumisen 70 vuosipvänä?
Joskus 2014 -aikoihin, ennen tuota puhetta, katselin dokumentin, missä käsiteltiin Abea. Dokkarin mukaan miehen ympärillä pyöri kansallismielisiä ja mies itse kiisti Japanin tekemät sotarikokset.
On Anoi Kaa kirjoitti: Ma Syys 05, 2022 11:45 pmNoin muutenkin, mitäkähän nimimerkki dazu pitää äärioikeistolaisen tunnusmerkkeinä, koska ainakin ne kuuluisimmat äärioikeistolaisiksi kerrotut eli natsit olivat sosialisteja, kuten kaikki totalitaariset yhteiskunnat ovat olleet, joko sosialisteja tai täyskommareita ja sosialismi johtaa aina kommunismiin, koska lopulta sos. valtiolta loppuu rahat ja täytyy varastaa loputkin kansalta. Näin on käymässä myös Suomelle.
Äärioikeistolaiseen politiikkaan liittyy julkisen sektorin kutistaminen mahdollisimman pieneksi ja mahdollisimman suuri yksityistäminen. Näissä asioissa toimitaan ideologiselta pohjalta ja käytännöstä välittämättä, eli näitä asioita ajetaan, vaikka niistä olisi ihmisille haittaa. Sitten yhdistäisin äärioikeistoon myös sosiaalidarwinismin, mikä on tunnusomaista sekä niille natseille, että markkinaliberalisteille.
Natsi-ideologiassa ei oltu vasemmisto-sosialisteja, vaan siinä sosialismi liittyy oman kansan nostamiseen yli toisten kansojen ja eräänlaiseen vamppyyrimaiseen toimintaan, missä oma kansa alkaa elämään toisten kansojen kustannuksella ja toisia kansoja alistaen. Kansallissosialismiin liittyykin vahvasti militarismi ja alueellinen laajentuminen.
Kommunismissa oli taasen kyse vastareaktiosta 1800-luvun raakaan kapitalismiin ja sääntöjen puuttumiseen sillä sektorilla. Nykypäivän Suomessa ei ole mitään tarvetta kommunismille, koska kommunistien aikoinaan ajamat tavoitteet ovat toteutuneet Suomessa siitä huolimatta, että Suomi on markkinatalousjärjestelmä.
Q Ano Noi Kaa taasen pitää Suomea sosialistisena maana, koska täällä ei eletä puhtaan markkinaliberalistisessa järjestelmässä ja, koska meillä on työehtosopimukset, sosiaaliturva ja julkinen terveydenhuolto, sekä julkinen koulujärjestelmä.
Olet väärässä siinä, että nämä johtaisivat Suomen kommunismiin, kun nimenomaan päin vastoin ne estävät Suomea muuttumasta kommunistiseksi.
Siinä, kun markkinatalousyhteiskunnissa on otettu mukaan sosialismia, on Kiinassa otettu mukaan kapitalismia. Ehkäpä tämä on loppuviimein se kehityssuunta, että nykypäivänä sekä puhdas kapitalismi, että puhdas kommunismi ovat molemmat vanhentuneita ideologioita, joilla ei ole enää kosketuspintaa nykyajan todellisuuteen.
Venäjällä taasen tällä hetkellä hallitseva ideologia on panslavismi. Se on aika lähellä natsi-ideologiaa, sillä myös siihen liittyy vahvasti alueellinen laajentuminen. Ajattelumalli on siellä se, että joko kielesi on Putinin perseessä, tai olet vihollinen ja, jos olet vihollinen, niin sinulle tarjotaan lääkkeeksi erilaisia ääri-ideologioita, joilla yhteiskuntasi halutaan murentaa.