Otsikko voisi olla reilusti "Turkulainen persupolitiikko...", koska tuo persuus on niin itsestään selvää jo teon perusteella ja tulee näissä tapauksissa aina ilmi.
Nimelläänkin voisi hänet mainita, kun kyllähän tästä paskeesta vielä julkisuudessa puitavia mainehaitta -tapauksia persuleille seuraa, luultavasti tuomioitakin saa, koska vakuuttaa jatkavansa pölvästilinjallaan.
Omalla tilillään julkaisevan
Uutiskynnyksen ylittänyt tapaus, ei mikään vähäpätöinen juttu, onhan itse turkulainen pikkurikollinen ja rötöstelijä, Hannu Maja, joutunut vaatimaan Leppästä tilille.
"Eduskunta-avustaja joutuu antamaan selvityksen Turun perussuomalaisten johdolle, Turun Sanomat kertoo."
Ihan laarin pohjaltahan persut niita kuntavaaliehdokkaitaan taannoin joutui kaapimaan, näin oli pari kuukautta sitten faktat:"Turun kaupunginvaltuustoon pyrkivistä 668 kuntavaaliehdokkaasta 20 on tuomittu rikoksesta rangaistukseen Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa kuluneen reilun vuosikymmenen aikana. Lisäksi Turun Sanomien selvityksessä yhden ehdokkaan menneisyydestä löytyi vanhempi tuomio vakavasta väkivaltarikoksista.
...
Perussuomalaisten listan sadasta ehdokkaasta rikostuomio on yhdellätoista. SDP:n listalta rikostuomioita on kolmella, kokoomuksen ja vasemmistoliiton kahdella ehdokkaalla. Keskustan, kristillisdemokraattien ja vihreiden ehdokaslistoilla on kullakin yksi rikosasiasta tuomittu henkilö.
...
Perussuomalaisten
Turun paikallisyhdistyksen puheenjohtajalla Hannu Majalla on ollut kohtaamisia järjestyksen- ja pysäköinninvalvojien kanssa, joita on päädytty puimaan oikeuteen asti. Maja on tuomittu Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa rangaistukseen neljästi vuosien 2012–2017 välisenä aikana.
– On tosiaan ollut vaikeita elämäntilanteita, mutta eteenpäin on menty. Nöyränä olen ottanut tuomioni vastaan ja niin sanotusti opikseni. Uusia rikkomuksia ei ole ollut, ja sakot olen maksanut, Maja kommentoi."
Käveleviä mainehaittoja nämä mika niikot, köyhien ruoka-avun kavaltanut timo valtonen ja känniääliö-vornanen. Ja nyt Leppänen joukon jatkona.
Ps näköjään puoluetovereita kovasti harmittaa, päättelen innosta postata oftopikkia.