Sivu 4/22
Lähetetty: Ke Joulu 24, 2008 12:35 pm
Kirjoittaja maija turjukka
Joulutohinan keskellä hetki rauhoittumiselle:
TV1 Klo: 19.10 Pvm: 24.12.2008
Veikko Rantala muistelee joulun viettoa Syvärin rintamalla Aino Lehtosen palvellessa jatkosodan aikana kotirintamalla pikkulottana ja lottana.
Lähetetty: Ti Joulu 30, 2008 10:35 am
Kirjoittaja esmes-
tulipas eilen mielenkiintoinen ohjelma kakkoselta joskus vähän ennen puoltayötä: derren brown-niminen "mielenkääntäjä/taikuri" psyykkasi joukon tavallisia ihmisiä ryöstämään pankin
ensin ihmiset kutsuttiin tän "psykologin" seminaariin, jossa niille tietämättä näytettiin kaikenlaisia piilokuvia jne. sit niiden käskettiin varastaa kaupasta karkkia. osa jengistä sai hurjan adrenaliinihumalan varastamisesta, osa ei suostunut pöllimään mitään. joukosta karsittiin ihmisiä erilaisilla kokeilla, oli mm. sähköshokkikoe jossa yli puolet näistä tavallisista ihmisistä ois antanu toisessa huoneessa istuvalle henkilölle kuolettavia sähköiskuja.. sama koe on tehty joskus 60-luvulla ja samoilla tuloksilla.
noh, lopulta mukana oli enää 4 ihmistä jotka kaikki kutsuttiin mukaan viimeiseen seminaariin. muoviase taskussa niiden piti kävellä kadulla ja sit alko ohiajavasta autosta kuulua niiden motivaatiobiisi ja parkissa seisova pankin rahankuljetusauto sattu olemaan saman värinen ku mielikuvaharjoitusten värit.. näistä neljästä ainoastaan yksi pystyi kävelemään rahankuljetusauton ohi, muut kaivoi taskusta muoviaseen, osoitti sillä vartijaa päähän, pölli rahasalkut ja lähti juoksemaan!
katu oli tietysti siksi aikaa suljettu, mutta koehenkilöt ei sitä tienny. ne ei myöskään tienny että tätä ryöstöä varten niitä oli psyykattu etukäteen jo monta viikkoa.
monet oli ihan kauhuissaan että mitä ihmettä mä menin tekemään, ryöstin pankin tuosta vaan. pelottavaa että joku tuntematon voi tolla tavalla vaikuttaa toisen päähän, saada tekemään jotain mitä ei varmasti oikeasti harkittuaan menisi tekemään.
en löytänyt kakkosen nettisivuilta tai areenasta tästä mitään, oliko sitten vaan yksi jakso mikä näytettiin vai sarja kyseessä, en tiedä. aika uskomaton juttu.
Lähetetty: Ma Tammi 05, 2009 4:14 pm
Kirjoittaja Cotton
TV1 22:50 Uralin perhonen
K15- Sisältää ahdistavia kohtauksia

Lähetetty: Ma Tammi 05, 2009 10:44 pm
Kirjoittaja Solmu
Cotton kirjoitti:TV1 22:50 Uralin perhonen
K15- Sisältää ahdistavia kohtauksia

Olen tuon nähnyt, kannattaa toki katsoa
Ja sitten asiaan, vaikka hieman myöhässä.. mutta vielö ehtii jos tämän äkkiä luette.
Dok: Huijari
FST5 Klo: 22.10 Pvm: 05.01.2009
Häikäilemetön "Isä Mac" onnistui 90-luvun puolivälissä huijaamaan joukolta malmöläisiä heidän kaikki säästönsä. Seuraamme Z:aa, huijaria, joka on onnistunut kavaltamaan itselleen rahaa ja statusta ympäri maailmaa.
Pitkä dokkari, kestää melkein tunnin vielä.
Lähetetty: Ti Tammi 06, 2009 5:33 pm
Kirjoittaja Kataja
JIMiltä tulee parhaillaan Panaman kanavasta ohjelmaa ja ainakin omassa tv:ssäni on ohjelman kertojan äänen voimakkuus niin alhainen, että se kuuluu dramaattisen musiikin taustalla ikäänkuin jonkinlaisina loitsuina ja samalla kuvissa vyöryy isoja laivoja. Vaikuttava elämys, tylsäkin aihe saa kummasti eloa.
