Carelin kirjoitti: Pe Marras 14, 2025 1:18 pm
Pilattiin hyvä bändi tällä helvetin neidillä.
Mustajärvi ei ollut Popedan jatkamisesta ollenkaan mielissään kun bändistä lähti.
Nyt tilanne on ilmeisesti kärjistynyt uudelleen...
Tampereen Työväen Teatterin ohjaaja Riku Suokas ja kapellimestari Pekka Sistonen ovat täysin yllättyneitä Vuonna -85 Reunion -musikaalin ensi-illan alla.
Suokkaan ja Sistosen mukaan Popeda-yhtyeen Costello Hautamäki on syyskuussa kieltänyt jättihittiensä esittämisen Reunion-versiossa. Kaksikko kertoo, että esittämislupaa ei ole saatu kappaleisiin Sukset, Kuuma kesä sekä Kaasua, komisario Peppone.
Alkuperäisessä Vuonna -85 -musikaalissa Kuuma kesä oli näytelmän aloitusnumero, mutta nyt suunnitelmat ovat muuttuneet.
– Kyllähän tämä yllätys oli, viime kesänä niitä vielä esitettiin. Onkohan taustalla jotain riitaa? Varmaa tietoahan meillä ei ole, ohjaaja Suokas pohtii Iltalehdelle.
Pate Mustajärven sanoitukset soivat hiteissä ja sanoitusoikeudet omistava Ikurin Turbiini Oy olisi Suokkaan ja Sistosen mukaan sallinut uudelleenesitykset.
– Sävellysten kustannusoikeudet Element Music Oy:n kautta on säveltäjä Hautamäellä ja hänellä on oikeudet esitysten kieltämiseen, siitä ei ole epäselvyyttä. Kyllähän tämä jonkinlaiselta erimielisyydeltä nykyisen Popedan ja Pate Mustajärven välillä vaikuttaa. Tämä ilmoitus kieltämisestä oli täysi yllätys työryhmälle. Kyllä jokin ristiriita on, kapellimestari Sistonen pohtii.
Kiinnostaisi tietää mikä tässäkin on takana. Olen rivienvälistä tulkinnut että Costello olisi aika hankala persoona, bändistä on vuosien aikana pistetty ulos useampi kuin yksi jäsen Costellon kanssa riitaantumisen takia. Ja juorujen mukaan Paten ja Costellon välit ovat olleet riitaisat vuosien (vai jopa vuosikymmenten?) ajan, mutta yhtyeen keulakuvaa ei noin vaan ole voinut potkia pois, sillä Pate=Popeda.
Mutta näin yleisesti ottaen olen kriiseillyt viime aikojen Pate-uutisten takia. Ensiksi loukkaantuminen, sitten syöpä ja viimeisimpänä kirja nimeltä Testamenttini. Ei hyvältä näytä. Pate ja Popeda kun on ollut niin suuri osa lapsuuttani ja nuoruuttani Tampereen kupeessa, silloin hyvinä viattomina aikoina kun kaikkialla soi Radio 957 joka soitti vain Eppuja, Juicea ja Popedaa (tai ainakin näin muistan ), ellei sitten tullut joku Alivaltiosihteerin radiohupailu. Ja Pate itsessään on jotenkin niin nallekarhumaisen lutuinen, vähän kuin Kummelihahmo (sarja, joka itsessään on kun dokumentti 80-luvun ja 90-luvun alun tamperelaisuudesta ja Mansen miehistä), josta tulee aina niin lämmin ja pörröinen olo, kun hän puhuu ja on koko olemukseltaan juuri sellainen kuin mitä keski-ikäiset ja vähän vanhemmat työväenluokkaiset, vähän viinaan menevät miehet tuolla seudulla tuppaavat olemaan. Tässähän ihan liikuttuu kun lapsuusmuistot vierivät mieleen
Sipi kirjoitti: Ma Syys 22, 2025 3:45 pm
Tämä on päivän paras uutinen, eikä sisällä rikosta. Miksi siis tällä palstalla? Vai epäileekö aloittaja, että joku yritti (vihdoin, kansan toiveesta) lopettaa Paten?
Haista paska! Törkeetä kommenttia.
Eniten Pate ja Popeda on Suomeeen jättänyt ikuisen jäljen . Täällä ei parempaa bändiä ole ollut eikä tule. Niin pitkällä aikavälillä mitä Popeda oli.
Paskaa Joulun aikaa sulle ja kaikille muille ketkä noin kuvottavaa kommenttia pistää
Liennytän tätä vähän sillä, että tarkennan tuon Sipin kommentin olleen aloitukseni ensimmäisellä sivulla, eikä suinkaan RIP-uutiseni jälkeen, kuten äkkiä vilkaistuna saattaisi näyttää.
