Sivu 4/30
Re: Lucia-neito Daniela Owusu on saanut rasistisia viestejä - Folkhälsan järkyttyi
Lähetetty: Su Joulu 15, 2024 11:41 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Legendan alkuperä
Vanhojen pyhimyslegendojen mukaan Lucia oli kuvankaunis tyttö Syracusan kaupungista. Hänet surmattiin kristittyjen vainoissa vuonna 310. Lucia oli aatelisperheen tytär, joka kieltäytyi hänelle järjestetystä avioliitosta, koska hän oli päättänyt omistautua Kristuksen seuraajaksi.
Lucian vanhemmat olivat sopineet naimakaupat toisen aatelisperheen kanssa, mutta omapäinen Lucia lahjoitti myötäjäisiin varatun omaisuuden Syracusan köyhille ja antoi rukkaset sulholle, jonka vanhemmat olivat hänelle valinneet. Petetty sulhaskandidaatti raivostui ja kosti nöyryytyksensä ilmiantamalla Lucian keisarin sotureille. Kristittyjä pidettiin tuohon aikaan Rooman valtakunnassa keisarin vihollisina ja heitä teloitettiin sääliä tuntematta.
Sotilaat vangitsivat Lucian ja päättivät häväistä hänet kunnolla. Lucia määrättiin pakkotyöhön bordelliin. Matkaan tuli kuitenkin mutkia, sillä Lucia jähmettyi täysin liikkumattomaksi ja hänen jalkansa tarttuivat maan kamaraan niin tiukasti, että kukaan ei saanut häntä hievahtamaankaan. Keskiaikaisessa legendassa kerrotaan, että apuun haettiin tuhat miestä, mutta he eivät pystyneet liikauttamaan paikalleen jähmettynyttä pyhää Luciaa, joka niiltä sijoiltaan puhui häntä pahoinpiteleville miehille Jumalan rakkaudesta.
Lopulta sotilaat viilsivät Lucian kurkun auki, mutta sekään ei estänyt häntä puhumasta. Lucia vakuutti sotilasjoukon komentajalle, että Kristus on verrattomasti suurempi herra kuin keisari, ja kannattaa mieluummin palvella isäntää kuin renkiä.
Vihan sokaisema komentaja käski miestensä kaivaa Lucialta silmät päästä. Miehet tekivät työtä käskettyä, mutta Lucian tyhjiin silmäkuoppiin kasvoi välittömästi uudet silmät. Tästä syystä Pyhää Luciaa pidetään sokeiden ja silmäsairauksista kärsivien suojeluspyhimyksenä. Hänet kuvataan kirkkotaiteessa usein kantamassa silmiään hopealautasella.
Pyhä Lucia kuoli häntä pahoinpidelleiden sotilaiden käsiin. Hänen muistopäiväänsä vietetään 13. joulukuuta. Jostakin syystä tämän sisilialaisen neitsytmarttyyrin kultti on löytänyt Ruotsista otollisen maaperän. Ruotsissa Lucian päivää on juhlittu 1700-luvulta lähtien. Suomenruotsalaisten parissa juhla yleistyi 1940-luvulla. Joka vuosi Hufvudstadsbladetin lukijat valitsevat Lucia-neidon, joka vierailee sairaaloissa, vanhainkodeissa ja kouluissa ennen joulua viemässä valoa keskelle vuoden pimeintä aikaa. Lucian nimikin tulee latinan valoa merkitsevästä sanasta lux.

- Renessanssitaiteilija Claudio Ridolfin (1560–1644) Santa Lucia on osa laajempaa kirkkomaalausta.jpg (217.46 KiB) Katsottu 1616 kertaa
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/alkup ... -marttyyri
Re: Lucia-neito Daniela Owusu on saanut rasistisia viestejä - Folkhälsan järkyttyi
Lähetetty: Ma Joulu 16, 2024 12:11 am
Kirjoittaja viivahattu
No voi helvetti. Lucia-neito on Suomessa nimenomaan hurrien perinne, josta suomenkieliset eivät tähän asti ole olleet tippaakaan kiinnostuneita. Voittaja valittiin yleisöäänestyksellä. Tuhannet ihmiset, joille tämä on ilmeisesti äärimmäisen tärkeä sydämen asia, että jälkeenpäin täytyy raivota, olisivat voineet äänestyksen tulosta varmaankin muuttaa - mikäli siis olisi kiinnostanut etukäteen niin paljon, että olisivat äänestäneet.