Lähetetty: Ti Tammi 06, 2009 7:59 pm
Kirjoittaja Spider
Tänään Ajankohtainen kakkonen Special:
Itsemurha.net
TV2 klo 21.00
Bijan, 23, tiesi täsmälleen miten toimia riistääkseen henkensä viime tammikuussa. Kukaan ei olisi voinut arvata hänen aikeitaan eikä sitä, että hänellä oli nimetön avustaja netissä. Niin oli myös Antonilla, 23, Simonilla, 15, ja Christianilla, 21.
Internetistä löytyy pitkä rivi erilaisia itsemurhasivustoja, joissa neuvotaan parhaat vinkit itsemurhaa aikoville. Ja juuri sellaiselta sivustolta nuoret löysivät tuntemattomat apurinsa.
Ajankohtainen kakkonen -special esittää tänään ruotsalaisen Uppdrag Granskning -ohjelman raportin itsemurhasivustojen uhreista. Ohjelmaa kommentoivat Suomen osalta rikosylikomisario Kari Tolvanen Helsingin poliisin väkivaltarikosyksiköstä ja nuorisotutkija, Tampereen yliopiston dosentti Tapio Kuure.
Siinä, missä Australiassa itsemurhasivustot on kielletty lailla ja esimerkiksi Portugalissa ja Ranskassa rangaistaan avunannosta tai yllytyksestä itsemurhaan, Suomessa ja Ruotsissa laki ei suoranaisesti ota kantaa asiaan.
Suurin osa itsemurhayrityksistä epäonnistuu. Silti Suomessakin tehdään vuosittain vajaat tuhat itsemurhaa. Ruotsissa tapauksia on puolitoista tuhatta vuodessa. Mutta mistä omaiset voivat tietää, jos ohjeet on saatu internetistä?
Bijanin vanhemmat löysivät tietokoneelle jääneet jäljet poikansa ystävien avulla.
- Esiin nousi jotakin sellaista, jota en olisi koskaan voinut kuvitella, sanoo Bijanin isä Nils.
Kirjeenvaihto oli alkanut haparoivilla sähköpostiviesteillä, joista pian seurasi yksityiskohtaiset ohjeet siitä, miten Bijanin tulisi toimia toteuttaakseen itsemurha-aikeensa. Tuntematon neuvonantaja kutsui itseään nimellä "Makarow". Hän vastasi Bijanin avunpyyntöön näin:
"Kyllä, minä voin auttaa sinua. Vaadin vain, että olet 18+, en halua auttaa alaikäisiä. Koska tahdot tehdä sen? Missä haluat tehdä sen? Milloin?"
Myöhemmissä sähköposteissa Makarow antoi tarkat ohjeet itsemurhacocktailin hankkimiseen ja lopuksi myös reseptin, jonka avulla hän lupaa kuoleman 95 prosentin varmuudella. Lisäksi apuri kehotti Bijania poistamaan kaiken aiheen ympärillä käydyn sähköpostikeskustelun ennen itsemurhaa.
Mutta kirjeenvaihto jäi Bijanin tietokoneelle. Ruotsalaisreportteri Karin Mattison onnistuu jäljittämään itsemurha-avustajan viestit Tukholman yliopiston koneelle. Joitakin päiviä myöhemmin hän saa tietää, kuka Makarow on ja missä tämä asuu.
Ajankohtaisen kakkosen erikoislähetyksessä seurataan prosessin etenemistä, kuullaan mitä itsemurhassa avustanut Makarow ajattelee ja kysytään, miten on mahdollista, että sananvapauden nimissä voidaan antaa ohjeita jopa itsemurhaan. Entä, ellei ohjeita olisi annettu?
www.yle.fi
Lähetetty: Ti Tammi 06, 2009 10:25 pm
Kirjoittaja Kataja
Teemalla pyörii parhaillaan suomalainen mykkäfilmi vuodelta 1929. Jotain vakoilua ja jännitystä pitäisi sisältää, mutta ennenkaikkea kuvaa tuon ajan Helsingistä.
Lähetetty: Ke Tammi 07, 2009 2:02 pm
Kirjoittaja Solmu
Onkos nyt joku itsemurhaviikko, vai miksi tuon kategorian ohjelmia tulee? (eilen tuo ajankohtaisen kakkosen ohjelma, ja nyt tämä)
45min Special: Hyvä kuolema?
MTV3 Klo: 20.00 Pvm: 07.01.2009
Pysähdyttävä dokumenttielokuva vaikeasta ja arkaluontoisesta aiheesta: onko ihmisellä oikeus päättää oma elämänsä? Tunnettu dokumentaristi John Zaritzky seuraa vaikeasti sairaan Craig Ewertin matkaa sveitsiläiselle klinikalle, jossa Ewert saa avun päätökselleen ottaa oma henkensä.
