Sivu 4/15

Lähetetty: Pe Tammi 30, 2009 6:34 pm
Kirjoittaja MrX
Tapanin omaisille jutun selviäminen on varmasti helpotus. Tapsa oli tosiaan aivan harmiton heppu ja mielellään tuntui juttelevan, vaikkei minua varmaan enää muistanutkaan.

Tunsin nämä veljekset muistaakseni jo -80 luvun alkupuolella. Eli alle kymmenen vanhoina. Tapani saattoi olla jo kymmenen ja pyöri enempi ikäistensä kanssa. Osa ainakin vielä naaman tunnistaa ja tervehtii vastaan tullessaan.

Osanottoni Tapanin omaisille.

P.S. Teuvon bannaaminen forumilta oli hanurista. Ei kai kukaan jaksa lukea itseään koskevia perättömiä juttuja ilman, että rupeaa kierrokset nousemaan.

Lähetetty: Pe Tammi 30, 2009 9:56 pm
Kirjoittaja maija turjukka
VoDKa kirjoitti:
Jiimeli kirjoitti: ---
Myös vahvat päihteet ja satanismi kyseisen ryhmän tapoihin kuului (satanismi lähinnä muodossa black-metal yms.). Kaippa ne joskus niitä nimiäkin julkaisee tekijöidenkin kohdalla.
Jonain päivänä kansa oppii satanismin ja saatananpalvonnan eron.

Nimimerkki: Myöskin närkästynyt
Muistuipa mieleeni, että tuosta satanismista ja saatananpalvonnasta on minfossakin keskusteltu ansiokkaasti. Tässä linkki lisätiedoista kiinnostuneille:

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... highlight=

Lähetetty: La Tammi 31, 2009 9:33 am
Kirjoittaja millinka
Tää homma kaikkine kuolemineen (kummankin osapuolen kohdalta) olisi voitu välttää jos asioihin olisi puututtu hyvissä ajoin.

Osasyy toisen tekijän itsemurhaan on varmasti tämä tässä. Perusluonne kuitenkin sellainen, ettei varmaan pää enää kestänyt tekoaan.

Lähetetty: La Tammi 31, 2009 11:00 am
Kirjoittaja Jiimeli
millinka kirjoitti:Tää homma kaikkine kuolemineen (kummankin osapuolen kohdalta) olisi voitu välttää jos asioihin olisi puututtu hyvissä ajoin.

Osasyy toisen tekijän itsemurhaan on varmasti tämä tässä. Perusluonne kuitenkin sellainen, ettei varmaan pää enää kestänyt tekoaan.
Myös kovat huumeet vaikuttaa kovasti tuohon psyykkeen kestämiseen. Mitä yrität kertoa viestilläsi? Sitäkö että taas on terveydenhuolto yms. palvelut kusseet homman? Vai meinaatko mahdollisia satanistisia piirteitä joiden harjoittamiseen olisi kuulunut puuttua? Toisaalta taitaa olla yllättävän monta murhaajaa jotka eivät ole itseään tappaneet.

Lähetetty: La Tammi 31, 2009 6:32 pm
Kirjoittaja Jiimeli
En tiedä mutta kuulin kyseiseen tapaukseen liittyen että olisi toinen pidätetyistä mainitsemastani nelikosta.
Pääasiallisesti tekijät olisivat siinä tapauksessa kangasniemeltä lähtöisin, tai no 3 kappaletta. Opiskelivat noihin aikoihin Jyväskylässä.
Elämäntyyliin kuului varsin vahvasti päihteet ja black-metal.

Muitakin tekoja heillä on takanaan, osasta ei kuitenkaan edes poliisi tiedä.
-81 syntyneitä 2 ja yksi -83 syntynyt. -83 syntynyt poltti tuon murhan jälkeen kyläkoulun ja muutamaa vuotta myöhemmin tappoi itsensä. Kyseisen henkilön veli olisi kuulema tämä pidätetty henkilö.
Toinen -81 syntyneistä tappoi 2002 vuonna itsensä, yritti aikaisemminkin muttei onnistunut. Hän on myös muita väkivalta tekoja tehnyt, muunmuassa raiskauksen. Kyseistä raiskausta ei valitettavasti ilmoittanut uhri poliisille. Tekoon liittyi myös itsensä ja uhrin viiltely, kirveellä uhkailua ja päihteitä.

