Sivu 4/5

Re: Jyväskylän Gradialla on käynnissä poliisitehtävä

Lähetetty: To Elo 29, 2024 6:04 pm
Kirjoittaja Cavis
Eli jostain snapchat huhusta lähtenyt liikkeelle koko homma. Kukaan ei ole oikeasti mitään nähnyt tai tehnyt. Rahaa paloi ja uutistoimistot ja kansa saatiin varpailleen

Re: Jyväskylän Gradialla on käynnissä poliisitehtävä

Lähetetty: To Elo 29, 2024 6:07 pm
Kirjoittaja Pad
Cavis kirjoitti: To Elo 29, 2024 6:04 pm Eli jostain snapchat huhusta lähtenyt liikkeelle koko homma. Kukaan ei ole oikeasti mitään nähnyt tai tehnyt. Rahaa paloi ja uutistoimistot ja kansa saatiin varpailleen
Laitetaan vielä ihan mustaa valkoisella.
Myöhemmin illantaitteessa Sisä-Suomen poliisi avaa tapausta tarkemmin. Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että Hätäkeskukseen ilmoituksen tehnyt henkilö oli saanut vakavasti otettavan tiedon Snapchat-viestillä.
Koululla tehdyissä selvityksissä ei ilmennyt, että ketään olisi uhattu tai kenellekään olisi aiheutunut konkreettista vaaraa. Poliisi ei ole saanut konkreettista näyttöä siitä, että koulun alueella olisi liikkunut aseistettu henkilö.
Poliisilla oli tapahtumaan liittyen myös iltapäivällä tarkistustehtävä Kirrin kaupunginosassa Jyväskylässä. Tarkistustehtävään ei liittynyt vaaraa.

Poliisi tavoitti ja puhutti yhden henkilön, jonka osallisuutta tapahtuneeseen selvitettiin. Hänen ei epäillä syyllistyneen asiassa mihinkään rikokseen.
https://viranomaisuutiset.fi/jyvaskylan ... -jlFucP9Kg

Re: Jyväskylän Gradialla on käynnissä poliisitehtävä

Lähetetty: To Elo 29, 2024 6:14 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
Poliisilla oli lisäksi tapaukseen liittyen tarkistustehtävä Kirrin kaupunginosassa iltapäivällä.

– Tarkistustehtävään ei liittynyt vaaraa. Poliisi tavoitti ja puhutti yhden henkilön, jonka osallisuutta tapahtuneeseen selvitettiin. Hänen ei epäillä syyllistyneen asiassa mihinkään rikokseen. Ketään ei enää etsitä tapahtuneeseen liittyen, tiedotteessa kerrotaan.
Näinpä. Ei ollu oikee henkilö. Kuten mietin jo aikaisemmin.

Re: Jyväskylän Gradialla on käynnissä poliisitehtävä

Lähetetty: To Elo 29, 2024 6:37 pm
Kirjoittaja Calabash
Voisiko tuossa olla kyseessä trollaus? Ruovedellä oli aikanaan tapaus, jossa kiusaajat panivat perättömän huhun liikkeelle ja koko yhteisö alkoi keulia. Kiusaamisen kohteelle tuli vakavia vaikeuksia. Tuossa on se stoori:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/01/3 ... i-leimattu

Re: Jyväskylän Gradialla on käynnissä poliisitehtävä

Lähetetty: To Elo 29, 2024 6:47 pm
Kirjoittaja Sicario
Eri somekanavissa huhuillaan että joidenkin oppilaiden mukaan naishenkilö olisi aseen kanssa pyörinyt koulun alueella, todenperäisyydestä ei tietoa.

Re: Jyväskylän Gradialla on käynnissä poliisitehtävä

Lähetetty: To Elo 29, 2024 7:02 pm
Kirjoittaja 1101
Poliisi ei etsi ketään tapahtuneeseen liittyen (edes helikopterilla). Aiheesta ei aloiteta esitutkintaa.
Ilmeisesti vääryydestä ilmoittaja oli sitten nemo?

Re: Jyväskylän Gradialla on käynnissä poliisitehtävä

Lähetetty: To Elo 29, 2024 7:31 pm
Kirjoittaja Mutikainen
Toivottavasti tällä snäptsättäilijällä, joka laittoi tuon huhun asemiehestä liikkeelle, on hyvä mieli. Mitään rangaistusta tuollaisesta ei ilmeisesti kuitenkaan ole tulossa?

Re: Jyväskylän Gradialla on käynnissä poliisitehtävä

Lähetetty: To Elo 29, 2024 7:33 pm
Kirjoittaja PekkoPelikaani
Mutikainen kirjoitti: To Elo 29, 2024 7:31 pm Toivottavasti tällä snäptsättäilijällä, joka laittoi tuon huhun asemiehestä liikkeelle, on hyvä mieli. Mitään rangaistusta tuollaisesta ei ilmeisesti kuitenkaan ole tulossa?
Eiks tollasista saa helvetinmoiset sakot? Toivottavasti joutuu maksamaan joka pennin.