Keplotteleva konna kirjoitti: Su Joulu 15, 2024 8:48 pm
Jagge kirjoitti: Su Joulu 15, 2024 8:44 pm
Ei tämä ole mikään ihmeellinen asia. Perinteet saavat olla perinteellisiä.
Voisiko muriaanien kuningas tiernapojissa olla valkoinen?
Tai voisiko Antti Rokka olla neekeri?
Tai Tarzan olla eskimo?
Eikös joku perinteinen Disney-hahmo kohun saattelemana jo ollut neppe? Tuskin tuota Antti Rokkaa neekeriversiona tarvitsee enää kauaa odottaa.
Jonnet ei muista. Rokkaa esitti takavuosina runsaasti huomiota herättäneessä Kristian Smedsin ohjaamassa Tuntemattoman teatterisovituksessa Henry Hanikka, jonka isä on Keniasta.
Re: Lucia-neito Daniela Owusu on saanut rasistisia viestejä - Folkhälsan järkyttyi
Lähetetty: Ma Joulu 16, 2024 12:36 am
Kirjoittaja K9Wifey
∆
Muistan kyllä, et oon sit ''jonne'.
Milloin muka Suomessa on valittu Lucia-poika

Re: Lucia-neito Daniela Owusu on saanut rasistisia viestejä - Folkhälsan järkyttyi
Lähetetty: Ma Joulu 16, 2024 12:44 am
Kirjoittaja Joosua
Tuossa ylempänä vähän pidemmässä viestissä tuli esille syy nykyisen Lucian uhkailuille. Vanha Pyhän Lucian vaino on alkanut uudelleen. Näin se historia toistaa itseään. Toivottavasti ei sentään noin karmeaa väkivaltaa kukaan ala käyttämään kuin vanhassa turussa.
Re: Lucia-neito Daniela Owusu on saanut rasistisia viestejä - Folkhälsan järkyttyi
Lähetetty: Ma Joulu 16, 2024 12:55 am
Kirjoittaja Varamartinbeck
Jumankauta miten säälittäviä tyyppejä joilla ihan liikaa aikaa.
Re: Lucia-neito Daniela Owusu on saanut rasistisia viestejä - Folkhälsan järkyttyi
Lähetetty: Ma Joulu 16, 2024 1:52 am
Kirjoittaja Yrjö Yrjönpoika
K9Wifey kirjoitti: Ma Joulu 16, 2024 12:36 am
Milloin muka Suomessa on valittu Lucia-poika
Eiköhän niitä Lusia-poikia ole 'talot' täynnä. Nykypäivänä jo kaikissa melaniinin sävyissä.

Re: Lucia-neito Daniela Owusu on saanut rasistisia viestejä - Folkhälsan järkyttyi
Lähetetty: Ma Joulu 16, 2024 2:41 am
Kirjoittaja acp
Knobster kirjoitti: Su Joulu 15, 2024 11:06 pm
Aivan kuin siinä olisi jotain väärää jos tummaihoinen osallistuu Lucia-kilpaan ja voittaa äänestyksen
Ei voittanut. Koskaan ei ole maailmanhistoriassa käyty rehellisiä vaaleja.
Mach 1 kirjoitti: Su Joulu 15, 2024 10:10 pm
Eikös Mannerheim neekerinä jo ollutkin ?
Homona ainakin.
Keplotteleva konna kirjoitti: Su Joulu 15, 2024 11:20 pm
Knobster kirjoitti: Su Joulu 15, 2024 11:06 pm
Mahdoton ymmärtää. Rasismin määrä on aivan järkyttävä.
Helppo ymmärtää ja tulee vain lisääntymään niin kauan kuin niitä alkuasukkaita roudataan Suomeen siipeilemään.
