"Nyt ei ole enää vaimoa eikä lapsia" – Syytetty teki hirveitä tekoja vaimolleen ja lapsilleen jo ennen surmaa
Esitutkintapöytäkirja piirtää kuvaa vainoharhaisesta ja mustasukkaisesta miehestä, joka epäili vaimonsa pettävän häntä. Mies oli pahoinpidellyt naista vuosien ajan, ensin Ukrainassa ja myös perheen muutettua Suomeen.
Perhe ehti asua Suomessa pari vuotta ennen tammikuun henkirikosta. Esitutkintapöytäkirjasta selviää, että noin kymmenen vuotta sitten mies oli lyönyt ämpärillä vaimoaan ja poikaansa. Yli kymmenen vuotta sitten mies oli tarttunut vaimoaan kaulasta aikomuksenaan kuristaa, mutta koko perhe oli kotona ja mies oli lopulta päästänyt irti.
Vuonna 2021 syytetty oli vienyt vaimonsa metsään Ukrainassa ja oli pakottanut tämän kaivamaan itselleen hautaa. Kun vaimo ei ollut tähän suostunut, mies oli lyönyt häntä. Lapset olivat huomanneet äitinsä mustelmat ja itkuisuuden tapahtuneen jälkeen.
Yksi lapsista kertoi poliisille, että riitely oli ollut jokapäiväistä ennen surmapäivää. Surmapäivän aamuna ja parina edeltävänä päivänä riitely oli lapsen mukaan ollut erityisen voimakasta. Syytetty oli uhannut, että he molemmat lähtevät yhdessä tuonpuoleiseen.
Tappouhkauksia äidille oli sadellut aiemminkin. Kukaan ei kuitenkaan uskonut, että isä toteuttaisi uhkauksensa.
Isä löi, kuristi, nimitti ja uhkaili
Perheen kolme lasta asuu Suomessa ja kaksi vanhempaa lasta Ukrainassa. Syytetty oli ollut väkivaltainen myös lapsiaan kohtaan. Yksi pariskunnan lapsista kertoi poliisille, että mies oli koko elämänsä terrorisoinut perhettä, niin lapsiaan kuin vaimoaankin.
Lasten kertoman mukaan väkivalta äitiä ja lapsia kohtaan oli Ukrainassa säännöllistä. Yksi lapsista kertoi, että Ukrainassa isä löi, kuristi, nimitti ja uhkaili häntä. Suomessa se oli ollut enemmänkin uhkailua, esimerkiksi tavaroiden heittelyä. Suomessa asuessaan syytetty oli lapsen kertomuksen mukaan pidätellyt itseään, koska lapsi oli uhannut soittaa poliisille, jos tämä tekee jotakin.
"Ei ole enää vaimoa ja lapsia"
Mies kertoi poliisille, että vaimon kanssa oli ollut hankalaa vuoden verran ja lapsetkin olivat sen nähneet. Kyse oli hänen mukaansa mustasukkaisuusriidoista. Surma-aamusta hän kertoi, että heille oli tullut tappelu keittiössä ja hänelle iski mustasukkaisuuskohtaus.
– Kaikki tapahtui niin nopeasti. Myönnän tehneeni teon ja tapahtunut kaduttaa. Nyt ei ole enää vaimoa eikä lapsia, koska tiedän, etteivät anna minulle anteeksi. Kaikki johtui mustasukkaisuudesta ja stressistä, mies totesi poliisille.
Kulkureitti töistä muuttui
Mies oli käynyt myös toistuvasti ennustajilla, koska oli halunnut tietää, pettääkö vaimo häntä. Yksi pariskunnan lapsistakin kertoi isänsä käyneen ennustajilla ja miettineensä ainoastaan sitä, onko heidän äitinsä pettänyt tätä vai ei.
Syytetty oli kertonut työkaverilleen epäilevänsä, että vaimolla on toinen mies. Pariskunta oli töissä samalla tehtaalla, ja miehen työkaveri oli pistänyt merkille, että yhtäkkiä miehen ajoreitti muuttui. Tämä ryhtyi töistä lähtiessään ajamaan vaimonsa käyttämän parkkipaikan kautta.

- Surma-ase löytyi lieden vierestä keittiöstä.jpg (231.81 KiB) Katsottu 1608 kertaa

- Tällä veitsellä 39-vuotias ukrainalaismies surmasi vaimonsa tammikuussa Seinäjoella.jpg (114.21 KiB) Katsottu 1608 kertaa

- Miehen paita oli yltä päältä veressä veriteon jälkeen.jpg (329.88 KiB) Katsottu 1608 kertaa
https://ilkkapohjalainen.fi/rikokset-ja ... nen-surmaa