Kerron enemmänkin jos alkaa palaset loksahtelemaan ja tekijöistä lopullinen varmuus.

Lähetetty: La Tammi 31, 2009 7:41 pm
Kirjoittaja millinka
Tottakai huumet yms. vaikuttaa ja toisaalta kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Lähetetty: La Tammi 31, 2009 7:51 pm
Kirjoittaja Jiimeli
millinka kirjoitti:Ei ollu kyse mistään pelkästään terveydenhuollon pettämisestä jne.. vaan ylipäätänsä totean että kokonaisuudessaan ihan jo nuoresta lähtien oli selkeet ongelmat ja merkit nähtävissa. Puhun siis tällä hetkellä näistä kolmesta, Synsiöltä lähtöisin olevista.

Tottakai huumet yms. vaikuttaa ja toisaalta kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Tää ei oo mikään puollustus puhe. Koska teot ovat järkyttäviä.

Samat ihmiset ovat kyseessä mistä myös sinä puhut. Koulu yms. jutut täsmäävät.
Jep taitaa sitten olla samat tekijät. Itse näen lähinnä että ongelmat heillä alkaneet lähinnä varhaisnuoruudessa. Tietenkään en voi varmaksi sanoa kotioloista, mutta teininä tuntui asiat muuttuneen aika runsaasti. En tiedä kuinka pitkältä matkalta heidät tunnet, mutta itse tutustuin 7-luokan aikoihin ja jonni aikaa samoissa porukoissa pyörin.
Omalla tapaa heistä vain yhtä pidän varsin pahana ihmisenä ja näitä kahta muuta lähinnä hänen mukanaan menneinä.

Lähetetty: Su Helmi 01, 2009 1:30 am
Kirjoittaja qos1
kertokaahan nimiä tai nimikirjaimia kun niin varmoja asiasta olette, vaikka yv:nä

Lähetetty: To Helmi 05, 2009 1:55 pm
Kirjoittaja HBIC
Iltalehti uutisoi:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009020 ... 4_uu.shtml
Molemmat nyt vangittuina olevat miehet ovat myöntäneet osallisuutensa Tapani Linnannon surmaamiseen tammikuussa 2001.

Tapani Linnanto oli ilmeisen satunnaisesti ajautunut kyläilemään Jyväskylän Salmirannassa sijaitsevaan kerrostaloasuntoon. Illan kuluessa paikalla olleet neljä miestä olivat päätyneet surmaamaan hänet. Surmavälineenä käytettiin teräasetta.

Surmatyön jälkeen ruumis oli kuljetettu Jyväskylästä Längelmäelle. Myöhemmin ruumis oli paloiteltu ja ruumiin osia siirretty maastoon.

Poliisi pitää vuonna 2001 kadonneen Tapani Linnannon kohtaloa pääosin selvitettynä.


Lähetetty: Pe Helmi 06, 2009 8:59 am
Kirjoittaja McAbre
Salmirannassa näköjään tapahtunut. Siis samassa osoitteessa (tuskin sentään samassa asunnossa) kuin tälläkin palstalla runsasta huomiota herättänyt ns. samuraimiekkasurma. Viime kesänähän tuolta uutisoitiin myös tapon yritys pölynimurin johdolla.

Lähetetty: Pe Helmi 06, 2009 12:25 pm
Kirjoittaja esmes-
kuuluiko sellanen tyyppi ku "lukkis" näihin kangasniemeläisiin? niillä oli opiskelijasolu kuokkalan tikassa, ikkunat peitetty jätesäkeillä ja peilit sotkettu verellä jne. tuli muutaman kerran käytyä, ahdistava meininki. lukkishan sit tappoi itsensä, löytyi kotinsa läheltä metsään hirttäytyneenä vasta pitkän ajan kuluttua katoamisestaan.
tästä possestako on kyse?

