Keplotteleva konna kirjoitti: La Kesä 28, 2025 10:13 am
Tokkopa sentään eläimenruho eli eiköhän kyseessä ollut vaan isokokoinen Döner varras, mistä veistelevät lastuja?
Joo tuohan se oikea termi taitaa olla. Pointti oli kuitenkin, että asiakkaat näkivät itse sen lihan ja ruoan valmistuksen. Samoin pitserioissa voi yleensä katsella valmistusta. Ei kannata ikinä syödä paikassa jossa menevät takahuoneeseen valmistamaan sitä pitsaa tai ruokaa. On semmoinenkin osunut kohdalle.
Se on juuri noin ja vieläkin taitaa kyllä löytyy kebab mestoja, joissa se tanko on kaiken kansan nähtävillä. Ei vaan tule käytyä, koska itselläni kebun syönti liittyy useimmiten hetkiin, joissa haluaa olla kotona
Mistä te tiedätte mitä lihaa siinä tangossa on, sehän on jo kypsää silloin kun siitä lastuja vuollaan, ei näy homeet eikä mitään muutakaan, ja mausteilla hävitetään pilaantuneen lihan maku.
Toki varmaan löytyy muutama paikka, missä näet sen kun varrasta tehdään, mutta ette siitäkään pysty päättelemään juuri mitä lihaa sinne laitetaan, ja onko se vielä elintarvike joka on syötävää, tietty yli 70 asteen lämmössä pöpöt ja bakteerit yleensä kuolee.
Saattehan syödä missä haluatte ja mitä haluatte, sehän on jokaisen oikeus, itse käytän suomessa vain kantasuomalaisten ruokapaikkoja.
Pahoittelut yp, että en osannut yhdistää ketjua jo aikaisemmin esillä olleeseen ketjuun, mutta ei se helpoa ole, jos ei täällä ole jokapäivä juttuja lukemassa, niin ei voi tietää minkä otsikon alla mikäkin juttu on julkaistu.
Re: Nauta oli homeessa, kebab nökötti lattialla – Turkulaisyritys tiskasi vessa-aineella
Collie kirjoitti: La Kesä 28, 2025 10:32 am

En mistään, toki en ole niin väittänytkään.

Juu, en minäkään ole väittänyt tunnistavani yhtään mitään, taisit nyt olettaa, mitä muut ovat kirjoittaneet. Taisin myös mainita, että olen viimeksi käynyt kebabbilassa 90-luvulla. Niitä suomalaisten paikkoja on kovin vähän nykyään yhtään missään. Itsekin kaipailen haikaillen 80- ja 90-lukujen grillikioskeja takaisin. 80-luvulla TB-huoltoasemaltakin sai erittäin hyviä ja halpoja lihapiirakoita kaikilla mausteilla.
Re: Nauta oli homeessa, kebab nökötti lattialla – Turkulaisyritys tiskasi vessa-aineella
Lähetetty: Su Kesä 29, 2025 7:43 pm
Kirjoittaja Collie
Yrjö Yrjönpoika kirjoitti: La Kesä 28, 2025 10:44 am
. - Off Topic -
Mahtaneekohan enää mistään Suomessa sijaitsevasta ravintolasta saada ihan aitoa Läskisoosia? Tai vaikka Karjalanpaistia?
Kunhan nyt vaan tuli mieleen.
Läskisoosista en tiedä, mutta luulisi Karjalanpaistia löytyvän lounasravintoloista. Aidosta en tiedä, eikös aidossa ole porsaan, naudan- ja lampaanlihaa? Kaupassa myytävissäkin itse paistettavissa on vain porsaan- ja naudanlihaa. Ei muuten kannata ostaa semmoista mikä on siinä liemipussissa, aivan hirveän makuista. Nuorempana tuli silloin syötyä alatoopia vai olikohan sillä nimellä silloin. Nykyään taitaa olla jokin eri nimi. Inttiaikoina herkkua leireillä oli ns. nötkötti, siis semmoista tölkissä olevaa lihavalmistetta, en muista valmistajaa ja saakohan enää nykyisin.
Re: Nauta oli homeessa, kebab nökötti lattialla – Turkulaisyritys tiskasi vessa-aineella
vanhellsing kirjoitti: La Kesä 28, 2025 10:55 am
On niitä varmaan jotain hyviä paikkoja joissa se pötkö on näkyvissä, jossain vaiheessa tuli vaan liikaa vastaan sellaisia paikkoja joissa liha on Göranssia heikkolaatuisempaa pakastelastuja ja maistuu sitten tönkkösuolatulta beduiinin sandaalin pohjalta ja jäänyt käymättä noissa, enkä nykyään halua niitä tukea vaikka olisikin hyvää kebabbia.