Re: Jyväskylän Gradialla on käynnissä poliisitehtävä

Lähetetty: To Elo 29, 2024 8:11 pm
Kirjoittaja URSA
Ja entäs se nuori mies, jonka kiinniotosta Iltalehti julkaisi videon, ja joka ei kuulemma ole tehnyt mitään rikosta? Mistä poliisi on edes keksinyt noutaa hänet noin näyttävästi? Viitattiinko häneen siinä snapchathuhussa vai mikä hänet yhdisti tapahtumiin? Eihän poliisin pitäisi joka huhua tarkistaa.

Re: Jyväskylän Gradialla poliisioperaatio 29.8.2024 - snapchat-viesti oli perätön

Lähetetty: To Elo 29, 2024 8:25 pm
Kirjoittaja mikko1979
Poliisi ei aloita esitutkintaa Gradian uhkatilanteesta – tapahtumat saivat alkunsa Snapchat-​viestistä

Poliisi ei aloita esitutkintaa Gradian Viitaniemen kampuksen torstaisesta uhkatilanteesta. Sisä-Suomen poliisilaitos kertoo asiasta tiedotteessa.

Poliisi sai hätäkeskukselta kello 12 aikaan ilmoituksen, jonka mukaan Jyväskylän Viitaniementien Gradian kampuksella olisi nähty aseistettu henkilö. Ilmoittaja oli saanut vakavasti otettavan tiedon Snapchat-viestillä, tiedotteessa kerrotaan.

Poliisi lähti selvittämään tilannetta usealla partiolla. Lisäksi kohteeseen lähti useita ensihoidon yksiköitä.

Poliisi tarkisti oppilaitoksen rakennukset ja ulkoalueet. Ilmoitukseen sopivaa henkilöä tai aseita ei löytynyt. Poliisi on lisäksi tarkistanut oppilaitoksen valvontakamerat ja tehnyt puhutuksia ja selvityksiä asiaan liittyen. Koululla tehdyissä selvityksissä ei ilmennyt, että ketään olisi uhattu tai kenellekään olisi aiheutunut konkreettista vaaraa. Poliisi ei ole saanut konkreettista näyttöä siitä, että koulun alueella olisi liikkunut aseistettu henkilö. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.

Poliisi suoritti tapaukseen liittyen Kirrin kaupunginosassa iltapäivällä tarkistustehtävän. Tarkistustehtävään ei liittynyt vaaraa. Poliisi tavoitti ja puhutti yhden henkilön, jonka osallisuutta tapahtuneeseen selvitettiin. Hänen ei epäillä syyllistyneen asiassa mihinkään rikokseen. Ketään ei enää etsitä tapahtuneeseen liittyen.

Poliisi suhtautuu oppilaitoksiin liittyviin uhka- ja vaarailmoituksiin aina suurella vakavuudella ja varautuu tehtäviin sen mukaisesti, tiedotteessa todetaan.

Oppilaitos tiedottaa opiskelijoille ja heidän läheisilleen tapahtuneesta sekä järjestää kriisiapua. Tukea on tarjolla myös Keski-Suomen hyvinvointialueen sosiaali- ja kriisipäivystyksen kautta ympärivuorokautisesti numerosta 014 266 0149.

https://www.ksml.fi/paikalliset/7796209

Re: Jyväskylän Gradialla poliisioperaatio 29.8.2024 - snapchat-viesti oli perätön

Lähetetty: Pe Elo 30, 2024 2:07 am
Kirjoittaja mikko1979
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: To Elo 29, 2024 12:56 pm Ammattiopistolla iso poliisi­operaatio Jyväskylässä – poliisi selvittää ampumisuhkaa
Paikalla on runsaasti poliiseja.

IS:n lukijoilta saamien tietojen mukaan paikalla on runsaasti poliiseja.
IS ei ole tavoittanut poliisia kommentoimaan asiaa. Tiedossa ei ole, mihin operaatio liittyy.
IS:n tavoittaman lukijan mukaan paikalta nähtiin poistuvan ambulanssi. Poliisi sulkee paikalla tietä parasta aikaa.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010662240.html
Paikalla olleiden IS:n kuvaajan Petteri Kivimäen ja toimittajan Elias Juutin mukaan alueella oli aiemmin paljon raskaasti aseistettuja poliiseja ja ainakin yksi Karhu-ryhmän panssaroitu auto sekä lääkintähelikopteri.