Sehän tässä on tarkoitus. Tämä jatkuu niin kauan kunnes tapahtuu ylilyöntejä. Saavat muutoksia lakiin ja luvan tarpeettomalle voimankäyttölle. Tästä nähtiin jo pätkiä korona mielenosoitus tapahtumassa.
ChingShih kirjoitti: Su Joulu 15, 2024 11:40 pm
"Pyhä Lucia (lat. Sancta Lucia, ortodoksisessa kirkossa: Pyhä neitsytmarttyyri Lucia Syrakusalainen) (283–304) on katolisen kirkon kanonisoima pyhimys ja ortodoksisen kirkon muistelema pyhä, joka perimätiedon mukaan koki marttyyrikuoleman keisari Diocletianuksen vainossa tämän hallituskauden lopulla noin vuonna 304. Luciasta ei ole varmoja tietoja, mutta hänen historiallisuuttaan ei kristillisissä lähteissä epäillä."
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Pyh%C3%A4_Lucia
Eikä ollut. Se on lucifer/saatana.
"Valontuoja":
Ludvig Dorka kirjoitti: Su Joulu 15, 2024 9:51 pm
^
Aika syrjivää ja sukupuolittunutta, että Lucianeidon pitää olla nainen. Miksei se voisi olla mies? Tai muunsukupuolinen?
Oikein. Saatanalla ei ole sukupuolta, siksi lgbtq.
Re: Lucia-neito Daniela Owusu on saanut rasistisia viestejä - Folkhälsan järkyttyi
Lähetetty: Ma Joulu 16, 2024 2:51 am
Kirjoittaja Kaivelija
Keplotteleva konna kirjoitti: Su Joulu 15, 2024 7:34 pm
Knobster kirjoitti: Su Joulu 15, 2024 7:32 pm
Keplotteleva konna kirjoitti: Su Joulu 15, 2024 7:30 pm
Kai se joulupukistakin pitää kohta vääntää neekeri
"Petteri ruskokuono..."
Mystisissä paikoissa ulkomailla on tullut useinkin nähtyä tummaihoisia pukkeja. Vaikka missä.
Mitäpä neekerit eivät varastaisi.
Millä tavalla esimerkiksi tämä Daniela varastaa jotain, kun hän on suomenruotsalainen?( Ei sillä, että hän olisi tuo karsea haukkumasana, jota käytät. )
" Daniela Owusu on valittu Suomen Lucia-neidoksi. Monikulttuurinen Daniela on kotoisin Kirkkonummelta. Hänen isänsä on ghanalainen ja äitinsä suomenruotsalainen, kertoo Selkosanomat "
Re: Lucia-neito Daniela Owusu on saanut rasistisia viestejä - Folkhälsan järkyttyi
Lähetetty: Ma Joulu 16, 2024 2:53 am
Kirjoittaja Kaivelija
Keplotteleva konna kirjoitti: Su Joulu 15, 2024 11:20 pm
Knobster kirjoitti: Su Joulu 15, 2024 11:06 pm
Mahdoton ymmärtää. Rasismin määrä on aivan järkyttävä.
Helppo ymmärtää ja tulee vain lisääntymään niin kauan kuin niitä alkuasukkaita roudataan Suomeen siipeilemään.
Suomessa syntynyt Suomen kansalainen on tämä Lucia. Eikä siipeile mitään vaan opiskelee.
Re: Lucia-neito Daniela Owusu on saanut rasistisia viestejä - Folkhälsan järkyttyi
Lähetetty: Ma Joulu 16, 2024 3:17 am
Kirjoittaja ChingShih
acp kirjoitti: Ma Joulu 16, 2024 2:41 am
ChingShih kirjoitti: Su Joulu 15, 2024 11:40 pm
"Pyhä Lucia (lat. Sancta Lucia, ortodoksisessa kirkossa: Pyhä neitsytmarttyyri Lucia Syrakusalainen) (283–304) on katolisen kirkon kanonisoima pyhimys ja ortodoksisen kirkon muistelema pyhä, joka perimätiedon mukaan koki marttyyrikuoleman keisari Diocletianuksen vainossa tämän hallituskauden lopulla noin vuonna 304. Luciasta ei ole varmoja tietoja, mutta hänen historiallisuuttaan ei kristillisissä lähteissä epäillä."