Lähetetty: Pe Helmi 06, 2009 12:56 pm
Kirjoittaja Jiimeli
esmes- kirjoitti:kuuluiko sellanen tyyppi ku "lukkis" näihin kangasniemeläisiin? niillä oli opiskelijasolu kuokkalan tikassa, ikkunat peitetty jätesäkeillä ja peilit sotkettu verellä jne. tuli muutaman kerran käytyä, ahdistava meininki. lukkishan sit tappoi itsensä, löytyi kotinsa läheltä metsään hirttäytyneenä vasta pitkän ajan kuluttua katoamisestaan.
tästä possestako on kyse?
Ei löytynyt kotinsa läheltä jos olen oikein ymmärtänyt.
Sama posse.

Lähetetty: Pe Helmi 06, 2009 3:09 pm
Kirjoittaja F
Jiimeli kirjoitti:
esmes- kirjoitti:kuuluiko sellanen tyyppi ku "lukkis" näihin kangasniemeläisiin? niillä oli opiskelijasolu kuokkalan tikassa, ikkunat peitetty jätesäkeillä ja peilit sotkettu verellä jne. tuli muutaman kerran käytyä, ahdistava meininki. lukkishan sit tappoi itsensä, löytyi kotinsa läheltä metsään hirttäytyneenä vasta pitkän ajan kuluttua katoamisestaan.
tästä possestako on kyse?
Ei löytynyt kotinsa läheltä jos olen oikein ymmärtänyt.
Sama posse.
Kangasniemen lähimetsiköistä kumminkin. Tuli kyllä välittömästi ko. sakki mieleen, kun viime viikolla uutisoitiin "rituaalisurmasta",paikkakunnista, mistä epäillyt lähtöisin ja niiden ikähaarukasta. Muilla näköjään myös epäilyt osuneet samoihin.

Itse taannoin pari kertaa "Lukkiksen" tapasin, tosin Nahka-Tapsan (:D) surman jälkeen, 2002.
Yhteisiä tuttuja muutamia.Enkä tämän "koulunpolttajan" kuolemasta ollut kuullutkaan. Muiden suhteen ei ole tarkempaa tietoa. Tuho? :D

Lähetetty: Pe Helmi 06, 2009 3:13 pm
Kirjoittaja esmes-
no huhhuh, sillon ku tätä porukkaa mutkan kautta tunsin joskus 2000-luvun alussa ni en kyllä yhtään ihmettele.. :shock: toi kirveellä jahtaaminen oli tapahtunu siellä kuokkalassa, paikalla oli ollu mun sisko ja sen aikanen poikaystävä. taisivat käräjilläkin käydä. raiskaus juttu ei liittyny kirveen kanssa heilumiseen vaan oli ihan eri juttunsa.

lukkis joskus tuli petäjävedellä opiskelija-asuntolassa pyörähtämään, laittoi kaiken paskaksi ja jahtasi talonmiestä puukon kanssa. ei mitään tervettä meininkiä. ei ne muutkaan mitään järjenjättiläisiä ollu mut toi lukkis oli kyl eniten sekasin. mikähän sen pään sillon alunperin niksautti? oli ihan pihalla jo sillon ku tutustuttiin.

Lähetetty: Pe Helmi 06, 2009 3:20 pm
Kirjoittaja Jiimeli
esmes- kirjoitti:no huhhuh, sillon ku tätä porukkaa mutkan kautta tunsin joskus 2000-luvun alussa ni en kyllä yhtään ihmettele.. :shock: toi kirveellä jahtaaminen oli tapahtunu siellä kuokkalassa, paikalla oli ollu mun sisko ja sen aikanen poikaystävä. taisivat käräjilläkin käydä. raiskaus juttu ei liittyny kirveen kanssa heilumiseen vaan oli ihan eri juttunsa.

lukkis joskus tuli petäjävedellä opiskelija-asuntolassa pyörähtämään, laittoi kaiken paskaksi ja jahtasi talonmiestä puukon kanssa. ei mitään tervettä meininkiä. ei ne muutkaan mitään järjenjättiläisiä ollu mut toi lukkis oli kyl eniten sekasin. mikähän sen pään sillon alunperin niksautti? oli ihan pihalla jo sillon ku tutustuttiin.
Tuo mainitsemani raiskaus+kirves eri juttu kuin sinun kertomasi, tapahtui kangasniemellä.