Toimittajat näkivät paikalla panssaroidun poliisiauton ja "laskivat" yhteen 1+1 ja totesivat, että kyseessä on Karhu-ryhmän auto. Nopeasti ovat paikalle tulleet Helsingistä, jos Tilannehuoneen mukaan hälytys on tullut kello 12 ja tämän uutisen julkaisuaika on kello 12.40. 270 kilometriä on välimatkaa Helsingistä Jyväskylään, joten on kyllä ollut varsinainen "panssariohjus" ollut käytössä, että noin 40 minuutissa ehtinyt tuonne Viitaniemeen.

Re: Jyväskylän Gradialla poliisioperaatio 29.8.2024 - snapchat-viesti oli perätön

Lähetetty: Pe Elo 30, 2024 8:21 am
Kirjoittaja Stonedar
mikko1979 kirjoitti: Pe Elo 30, 2024 2:07 am Toimittajat näkivät paikalla panssaroidun poliisiauton ja "laskivat" yhteen 1+1 ja totesivat, että kyseessä on Karhu-ryhmän auto. Nopeasti ovat paikalle tulleet Helsingistä, jos Tilannehuoneen mukaan hälytys on tullut kello 12 ja tämän uutisen julkaisuaika on kello 12.40. 270 kilometriä on välimatkaa Helsingistä Jyväskylään, joten on kyllä ollut varsinainen "panssariohjus" ollut käytössä, että noin 40 minuutissa ehtinyt tuonne Viitaniemeen.
Nopea saisi kyllä auto olla, että tuohon ehtisi, vaan enpä itse tiedä Karhu-ryhmän toimintatapoja niin tarkkaan, että voisin sulkea pois vaikkapa sellaisen mahdollisuuden, että kyseinen ryhmä olisi syystä tai toisesta valmiiksi järkevän matkan päässä, vaikkapa Muuramessa. Tatkoitan, että en tiedä yhtään voiko niille tulla kaksi tehtävää peräkkäin ilman, että miehistöä tai kalustoa käydään vaihtamassa Helsingissä.

Re: Jyväskylän Gradialla poliisioperaatio 29.8.2024 - snapchat-viesti oli perätön

Lähetetty: Pe Elo 30, 2024 9:34 am
Kirjoittaja Backspace
Eikö sitäkään sitten tutkita, miksi snapchat-viesti oli lähetetty? Viestikö oli tosiaan pelkkä väärinkäsitys/väärä havainto, eikä esimerkiksi tarkoituksella lähetetty feikkiuhkaus?

Koko tienoon poliisivoimat lähtivät liikkeelle, valtakunnallinen uutiskynnys ylittyi ja x määrä koulun oppilaita paniikissa. Sitten vaan homma kuitataan sillä että ei epäillä rikosta?

Re: Jyväskylän Gradialla on käynnissä poliisitehtävä

Lähetetty: Pe Elo 30, 2024 11:17 am
Kirjoittaja JanitaSlim
Sicario kirjoitti: To Elo 29, 2024 6:47 pm Eri somekanavissa huhuillaan että joidenkin oppilaiden mukaan naishenkilö olisi aseen kanssa pyörinyt koulun alueella, todenperäisyydestä ei tietoa.
Tuo kuva pyöri yliksellä, siinä oli pitkätukkainen ruskeatukkainen laiha nuori henkilö. Mielestäni nuori mies, mutta voi se olla nainenkin.

Re: Jyväskylän Gradialla poliisioperaatio 29.8.2024 - snapchat-viesti oli perätön

Lähetetty: Pe Elo 30, 2024 12:25 pm
Kirjoittaja URSA
Olisiko väitettyyn kuvaan linkkiä?

Karhuryhmän paikalla oleminen voisi selittyä sillä, jos he ovat sattuneet olemaan harjoittelemassa lähistöllä. Käsittääkseni ryhmä harjoittelee paljon ja eri puolilla Suomea erilaisia tilanteita varten. Mutta sitä en ymmärrä, miksi sinne lähetettiin kolme mediheliä, vaikka yhtäkään laukausta ei ollut ammuttu. Siinä alkaa olemaan jo todellinen riski, ettei mediheliä riitä jonnekin muualle, jossa sitä tarvittaisiin.
Valmiusyksikkö Karhu harjoittelee niin maalla, merellä kuin ilmassa. Karhu suorittaa työtehtäviä vuoden aikana pyöreästi 130, mutta harjoitusten määrä on tätä huomattavasti suurempi. Suurin osa Karhun jäsenen työajasta kuluukin tiiviiseen harjoitteluun.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ain ... #gs.edge1c

Ja oliko operaatio todellakin tarpeellinen, kun se samalla traumatisoi tuhansia nuoria, jotka luulivat tuntien ajan olevansa todellisessa vaarassa? Onko oppilaitoksen turvatoimetkaan riittäviä, jos voi syntyä epäily, että sinne olisi livahtanut sisälle aseistautunut henkilö?