Maybrick kirjoitti: Joidenkin mielestä esim. kehitysvammaiset pitäisi eliminoida "kärsimästä", mutta näissä tulkinnoissa mennään niihin asioihin, joissa kukaan ihminen, vaikka olisi kuinka oppinut millä alalla tahansa, ei ole pätevä antamaan ohjetta toiselle ihmiselle.
Minä olen tuon tulkinnan kannattajia. Ylipäätään mikä tahansa, joka vaikeuttaa omaa elämää, on minusta turhaa. Kukaan, jolla ei ole kehitysvammaista lasta, ei toivo sellaista kontilleen, eikä varmasti kukaan sellainenkaan, jolla jo semmoinen on. Eiköhän jokainen toivo että se jälkikasvu olisi sitä tervettä porukkaa, joka pystyy huolehtimaan itse itsestään sitten joskus. Itse en ole lapsia hankkimassa, joten tästä on sitten turha yrittää kettuilla minulle millään lailla - ei kosketa minua.
Mutta tosiaan. Jos lähdetään ihan siltä kannalta ajattelemaan tuota asiaa, että millainen elämä on mielekästä ei-kehitysvammaiselle ihmiselle jolla on kehitysvammainen huollettavanaan. Jos otetaan tämä ns. normaali tapaus, eli ihminen joka ensin opiskelee mitä opiskelee ja menee sen jälkeen töihin paikkaan minne haluaa mennä (nyt puhutaan semmoisesta utopistisesta maailmasta missä ihminen tosiaan pääsee töihin sinne minne on kouluttautunut ja jonne haluaakin mennä). Töiden lomassa ihminen haluaa lomailla ja olla rauhassa, nauttia elämästään. Heitetään kuvioon yksi jatkuvaa huoltamista vaativa kehitysvammainen lapsi. Jos ihmisellä ei alunperinkään ole kokemusta tälläisen hoidosta, joutuu hän ensin opiskelemaan kantapään kautta tuon kaiken ja sen jälkeen vielä hoitamaan pahimmassa tapauksessa loppuelämänsä tätä mukulaa, jonka jälkeen kun kuolema on itsensä korjannut, jatkaa jälkikasvu elämäänsä laitoksessa, jossa kuolee sitten aikanaan. Mitä siitä jää? Eipä oikein mitään. Ihminen a ei ole parhaassa tapauksessa kerennyt käymään töissä, ehkä jopa opiskelemaankaan koko ikänään kun on ollut lapsi hoidettavana. Minimituilla siinä sitten eletään, joka päivä yhtä ihmistä hoitaen, satoi tai paistoi, olit väsynyt tai et. Samalla voi muuten myös heittää heipat työkaveriajatuksille, kenties jopa kaveriajatuksille ihan muuten vainkin. Jos ei satu omaamaan mahdollisuutta tavata ihmisiä eri tilanteissa niin, ettei tämä kehitysvammainen ole mukanasi (kyllähän sen näkee että ihmiset lähestyy kitsaammin semmoista ihmistä jolla on kehitysvammainen ihminen mukanaan kuin sellaista, jolla ei ole), niin melko vaikea niitä suhteita on varmasti sieltä kotoa luoda sitten.
Vammaisuuden tilasta riippuen tietenkin, en lähtisi ihan lähes-normaaleja teilaamaan, mutta eikö nykyään nähdä jo kohdusta melko hyvin, onko lapsella kenties jokin sairaus? Ihan vanhempien itsensä vuoksi olisi minusta mielekästä päätyä siihen aborttiin jos siellä tuntuu sitä vikaa olevan liialti, sillä myöhemmin, kun se lapsi siellä sitten on, siitä ei pääsekään eroon läheskään niin helposti kuin olisi aikanaan vielä päässyt.
Venäjällä on kai ihan yleistä (ja miksei muuallakin) että kehitysvammainen lapsi suljetaan laitokseen, hylätään sinne ihan sananmukaisesti ja leikitään, ettei tuota koskaan ollutkaan. Venäläisten asenne on sikäli oikeutettu ja ymmärrettävä minusta, että kuten sanoin, monikaan ei sitä kehitysvammaista lasta haluaisi ottaa riippakivekseen. Juridisesti se on kai taas väärin (juridisessa mielessä ihan mikä tahansa on väärin, jos aletaan saivartelemaan), mutta moraalisessa mielessä minusta oikeutettua.
Tiedän että monilla vammaisten lasten vanhemmilla on hyvät ja hienotkin hetket lastensa kanssa, mutta kukaan heistä(kään) ei varmasti kiellä, että toivoisi lapsensa olevan ns. normaali lapsi.
Vielä jos uskonnolliselta kantilta, niin kaikin puolin melkein jokaisen oikean uskonnon mukaan kai se elämä on parempaa kuoleman jälkeen jos itse olet elänyt nuhteettomasti ja muuta. Kristinuskon mukaan pääset taivaaseen, jossa voit olla onnellinen, eivätkä huolet enää paina. Tämä ajattelutapa kai toimii useimmissa muissakin samankaltaisissa uskonnoissa. Toisten uskontojen mukaan synnyt uudelleen - sen mukaan millaista elämää olet viettänyt - joksikin hahmoksi; eläimeksi, ihmiseksi, kenties kasviksikin? Joten. Jos asiaa miettii näin, niin kehitysvammaisena olo ei liene se kaikkein nautittavin tila. Jos pääset taivaaseen, niin kaikki on ok. Jos synnyt uudelleen, niin kaikki on ehkä taas ok, luultavasti et ole jälleen kehitysvammainen (voisiko kohtalo olla niin ironinen?) ja koska yleisen ajattelumallin mukaan kehitysvammaiset eivät voi olla aidosti ilkeitä (miksi ei?!), niin silloinhan karman tai minkä tahansa mukaan olet elänyt hyvän elämän, synnyt ihmiseksi, hurraa ja jippii. Tai, parhaassa tapauksessa päädyt nirvanaan. (Kurt Cobainista ei nyt sitten puhuta mitään tämän aiheen yhteydessä sitten.
)
Oli miten oli. En ole hirveän perehtynyt uskonnollisiin puoliin, joten siellä voi olla virheitä siinä kohtaa reilustikin. Noin olen itse asiat ymmärtänyt ja päässäni luonut ja niin niissä on minusta eniten järkeä aina ollut.
Kuitenkin, kuten sanottua, luokoon jokainen sen moraalisen päätöksensä itse ja puolustakoon mitä ikinä tykkää. Tämä oli ja on oma mielipiteeni asiaan.
Mutta siis yleensä ottaen lastaan ei pysty eikä halua kuvitella keneksikään toiseksi.