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Pyh%C3%A4_Lucia
Eikä ollut. Se on lucifer/saatana.
Eli ruotsalaiset ja suomenruotsalaiset palvovat saatanaa ja nyt suomenkieliset suomalaiset ovat vihaisia, kun saatanan kuvaksi EI valittu skandinaavin näköistä vaaleahipiäistä henkilöä. Mielenkiintoista.
Re: Lucia-neito Daniela Owusu on saanut rasistisia viestejä - Folkhälsan järkyttyi
Lähetetty: Ma Joulu 16, 2024 3:34 am
Kirjoittaja acp
^Kerroin vain mikä on "Lucian" alkuperä.
Kaikki meille opetettu on valetta. Kaikki "pyhä" nimeä käyttävä on pahasta. Jokainen pyhäpäivä mitä vietämme on saatananpalvontaa.
Re: Lucia-neito Daniela Owusu on saanut rasistisia viestejä - Folkhälsan järkyttyi
Lähetetty: Ma Joulu 16, 2024 4:01 am
Kirjoittaja ChingShih
acp kirjoitti: Ma Joulu 16, 2024 3:34 am
^Kerroin vain mikä on "Lucian" alkuperä.
Kaikki meille opetettu on valetta. Kaikki "pyhä" nimeä käyttävä on pahasta. Jokainen pyhäpäivä mitä vietämme on saatananpalvontaa.
Luciasta on muitakin legendoja kuin tuo virallinen. Yhteys Luciferiin lienee yksi niistä.
Taitaa pyhäpäivillä olla muutamilla ainakin pakanallisia juuria; kristinusko sitten muokkasi omikseen. Joulu ja yule esim.
Re: Lucia-neito Daniela Owusu on saanut rasistisia viestejä - Folkhälsan järkyttyi
Lähetetty: Ma Joulu 16, 2024 4:28 am
Kirjoittaja K9Wifey
Yrjö Yrjönpoika kirjoitti: Ma Joulu 16, 2024 1:52 am
K9Wifey kirjoitti: Ma Joulu 16, 2024 12:36 am
Milloin muka Suomessa on valittu Lucia-poika
Eiköhän niitä Lusia-poikia ole 'talot' täynnä. Nykypäivänä jo kaikissa melaniinin sävyissä.
No kyllä - yhä enenevässä määrin n€€kereitä.
HBL: 'I fjol blev en pojke lucia på en skola i Täby utanför Stockholm. Rektorn fick då hotmejl och kritiska samtal från föräldrar, och polisen fick kopplas in.'
Että kylläpä koko Lucia-traditio herättää tunteita.
Itse seurasin koululaisten Lucia-kulkuetta; ja olipa mukana muutama punaposkinen 'vilperttikin'. Valon tuoja - viis siitä, kuka sen valon tuo - kunhan vaan joku toisi sen tähän pimeyteen.
Re: Lucia-neito Daniela Owusu on saanut rasistisia viestejä - Folkhälsan järkyttyi
Lähetetty: Ma Joulu 16, 2024 4:29 am
Kirjoittaja Yrjö Yrjönpoika
acp kirjoitti: Ma Joulu 16, 2024 2:41 am
...Koskaan ei ole maailmanhistoriassa käyty rehellisiä vaaleja.
Onpas. Pohjois-Koreassa. Kyllä. Siellä aivan oikeasti käydään aika ajoin vaalit jossa kansa saa äänestää johtajansa.
Tosin ehdokkaita on vain yksi. Kukaan muu ei vielä koskaan ole ilmoittautunut ehdokkaaksi, jostain kumman syystä.
Mutta sanalla sanoen
rehelliset ne vaalit ovat
Re: Lucia-neito Daniela Owusu on saanut rasistisia viestejä - Folkhälsan järkyttyi
Lähetetty: Ma Joulu 16, 2024 4:33 am
Kirjoittaja Yrjö Yrjönpoika
K9Wifey kirjoitti: Ma Joulu 16, 2024 4:28 am
Valon tuoja - viis siitä, kuka sen valon tuo - kunhan vaan joku toisi sen tähän pimeyteen.
Puhumattakaan tänne murha.infoon.