Hyvän peruslaadun omaavalle kebab-ketjulle, tyyliin "Kotipizza", voisi olla tilausta Suomenkin markkinassa. Ainoa tietysti, että kuinka laajasti porukka on valmis maksamaan 20+ euroa kebab-annoksesta?
Se hinta varmaan pitäisi saada siihen lounassetelin arvon tuntumaan, että alkaisi myymään. Ainakin lounasaikaan. Jos hyvää olisi niin varmasti kävisi asiakkaita.

Lähetetty: Su Kesä 29, 2025 7:52 pm
Kirjoittaja Collie
Matti Ja Maija kirjoitti: La Kesä 28, 2025 12:04 pm
Huvaa rukahalua!
Sun pitää valita se viimeinen tv:n näköinen nappi "Media embed" (fontin koon valinnan oikealla puolella) ja YouTube-linkki sen sisään. Toimii myös ainakin X-linkeillä. Koodi on: [media][/media]
Mikä pizzassani on vikana?
Re: Nauta oli homeessa, kebab nökötti lattialla – Turkulaisyritys tiskasi vessa-aineella
Lähetetty: Su Kesä 29, 2025 7:56 pm
Kirjoittaja Blackbird_25
Yrjö Yrjönpoika kirjoitti: La Kesä 28, 2025 10:44 am
. - Off Topic -
Mahtaneekohan enää mistään Suomessa sijaitsevasta ravintolasta saada ihan aitoa Läskisoosia? Tai vaikka Karjalanpaistia?
Kunhan nyt vaan tuli mieleen.
Aika perinteisiä annoksia saa Turun Tähtibaarissa.
Yrjö Yrjönpoika kirjoitti: Ke Kesä 25, 2025 1:28 am
. - Olipa taas HALALIA koko rahalla.
Kaitpa nuo ovat "oppineet" lähtömaassa, että lihan kunto nyt voi toisinaan olla hiinä ja hiinä. Jopa läpeensä sinertävää.
Eikös ne vaimotkin oo siellä kotimaassa vähän sinertäviä lihaltaan. Syystä jos toisesta. siksi ne piilotetaan kankain.
Matumussulithan hakkaavat vaimojaan semmoisiin paikkoihin, mistä se ei näy kun on kaapu päällä; jalkoihin, kantapohjiin, selkään, vatsaan ym. pään alapuolelle. Se taidetaan mainita ihan heidän koraanissakin.
Re: Nauta oli homeessa, kebab nökötti lattialla – Turkulaisyritys tiskasi vessa-aineella
vanhellsing kirjoitti: La Kesä 28, 2025 10:55 am
On niitä varmaan jotain hyviä paikkoja joissa se pötkö on näkyvissä, jossain vaiheessa tuli vaan liikaa vastaan sellaisia paikkoja joissa liha on Göranssia heikkolaatuisempaa pakastelastuja ja maistuu sitten tönkkösuolatulta beduiinin sandaalin pohjalta ja jäänyt käymättä noissa, enkä nykyään halua niitä tukea vaikka olisikin hyvää kebabbia.
Hyvän peruslaadun omaavalle kebab-ketjulle, tyyliin "Kotipizza", voisi olla tilausta Suomenkin markkinassa. Ainoa tietysti, että kuinka laajasti porukka on valmis maksamaan 20+ euroa kebab-annoksesta?
Se hinta varmaan pitäisi saada siihen lounassetelin arvon tuntumaan, että alkaisi myymään. Ainakin lounasaikaan. Jos hyvää olisi niin varmasti kävisi asiakkaita.
Naudanlihan kanssa operoitaessa tuosta ei vaan saa oikein millään kannattavaa yhtälöä. Kebab kun on vielä ruokalajina sellainen, jossa mielletään olevan erityisen runsaasti lihaa.
Re: Nauta oli homeessa, kebab nökötti lattialla – Turkulaisyritys tiskasi vessa-aineella
Keplotteleva konna kirjoitti: La Kesä 28, 2025 11:44 am
Hyvän peruslaadun omaavalle kebab-ketjulle, tyyliin "Kotipizza", voisi olla tilausta Suomenkin markkinassa. Ainoa tietysti, että kuinka laajasti porukka on valmis maksamaan 20+ euroa kebab-annoksesta?
