Täysi Purenta kirjoitti:Eli Quick ei ole oikeasti murhannut ketään? Vai onko yksikään juttu sellainen, mihin hänet olisi voitu uskottavasti kytkeä?
Yhteenkään TQ:n tunnustamaan murhaan ei löydy teknisiä tai muita todisteita, jotka sitoisivat TQ:n näihin tapauksiin, uhreihin tai edes rikospaikkoihin. Teoista on vain TQ:n oma lausunto. Puhuuko mies totta vai ei, siihen oikeus (Svea Hovrätt) on viime vuosina ottanut hyvin selkeästi epäilevän kannan vapauttamalla hänet jo viidestä kaiken kaikkiaan kahdeksasta saamastaan tuomiosta. Mikään ei viittaa siihen, että myös jäljellä olevia kolmea tuomiota ei purettaisi. Siinä vaiheessa TQ tullee saamaan valtiolta historiallisen suuret vahingonkorvaukset tapahtuneesta.
Kyseessä on jo nyt yksi koko Ruotsin historian suurimmista oikeusskandaaleista. Kun TQ vapautetaan viimeisimmistäkin tuomiostaan, alkaa sen jälkeen todennäköisesti/toivottavasti jälkipesu, joka tulee ravistelemaan sekä Ruotsin oikeuslaitosta että oikeuspsykiatrista hoitoa. Kyseessä on varsin ainutlaatuinen tapaus ihan maailmanlaajuisestikin. Heja Sverige!
Täysi Purenta kirjoitti:Kehtaako joku tehdä jonkinlaisen referaatin näistä jutuista jotka Quick on aikoinaan tunnustanut. Suurin osa kun on suomessa tuntemattomia. Näissähän on käsittääkseni sekä miestä, naista, lasta kuin pariskuntaakaan eivätkä tekotavatkaan millään tavalla yhdistä rikoksia.
No, siinähän se tuli, lyhyesti ja ytimekkäästi. Tuomittu kahdeksasta murhasta kuudessa oikeudenkäynnissä, mutta TQ itse on tunnustanut yli 30 murhaa. Ilman mitään muuta todistusaineistoa kuin oma sana. Mutta tässä siis uhrit (jotka toki lienee mainittu jo aikaisemminkin ketjussa):
1. Charles Zelmanovits (15v), Piteå/Piittime 1976, kadonnut, löydetty 1993, ei merkkejä rikoksesta, oikeudenkäynti 1994
2. Johan Asplund (11v), Sundsvall, 1980, kadonnut, ei löydetty, oikeudenkäynti 2001 - vapautettu 2012
3. Marinus Stegehuis (39v), Appojaure, 1984, puukotus teltassa (vrt. Bodom), oikeudenkäynti 1996
4. Jannie Stegehuis (34v), Appojaure, 1984, puukotus teltassa (vrt. Bodom), oikeudenkäynti 1996
5. Yenon Levi (24v), Rörshyttan, 1988, puunuija/keppi, oikeudenkäynti 1997 - vapautettu 2010
6. Therese Johannesen (9v), Drammen, Norja, 1988, kadonnut, ei löydetty, oikeudenkäynti 1998 - vapautettu 2011
7. Trine Jensen (17v), Oslo, 1981, kadonnut, löydetty kaksi kuukautta myöhemmin, kuolinsyytä ei pystytty vahvistamaan (ruumis mädäntynyt), oikeudenkäynti 2000 - vapautettu 2012
8. Gry Storvik (23v), Oslo, 1985, kuristettu ja lyöty kirveellä päähän, oikeudenkäynti 2000 - vapautettu 2012
Voin tehdä näistä jonkun lyhyen yhteenvedon tapaus tapaukselta.
Täysi Purenta kirjoitti:Lähinnä minua kiinnostaa se, moniko rikollinen oikeasti on saanut elää reilun parikymmentä vuotta rauhassa kun mielisairas ja julkisuudenkipeä pöllö lusii heidän puolestaan.
TQ on sekä mielisairas että patologinen valehtelija, joten on varsin todennäköistä, että 6 - 7 henkilöä ei ole tuomittu tekemistään surmista. Mikään ei tietänkään estä sitä, että tekijät olisivat istuneet muista teoista, mutta pysyneet visusti vaiti näistä TQ:n "tunnustamista" surmista.
Täysi Purenta kirjoitti:Moni noista jutuista on toki aika kylmiä, mutta kai niissä on epäiltynsä ollut?
Siinäpä se, eipä juuri ole ollut muita vakavasti otettavia epäiltyjä. Siksipä nämä tapaukset enemmän tai vähemmän systemaattisesti syötettiin TQ:lle tämän omiksi kokemuksiksi.
Vuonna 2010 muutettiin Ruotsissa lakia eräiden rikoksien vanhentumisesta, eli esim. murhat ja tapot eivät enää vanhene 25 vuoden jälkeen, jos syyllistä ei ole saatu kiinni. Uusi laki koskee rikoksia, jotka on tehty 1.7.1985 jälkeen. Ennen sitä tehdyt, mutta ratkaisemattomaksi jääneistä rikoksista ei voida ketään enää tuomita. Näin ollen näistä TQ:n "tunnustamista" rikoksista voidaan tuomita joku muu (=oikea tekijä?) vain Yenon Levi'n ja Therese Johannesen'in surmien osalta. No, Therese Johannesen surmattiin itse asiassa Norjassa, jossa vanha laki on vielä voimassa, joten runsaan vuoden päästä hänenkään surmasta ei voidaa enää ketään syyttää/tuomita.
Lähde
Ruotsin televisio (SVT) on tehnyt erinomaiset dokumentit TQ:sta:
Osa 1 ja
osa 2
Dokumentit antavat todella surullisen kuvan koko asian käsittelystä. Juuri näiden dokumenttien jälkeen TQ alkoi vaatimaan tuomioidensa purkua.
Aivan turhana sivuhuomautuksena vielä tässä, että nämä SVT:n dokumentit (vuodelta 2008) tehnyt toimittaja,
Hannes Råstam, menehtyi maksasyövän seurauksena tammikuussa 2012. Råstam tuli tunnetuksi Ruotsissa 1998 tehtyään vastaavan dokumentin Osmo Vallon tapauksesta.