MURHA.INFO

Pojallani on Asperger-tyyppisiä oireita, jotka eivät kuitenkaan haittaa ihmissuhteita tai koulunkäyntiä juurikaan. Hän sanoikin sattuvasti, että nykyään kaikki erilaiset persoonallisuuden piirteet diagnosoidaan. Kukaan ei saisi olla omanlaisensa ilman jotain diagnoosia.

Itse olen miettinyt miksei saa olla oma itsensä diagnoosin kanssa. Vai saako?

Kylli kirjoitti:Itse olen miettinyt miksei saa olla oma itsensä diagnoosin kanssa. Vai saako?

Saa! Ainakin minä olen iihan ikioma itseni jokaisen diagnoosini kanssa ja sillä sipuli.

Maybrick kirjoitti:Hän sanoikin sattuvasti, että nykyään kaikki erilaiset persoonallisuuden piirteet diagnosoidaan. Kukaan ei saisi olla omanlaisensa ilman jotain diagnoosia.

Tää on niin totta!
Jos ei sovi juuri siihen perusmuottiin, niin töttöhattujen mukaan sinussa on silloin oltava joku vika

Ja tarkoitan siis luonteen piirteitä, en mitään omaksuttuja ajatusmalleja mitä esim. Anarkisti Artolla tai Satanisti Sakella voi olla...

Paniikkihäiriö diagnosoitiin joku aika sitten. Tuskanhiki nousee ( valuu ) kun vien lapset päiväkotiin tai jos olen kaupassa lasten kanssa tai jos olemmme lähdössä saunaan ( saunavuoro 1 krt / vko ) kun lapset innostuu / riehuu. Lepopulssi aina mitattaessa yli 100.

Kauhea huoli koko ajan perheestäni, äidistä isästä, anopista ja appiukosta. Etenkin huoli että lapset kaatuu ja kompastuu tai liukastuu. Pelko että jollekkin sattuu jotain.
En myöskään uskalla luottaa keneenkään, esimerkiksi lasteni hoidossa.
Mä en osaa käydä nukkkumaan ennenkuin koti on siisti, enkä jos ukko-kulta on baarissa. En saa nukutuksi ennenkuin hän on tullut kotiin ja on " turvassa".
Pakon omainen tarve hoitaa pienetkin kolhut ja pipit mun lapsilta ja mieheltä.

Kuulostaa varmaan ihan älyttömältä.

Että sellanen sekoboltzi täällä

Mulle tää on aika rankkaa ja vituttaa enemmän kun joku vaan sanoo ylimalkaisesti jotain tyyliin Äsh, anna olla, kyllä kaikki hyvin menee tms.

Milla, ootko koittanut hakea apua noihin juttuihin? Rajottaa elämää varmastikin ja tuo pahan olon ku joutuu tollasia miettimään.

antwerpen kirjoitti:

loneliness kirjoitti:Onpas ihmeen tervettä porukkaa, luulin, että olisi vähän enempää antenniosastolla viirausta, niinkuin itelläni

Ehkä se on vaan niin, että ne keillä jotain on eivät halua kirjoittaa tähän ketjuun.

Minä itseasiassa uskon, että hyvin suurella osalla murhalaisista on jonkinnäköistä "viirausta antenniosastolla", mutta he eivät ole käyneet tutkimuksissa tai kieltäytyvät uskomasta diagnoosia.

Joey, epäilen täysin samaa. Sinänsä kiinnostus näihin aiheisiinkin osoittaa (ehkä) pientä erilaisuutta valtaväestöön nähden. Ehkä ihmisiä täällä kiinnostaa rikollisten mieli ja rikoksen taustat, jotka monille ihmisille ovat asioita, joita ei haluta miettiä ja vaan tuomitaan teot.

Veikkaan, että tällä palstalla on vähemmän korkeasti koulutettuja kuin yhteiskunnassa keskimäärin, voin olla väärässäkin.

Ja anteeksi hiukan off-topic.

loneliness kirjoitti:Veikkaan, että tällä palstalla on vähemmän korkeasti koulutettuja kuin yhteiskunnassa keskimäärin, voin olla väärässäkin.

Heihei.. nyt kuules! Mä kyllä itse veikkaan, että jos niitä täytyy joltain palstalta löytyä, niin enemmän tuolta S24:n dialogeista niitä voisi bongata..