Lähetetty: To Tammi 08, 2009 8:12 pm
Kirjoittaja Cotton
Tänään alkavassa kotimaisessa ohjelmasarjassa, joka tosin tukeutuu ruotsalaiseen ohjelmaformaattiin, Remu Aaltonen kertoilee mm. ufoista

!
Lähetetty: To Tammi 08, 2009 10:25 pm
Kirjoittaja miinushka
Tätä ei vissiin vielä olla mainittu, eli Jim:ltä sunnuntaina 11. pvä klo 21 Viiltäjä-Jack
21:00JIM D Henkilökuva: Viiltäjä-Jack
11.01.2009 klo 21:00-22:00
JIM D Henkilökuva: Viiltäjä-Jack. Ohjelmassa tutustutaan sarjamurhaaja Viiltäjä-Jackin myyttiin ja pohditaan, kuka tuo viktoriaaninen tappaja olisi voinut olla. Lisäksi kerrotaan Viiltäjän tunnetut vaiheet ja haastatellaan maailman johtavia aiheen asiantuntijoita. Amerikkalainen dokumenttisarja. Uusinta.
Lähetetty: Pe Tammi 16, 2009 10:07 am
Kirjoittaja esmes-
en yleensä seuraile kotimaisia draamasarjoja mut kaverin vinkistä vilkaisin tätä uusinta "helppo elämä"-ohjelmaa. oli positiivinen yllätys ja jaksot näkyvät netissäkin. sarja kertoo espoolaisesta juppiperheestä joka rahoittaa elämäntapansa isän tekemillä rikoksilla.
tulee maanantaisin klo 20 mtv3:lta ja jakso löytyy sen jälkeen mtv3:n netti-tv:stä.
Lähetetty: Pe Tammi 16, 2009 5:21 pm
Kirjoittaja esmes-
Tutkiva juttu
Rikoksen polulla - YLE Teema
Onko tv:n poliisisarjojen rikostutkinta totta? Mitä kaikkea tiede onkaan tuonut rikostutkintaan? Rikoksen jäljillä tutkiva toimittaja Ella Kanninen.
..tuli eilen telkkarista, mut löytyy nyt ylen areenasta:
http://areena.yle.fi/toista?id=1784235
toimittaja on ärsyttävä ja aihetta käsitellään vähän katsojaa aliarvioiden.. no ehkä siksi ettei nää poliisien käytännöt oo rivikansalaiselle tuttuja. muutama uusi mielenkiintonen juttu löytyi seasta kuitenkin

Lähetetty: La Tammi 17, 2009 10:27 pm
Kirjoittaja Nylonköysi
Sain juuri tänään boksilta katsottua Subtv:n uuden rikossarjan Genesiksen ensimmäisen jakson.
Erinomainen eurooppalainen poliisisarja ensimmäisen jakson perusteella.
Lähetetty: Ma Tammi 26, 2009 12:27 pm
Kirjoittaja Solmu
Tänään ykköseltä:
YLE TV1 maanantaina 26.1. klo 20.00.
MOT: Kuolema Alpeilla
Suomen kaikkien aikojen lahjakkaimmaksi sanottu alppihiihtäjä, 16-vuotias Sara Mustonen kuoli maajoukkueen harjoitusleirillä Itävallassa 30 vuotta sitten. Merkityltä rinteeltä poikennut Mustonen leimattiin julkisuudessa yksin syylliseksi onnettomuuteen. Leiriä johtaneet valmentajat ja Hiihtoliitto kiistivät vastuunsa kokonaan, ja tapauksen viranomaistutkinta oli puutteellinen.
Kuolleen tytön vanhemmat kysyvät edelleen, mitä Hintertuxtalin jäätiköllä oikein tapahtui, ja miksi onnettomuuden yksityiskohdista ei ole annettu heille tietoa. Tapauksen peittelyä ihmettelevät myös kokenut poliisi ja sen uutisointiin perehtynyt tutkija.
MOT käy Itävallassa selvittämässä Sara Mustosen kuoleman taustat.
Toimittaja: Magnus Berglund.
Lähetetty: La Helmi 21, 2009 1:42 pm
Kirjoittaja esmes-
nyt kaikki jotka ei katsonu viimeks tullutta silminnäkijää ni kipinkapin yle areenaan!
http://areena.yle.fi/toista?id=1899573
Itsetuhoon ja ihmisvihaan ajautuneet nuoret miehet ovat käveleviä aikapommeja - jotka voidaan myös purkaa. Toimittaja Leena Reikko.
kyseisessä jaksossa pohditaan nuorten miesten itsetuhoisuutta ja sitä mihin se voi pahimmillaan johtaa: myyrmanni, jokela, kauhajoki jne. aika mielenkiintonen jakso.