Raju rähäkkä hautajaisissa – Poliisi paikalle

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Sipi
Michael Knight
Viestit: 4209
Liittynyt: Ke Tammi 03, 2018 9:58 pm

Re: Raju rähäkkä hautajaisissa – Poliisi paikalle

Viesti Kirjoittaja Sipi »

Rescuer kirjoitti: Su Loka 11, 2026 1:59 pm
Tosin eipä valtaosaan somalien muslimiyhteisöistä ole mitään pääsyä muilla.
Ja uskon vahvasti, ettei ole kovasti tunkuakaan.

Onhan se totta, että somalit ovat ihan paska- ja pohjasakkaa lähes kaikkialla maailmassa. Somalian ulkoministeri on suoraan sanonut, ettei missään tapauksessa halua takaisin oman maansa kansalaisia. En itsekään haluaisi. Ovat halveksittuja myös naapurimaissaan, mistä johtuen Afrikan sisäinen pakolaisuus on heille haastavaa.

Siksi Pohjoismaat, koska olemme sivistyneitä. Tai olimme ainakin vielä ennen somalien aloittamaa muslimi-invaasiota.

Mutta en jaksa sääliä tätä kansakuntaa, joka täysin omalla käytöksellään on maineensa ansainnut. Sama pätee romaneihin täällä. Ei vaan äly riitä yhteiskunnan sääntöjen noudattamiseen. Ainoa erityistaito on rasismikortin heiluttelu kaikkialla, ja jos se ei luonnostaan suju, vasemmisto kyllä siihen kouluttaa.

Paikalla
viivahattu
Horatio Caine
Viestit: 6410
Liittynyt: Ti Touko 02, 2023 10:10 am

Re: Raju rähäkkä hautajaisissa – Poliisi paikalle

Viesti Kirjoittaja viivahattu »

Rescuer kirjoitti: Su Loka 11, 2026 2:21 pm
Le chat bleu kirjoitti: Su Loka 11, 2026 11:05 am Mutta joillekin on vaikea uskoa, että rasismia esiintyy kaikkialla, melkein vähiten valkoihoisten keskuudessa. Vasuleille siis, pitää väkisin vääntää jotakin hienompaa selitystä, miksi islaminuskoinen ei pääse islamilaiseen seurakuntaan. :lol:
Rasismia toki esiintyy kaikkialla. Siinä olet oikeassa, että "vasuleille" pitää selittää miksei se ettei islaminuskoinen pääse johonkin islamilaiseen seurakuntaan ole rasismia. He kun tuntuvat kuvittelevan, että on vain yksi islam mikä on kaikilla sama. Ei ole. Islamissa kun on kahden pääsuuntauksen, sunnalaisuuden ja šiialaisuuden lisäksi kahdeksan eri koulukuntaa jotka tulkitsevat Šariaa eri tavalla. Ja nuo erot ovat todella isoja, paljon isompia kuin esimerkiksi katolilaisten ja ortodoksien välillä.
Minulle on parikin vasulia loihe lausunut ihan päin naamaa, että edes sunnien ja shiiojen välillä ei ole mitään sen kummempaa kränää, että se on pelkkää äärioikeiston rasistista öyhötystä semmoinen. Vasemmistolaisuus on muuttunut Suomessa työväenaatteesta vaikeaksi mielisairaudeksi, jossa oppi tulee ensin ja jos maailma on ristiriidassa opin kanssa, maailmassa on virhe.
Vastaa Viestiin