En rehellisesti sanottuna ymmärrä miksi nainen sai tuomion taposta, mielestäni kyseessä on enintään hätävarjelun liiotteluna tehty tappo.
Jos mies on aiemmin samana päivänä todistettavasti kohdistanut naiseen väkivaltaa ja myöhemmin murtautunut taloon, jossa nainen oli ja kohdistanut taas väkivaltaa, niin mielestäni naisella on ollut oikeus puolustautua.
Etpk perusteella uskon naisen tehneen lyöntiliikkeen, mutta mies olisi voinut monessa kohtaa tehdä asioita toisin eikä tähän tilanteeseen olisi päädytty.
Lisäksi nainen on välittömästi hälyttänyt apua ja toiminut hätäkeskuksen ohjeiden mukaisesti.
Hyvä, että saa odottaa vapaalla hovia ja toivon hovin tulkitsevan tilanteen toisin.
Poliisi tutkii Karijoella tapahtunutta epäiltyä henkirikosta, 18.6.26
Valvoja: Limited moderators