Re: Alfa-PVP pahentanut huumausainetilannetta Helsingissä
Lähetetty: La Elo 09, 2025 10:55 am
Nuorten Päihdeneuvontaan soittamista puheluista yhä useampi koskee huumeiden käyttöä, kertoo Ehkäisevä Päihdetyö EHIT ry.
Puheluissa nousee esiin erityisesti kannabis, amfetamiini ja kokaiini.
Kokaiiniin liittyviä puheluita on tullut EHIT ry:n mukaan tuplasti verrattuna muihin vuoden aikoihin. Yhdistyksen mukaan ilmiö johtuu todennäköisesti siitä, että kokaiinia käytetään runsaasti kesätapahtumissa.
– Eräänä elokuuna jätevesitutkimuksissa huomattiin valtava määrä kokaiinia Tampereen seudulla. Kävi ilmi, että paikkakunnalla oli juuri silloin isot festivaalit. päihdeneuvonnan päällikkö Kaisa Åberg kertoo tiedotteessa.
Puheluissa kuuluvat myös tuoreemmat ilmiöt, kuten alfa-PVP:n eli ”peukun” ja ilokaasun lisääntynyt käyttö.
– Vielä kaksi vuotta sitten peukusta ei puhuttu juuri lainkaan, mutta nyt Päihdeneuvontaan tulevissa huumausaineaiheisista puheluista jo joka kymmenes käsittelee sitä.
Yhdistys kertoo, että yöpäivystyksen tulevaisuus on vaakalaudalla. Hallitus on päättänyt leikata sosiaali- ja terveysalan järjestöiltä 140 miljoonaa euroa eli noin kolmasosan koko sektorin avustuksista.
– Tämä saattaa olla viimeinen kesä, jolloin meillä on mahdollista ylläpitää 24/7 neuvontaa. Se on tosi sääli, varsinkin kun samaan aikaan päihteiden saatavuus on helpottunut. Ruokakaupoista saa entistä väkevämpiä juomia ja laittomien päihteiden käytön kynnys on madaltunut, Åberg sanoo.
Yhdistyksen mukaan avun saamisen viivästyminen tulee yhteiskunnalle kalliimmaksi kuin matalan kynnyksen tuen tarjoaminen.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011412922.html