>>Forssalaisyrittäjä jäi kiinni törkeästä veronkierrosta – Nousi maakunnan parhaiten tienaavien joukkoon, kun todelliset ansiot paljastuivat…
Tämä alla oleva juttu oli Forssan lehdessä pariviikkoa ennen kuin leipomo syttyi palamaan.
Tässä särähtää erityisesti korvaan tuo ”useiden eri alojen yrityksiä Forssasta käsin pyörittänyt yrittäjä”.
Forssa / Jokioinen ovat niin pieniä paikkoja, että monialayrittäjiä ei täällä ole montaa ja useat näistä monialayrittäjistä kytkeytyvät usein jotenkin toisiinsa niin, että ollaan kaverin firmassa osakkaana ja päättäjänä ja sitten taas seuraavan kaverin jne.
Katsoin Suomen asiakastietorekisteristä ja siellä tuli samoja nimiä vastaan monessa eri firmassa melko usein. Leipomoyrittäjätkin olivat siellä esillä ja heillä näytti olevan monta eri yritystä ja monen eri henkilön kanssa, mutta pääasiassa kuitenkin kyse taisi olla leipomoalasta tai siihen liittyvästä toiminnasta. Haluan täsmentää vielä, että en epäile leipomoyrittäjiä mistään. Toivon heille pelkkää hyvää ja jaksamista kaiken tämän keskellä. Enkä yleisesti edes tiedä kuinka tavanomaista tallainen yrittäjien keskinäinen sopulointi on mutta jokin tässä silti häiritsee.
Pienellä paikkakunnalla tällainen verorosvon maine on yleensä erittäin haitallinen ja siitä mainehaitasta voi kärsiä myös kaikki muut rehelliset yhtiöt ja yhtiökumppanit. Äkkiä luulisi, että tällaisen rikollisen kanssa ei kukaan haluaisi tehdä yhteistä bisnestä. Kahvipöytäkeskusteluissa on ollut monen näköistä skenaariota aiheesta. Minkälaisien palveluiden tuottaja on kyseessä ja kenen kanssa hänellä on yhteisiä virityksiä ja liiketoimintaa. Entä sellainen seikka että kuka tai ketkä kaikki ovat tästä leipomon palosta jotenkin nyt hyötyneet? Entä kuinka moni tietää tämän 5 kuukautta ehdotonta kakkua saaneen yrittäjän henkilöllisyyden ja hänen pitkälle edenneet touhunsa ja mahtoikohan kaikki rikokset edes olla vielä tässä?
Voi tietysti olla, että kahvi oli tänään liian vahvaa ja juttu lähti porukassa laukalle, mutta jokin tässä jäi tosiaan vaivaamaan ja olisi erittäin mielenkiintoista tietää, linkittyykö nämä asiat jotenkin toisiinsa!?
Kuka on siis tämä törkeä veronkiertäjä?
Juttu alla
Forssalaisyrittäjä jäi kiinni törkeästä veronkierrosta – Nousi maakunnan parhaiten tienaavien joukkoon, kun todelliset ansiot paljastuivat
Tässä linkki, joka on maksumuurin takana
https://www.forssanlehti.fi/paikalliset/9160265
Tässä juttu kokonaisuudessaan:
Tunnustamisoikeudenkäynti yrittäjää vastaan käytiin Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa. Siinä yrittäjä tunnusti rikoksensa ja sai vastineeksi avustaan syyttäjän kanssa lyhyemmäksi neuvotellun tuomion. Riku Hasari / HäSa
Miehen nimi nousi maakunnan parhaiden veronmaksajien joukkoon, kun hän joutui paljastamaan oikeat tulonsa jäätyään kiinni aiemmasta veronkierrosta.
24.1.2026 18:25
Useiden eri alojen yrityksiä Forssasta käsin pyörittänyt yrittäjä on jäänyt kiinni verojen kiertämisestä.
Miehelle annettiin tuomiot veropetoksesta ja törkeästä veropetoksesta Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa pidetyssä tunnustamisoikeudenkäynnissä. Keski-ikäinen yrittäjämies sai 5 kuukauden ehdolliseen vankeustuomion.
Rikoksen tunnustaminen ja asian selvittämisen helpottaminen lievensivät tuomiota, joka olisi syyttäjän mukaan muuten ollut 7-8 kuukautta vankeutta.
Rikoksella välttämänsä verot yrittäjä on jo maksanut. Hänelle ei vaadittu liiketoimintakieltoa.
Kaikkiaan veroja jäi kahden vuoden ajalta maksamatta useita kymmeniä tuhansia euroja.
Yrittäjä aktiivisesti peitteli tulojaan sekä nosti monin keinoin rahaa omaan käyttöönsä.
Verottajan mukaan yrittäjä käytännössä nosti henkilökohtaista osinkoa siitä ilmoittamatta. Myös arvonlisäverojen tilityksessä havaittiin puutteita.
Yrittäjä ei täydentänyt hänelle vuosina 2021 ja 2022 lähetettyjä esitäytettyjä veroilmoituksia, vaikka hänen tulonsa olivat suuremmat.
Yrittäjän omia asumiskuluja oli vähennetty yrityksen verotuksessa ja yrittäjä myös nosti itselleen verottomia kilometrikorvauksia yrityksen autolla ajamisesta. Hän jätti ilmoittamatta vuokratuloja omistamastaan asunnosta sekä yhtiön omistamasta kiinteistöstä.
Kaikkiaan veroja jäi kahden vuoden ajalta maksamatta useita kymmeniä tuhansia euroja.
Veronkierto paljastui verotarkastuksessa. Myös yhtiön kirjanpidossa oli epäselvyyksiä, mutta epäilty kirjanpitorikos ei johtanut syytteeseen yrittäjän tunnustettua veropetokset.
Jäätyään kiinni tulojensa peittelemisestä vuosina 2021-2022, nousi yrittäjä jo heti seuraavan vuoden tuloillaan julkisiin verotietoihin ja Kanta-Hämeessä eniten tienanneiden henkilöiden joukkoon. Aiemmin hänen nimeään ei näillä verolistoilla ollut näkynyt.
Verottaja julkaisi tuolloin yli 100 000 euron verotettaviin ansio- ja pääomatuloihin yltäneet veronmaksajat.