Sipi kirjoitti: Ma Syys 22, 2025 3:45 pm
Tämä on päivän paras uutinen, eikä sisällä rikosta. Miksi siis tällä palstalla? Vai epäileekö aloittaja, että joku yritti (vihdoin, kansan toiveesta) lopettaa Paten?
Haista paska! Törkeetä kommenttia.
Eniten Pate ja Popeda on Suomeeen jättänyt ikuisen jäljen . Täällä ei parempaa bändiä ole ollut eikä tule. Niin pitkällä aikavälillä mitä Popeda oli.
Paskaa Joulun aikaa sulle ja kaikille muille ketkä noin kuvottavaa kommenttia pistää
Liennytän tätä vähän sillä, että tarkennan tuon Sipin kommentin olleen aloitukseni ensimmäisellä sivulla, eikä suinkaan RIP-uutiseni jälkeen, kuten äkkiä vilkaistuna saattaisi näyttää.
Arvostan tarkennustasi, Sipin puolesta.
Re: Pate Mustajärvi
Lähetetty: Pe Joulu 26, 2025 3:33 pm
Kirjoittaja Schimanski
Yksi Manserockin suurimmista legendoista on poissa
Kevyet mullat Patelle.
Re: Pate Mustajärvi
Lähetetty: Pe Joulu 26, 2025 3:39 pm
Kirjoittaja claw
Nyt Pate pääsee toteuttamaan tuon biisin sanomaa. Kannattaa kuunnella, hyvät sanat .
Re: Pate Mustajärvi
Lähetetty: Pe Joulu 26, 2025 3:55 pm
Kirjoittaja Araldite73
Pobeda ei mulle kolahtanut ja pari viimeistä vuotta eri kiistoineen jne jätti varmaan kaikille vähän paskan maun.
Silti Pate oli kovan luokan esiintyjä, Suomirokin legenda. Sellaista ei tule toista.
Re: Pate Mustajärvi
Lähetetty: Pe Joulu 26, 2025 4:23 pm
Kirjoittaja karramurmur
R.I.P. Suuri muusikko on poissa. Valtavan jäljen jätti ainakin minuun musiikillaan ja nyt poismenollaan. Osanottoni omaisille.
Re: Pate Mustajärvi
Lähetetty: Pe Joulu 26, 2025 4:36 pm
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
Minä elän oli omia suosikkeja heti ilmestyttyään. Muistaakseni se julkaistiin myös 12-tuumaisena, kuten julkaistiinkin.
Yksi lapsuudenkamuistani sen osti ja sitä kuunneltiin.
Popeda_ME_1981.jpg (91.72 KiB) Katsottu 1959 kertaa
Sinun silmäsi sielunpeilinä toimii, ne kaiken paljastaa
Peililaseistasi näen kuinka omaani ahdistaa
Ota Kymmenes tuoppi ja syökse koko maailma radaltaan
Tunne voimasi uhkuva veresi kiehuva pyrkii ulos suonistaan
Ei ole miehestä kiinni kuka elämän pokerin voittaa
Kortit on jaettu ja pelissä on rahat tai henki
Minä elän ja hengitän
Minä elän ja hengitän
Rahat ne on menneet aikoja sitten tietenkin
Mutta vieläkin henki kulkee
Minä elän ja hengitän
Minä elän ja hengitän
Kuinka meille kaikille voisi täällä paistaa sama kuu?
Kun toisten laituri on maallepäin ja minun merelle ajautuu
Voit valita panoksen miten tahdot, minä sijoitan elämäni
Silmä silmästä ja hammas hampaasta, on säännöt pelin tämän
Ei ole silmää eikä hammasta joilla pelaan
Kortit on jaettu ja pelissä on rahat tai henki
Minä elän ja hengitän
Minä elän ja hengitän
Rahat ne on menneet aikoja sitten tietenkin
Vieläkin henki kulkee
Minä elän ja hengitän
Minä elän ja hengitän
Sinun silmäsi sielunpeilinä toimii, ne kaiken paljastaa
Peililaseistasi näen kuinka omaani ahdistaa
Ota Kymmenes tuoppi ja syökse koko maailma radaltaan
Tunne voimasi uhkuva veresi kiehuva pyrkii ulos suonistaan
Minä elän ja hengitän
Minä elän ja hengitän
Minä elän ja hengitän
Minä elän ja hengitän
Re: Pate Mustajärvi
Lähetetty: Pe Joulu 26, 2025 4:45 pm
Kirjoittaja Hauki
RIP, Suomi-rokin kingi
Re: Pate Mustajärvi
Lähetetty: Pe Joulu 26, 2025 5:16 pm
Kirjoittaja napalanko
Miten olisi käynyt jos ei olisi syyskuussa kaatunut?