Voin tietty itsekin olla väärässä. (Todella harvinaista!!)

Mariella kirjoitti:

loneliness kirjoitti:Veikkaan, että tällä palstalla on vähemmän korkeasti koulutettuja kuin yhteiskunnassa keskimäärin, voin olla väärässäkin.

Heihei.. nyt kuules! Mä kyllä itse veikkaan, että jos niitä täytyy joltain palstalta löytyä, niin enemmän tuolta S24:n dialogeista niitä voisi bongata.. "mariella quote"

Totta! Täällä monella on ammattikoulu, Suomi24:ssa peruskoulu!

loneliness kirjoitti:Totta! Täällä monella on ammattikoulu, Suomi24:ssa peruskoulu!

Lähetäänkö lautamiehiin??

No ei.. peace! Kai täälläkin sitä sakkia on joka lähtöön. Nyt meni taas ohi aiheen.. Sori.

*tarjoaa rauhanpiippua* joo peace ja off-topic. finish.

Viiraakohan mulla antenniosastolla kuitenkin, kun minun on vaikea soittaa puhelimella ihmisille. Huomaan lykkääväni soittamista vähän myöhempään. Nokikkain puhumisessa ei ongelmia. Mieluusti laitan esim. mieheni soittamaan, mutta ammatillisia asioita ei voi muut mun puolesta soittaa, ja se on hankalaa.

Muuten vaikkei diagnooseja minulla ole, olen ollut kiinnostunut rikoksista melko pienestä asti. Lapsuudessa ei traumoja tai mitään mikä selittäisi... pnko täällä ketään psykologia paikalla? Nettidiagnoosi äkkiä!

loneliness kirjoitti:Milla, ootko koittanut hakea apua noihin juttuihin? Rajottaa elämää ja tuo pahan olon ku joutuu tollasia miettimään. Lääkkeitäkin paniikkihäiriöön on, itse en paniikkiaikoinani kylläkään syönyt, etten osaa sanoa auttaako.

Joo olen hakenut apua, lääkitystä ehkä tulee kun saadaan pois suljettua muut syyt mitkä ton mun pulssin vetää noin kovaksi.

Mä olen silloin ihan ok ja rauhallinen ja iloinen kun kaikki on hyvin. Olis vaan ehkä ollu mukavampi saada kaksi pientä pulskaa tyttölasta jotka lukis kirjoja ja tekis palapelejä Sain kaksi todella vilkasta poikaa jotka ei ole sekuntiakaan paikallaan, ja mamma panikoi.

Silloin kun oikein hermostun tai tulee paniikki kohtaus, niin mun naama hikoilee sen aikaa niin paljon että se on ihan hirveetä. Kun tilanne rauhoittuu, esim että olen vienyt pojat hoitoon ja ajan motaria töihin kuunnellen radiota, niin sitten kaikki hiki katoaa salaman nopeasti, ja olo on taas hyvä.

Maybrick kirjoitti:Pojallani on Asperger-tyyppisiä oireita, jotka eivät kuitenkaan haittaa ihmissuhteita tai koulunkäyntiä juurikaan. Hän sanoikin sattuvasti, että nykyään kaikki erilaiset persoonallisuuden piirteet diagnosoidaan. Kukaan ei saisi olla omanlaisensa ilman jotain diagnoosia.

totta. pienet vitutukset ja eksentrisyydet pitäisi voida sietää. tuovat vaan väriä ihmissuhteisiin. liian "siloiset" persoonallisuudet tuottaa mulle epäilyksiä, jotain niilläkin on pakko olla vinksallaan, peittävät sen vaan hyvin. raja menee siinä kun nämä vitutukset ja erikoiset luonteenpiirteet alkaa häiritä omaa elämää: työssä käyntiä, ihmissuhteita, elämänhallintaa yleensä.. ei ole mitenkään jaloa kärsiä ja valittaa kun kerran apu on olemassa.

pidin nykyistä poikaystävää vähän omituisena, kunnes se paljasti syövänsä cipramilia nousi inhimillisyys pisteet sen jälkeen! ei sillä että kaikkien tarvitsisi lääkkeitä syödä, mutta poikaystävä ymmärtää muakin ehkä paremmin kun itsellään on lääkitys.