Se hinta varmaan pitäisi saada siihen lounassetelin arvon tuntumaan, että alkaisi myymään. Ainakin lounasaikaan. Jos hyvää olisi niin varmasti kävisi asiakkaita.
Naudanlihan kanssa operoitaessa tuosta ei vaan saa oikein millään kannattavaa yhtälöä. Kebab kun on vielä ruokalajina sellainen, jossa mielletään olevan erityisen runsaasti lihaa.
Entäs lampaanlihan kanssa? En kyllä ole seurannut lampaanlihan hintoja ollenkaan vs naudanliha.
Re: Nauta oli homeessa, kebab nökötti lattialla – Turkulaisyritys tiskasi vessa-aineella
Collie kirjoitti: Su Kesä 29, 2025 7:50 pm

Kotimainen karitsa taitaa olla helkkarin kallista ja ymmärtääkseni myös tuontitavaran hinnat ovat olleet nousussa sekä saatavuuden kanssa myös jotain haasteita. En kyllä ihan tarkkaa tilannetta osaa sanoa.
Re: Nauta oli homeessa, kebab nökötti lattialla – Turkulaisyritys tiskasi vessa-aineella
Keplotteleva konna kirjoitti: Su Kesä 29, 2025 8:08 pm
Naudanlihan kanssa operoitaessa tuosta ei vaan saa oikein millään kannattavaa yhtälöä. Kebab kun on vielä ruokalajina sellainen, jossa mielletään olevan erityisen runsaasti lihaa.
Entäs lampaanlihan kanssa? En kyllä ole seurannut lampaanlihan hintoja ollenkaan vs naudanliha.
Kotimainen karitsa taitaa olla helkkarin kallista ja ymmärtääkseni myös tuontitavaran hinnat ovat olleet nousussa sekä saatavuuden kanssa myös jotain haasteita. En kyllä ihan tarkkaa tilannetta osaa sanoa.
Tässähän taitaa olla vihreä agenda taustalla, jonka päätepiste on naudan- ja kenties lampaanlihankin tuotannon lopettaminen. Tuotanto tehdään kannattamattomaksi. Sitten syödään kaikki jotain nyhtökauraa ja heinäsirkkajauhoja.
Re: Nauta oli homeessa, kebab nökötti lattialla – Turkulaisyritys tiskasi vessa-aineella
Collie kirjoitti: Su Kesä 29, 2025 8:29 pm
Entäs lampaanlihan kanssa? En kyllä ole seurannut lampaanlihan hintoja ollenkaan vs naudanliha.
Kotimainen karitsa taitaa olla helkkarin kallista ja ymmärtääkseni myös tuontitavaran hinnat ovat olleet nousussa sekä saatavuuden kanssa myös jotain haasteita. En kyllä ihan tarkkaa tilannetta osaa sanoa.
Tässähän taitaa olla vihreä agenda taustalla, jonka päätepiste on naudan- ja kenties lampaanlihankin tuotannon lopettaminen. Tuotanto tehdään kannattamattomaksi. Sitten syödään kaikki jotain nyhtökauraa ja heinäsirkkajauhoja.
Toki täytyy huomioida, ettei Suomen ilmasto ylipäätään ole mitenkään optimaalinen karjankasvatukseen. EU:n jonkinlaisen alkuperäisenä ajatuksena kai on ollut, että asioita tehtäisiin siellä missä se alueellisesti on järkevintä, myös maatalouden osalta. Tällä pystyttäisiin tuomaan tehokkuutta toimintaan ja lisäarvoa kilpailuun.
Tuo siis ihan yleisellä tasolla, enkä itse todellakaan ole sitä mieltä, etteikö Suomen tulisi jatkossakin olla korostetun omavarainen, päinvastoin.
Re: Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan
Lähetetty: Ma Kesä 30, 2025 3:20 am
Kirjoittaja Yrjö Yrjönpoika
Collie kirjoitti: Su Kesä 29, 2025 7:59 pm
Matumussulithan hakkaavat vaimojaan semmoisiin paikkoihin, mistä se ei näy kun on kaapu päällä; jalkoihin, kantapohjiin, selkään, vatsaan ym. pään alapuolelle. Se taidetaan mainita ihan heidän koraanissakin.
- "Älä kepillä lyö kuritonta vaimoasi, sillä siitä hän voi sokeutua, ja sokea vaimo on miehelle taakaksi."