Aamun tapahtumatiedote: vilkas juhannus, liikenneonnettomuuksia
22.06.2009
Lapin poliisilaitoksen järjestyspoliisilla oli todella vilkas juhannus hälytystehtävien osalta. Juhannusviikonlopun aikana Lapin poliisilaitoksen alueella kirjattiin perjantaiaamun 19.6. ja maanantaiaamun 22.6. välisenä aikana 376 hälytystehtävää. Näistä 231 oli kirjattu Rovaniemellä. Perjantaista klo 19.00 alkaen maanantaiaamuun klo 7.30 hälytystehtäviä oli koko poliisilaitoksen alueella 296 ja näistä Rovaniemellä 184.
Rovaniemellä järjestyspoliisia työllisti perjantaina etenkin Ounaspaviljongilla oleva Tivoli-alue ja lauantaina keskustan alue. Sunnuntaina kiirettä aiheuttivat erilaiset liikenteestä johtuvat tehtävät. Poliisin silmin näyttää siltä, että aiemmasta perinteestä poiketen nuorta väkeä jää yhä enemmän kaupunkiin juhannuksen viettoon vanhempien suunnatessa mökille.
Rovaniemi, Hallituskatu, sunnuntai klo 8.50
Keskustan huoltoaseman pihalle ajoi sunnuntaiaamuna henkilöauto, jonka kuljettaja vaikutti humalaiselta. Poliisipartion tarkistaessa asian selvisi, että autoa oli kuljettanut 18-vuotias mies, jolla ei ole ajokorttia. Hän myös puhalsi alkometriin 1.28 o/oo. Auton omistavaa samanikäistä miestä epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle ja ajokortittomalle.
Rovaniemi, Naavakuja, sunnuntai 21.6. klo 14.30
Henkilöauto ja moposkootteri kolaroivat Syväsenvaarassa, tapahtumassa ei tullut henkilövahinkoja. Mopo ajoi Naavakujaa Korpitien suunnasta, kun mopoilijan ajosuunnasta katsottuna oikealta tuli talon pihasta henkilöauto tielle. Auto ja mopo törmäsivät toisiinsa ja mopo kaatui. Mopoon tuli naarmuja ja siitä irtosi muovikatteita.
Rovaniemi, Jaatila, sunnuntai 21.6. klo 16.30
Jaatilassa tapahtui kahden henkilöauton välinen nokkakolari nelostien ja Leunankankaantien risteyksen kohdalla. Toinen henkilöautoista lähti etelän suuntaan ajaessaan ohittamaan edellään ajanutta henkilöauton ja perävaunun yhdistelmää paikassa, jossa on 500 metrin matkalla keltainen sulkuviiva sekä notkelma ja kaartuva tie. Paikka ei ole turvallinen ohitukselle. Samaan aikaan Leunankankaantieltä oikealle kääntyi henkilöauto nelostielle kohti pohjoista. Autot törmäsivät toisiinsa keulaosistaan. Ohittanut auto ajautui kulkusuunnassaan vasemmalle ojaan ja katkaisi valaisinpylvään törmätessään siihen. Tapahtumassa säästyttiin henkilövahingoilta. Ohittamista yrittäneen auton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Alkoholilla ei ole osuutta tapahtumaan. Kuljettajana toiminut 39-vuotias mies määrättiin ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.
Rovaniemi, Kittiläntie, sunnuntai 21.6. klo 17.09
Henkilöauto suistui tieltä Lohinivassa ja kaatui katolleen. Auto oli matkalla Rovaniemen suuntaan, kun suoralla tieosuudella nuori naiskuski menetti auton hallinnan ja auto suistui kulkusuunnassaan oikealle. Kuljettaja puhalsi 0.00 o/oo, mutta häntä epäillään rattijuopumuksesta, koska nainen kertoi käyttävänsä lääkärin määräämää lääkitystä, joka saattaa vaikuttaa ajokuntoon. Kuski kertoi nukahtaneensa hetkeksi rattiin. Kyydissä hänellä oli yksi matkustaja. Kuski valitti kipua ja hänet kuljetettiin tarkistettavaksi sairaalaan.
Rovaniemi, valtatie 4, sunnuntai 21.6. klo 16.50
Ounasjoen sillan vieressä kulkevalla pyörätiellä mopoilija törmäsi polkupyörän takarattaaseen. Kaatunut polkupyöräilijä valitti kipua alavartalossaan ja hänet kuljetettiin sairaalan tarkistettavaksi. Molemmat osapuolet olivat matkalla keskustan suuntaan.
Rovaniemi, Marrasjärventie, maanantai 22.6. klo 02.02
Henkilöauto suistui tieltä katolleen, kuski ja matkustaja selvisivät ilman vammoja vaikka auto vaurioitui kauttaaltaan. Alkoholilla ei ole osuutta tapahtumaan. Auto oli matkalla Meltauksesta Marrasjärvelle, kun kuljettaja ryhtyi säätämään autoradiota. Tällöin auto ajaantui pientareelle irtosoran päälle ja kuljettajan tehdessä korjausliikkeen auto ryhtyi heittelehtimään. Auto pyörähti katolleen ojaan kulkusuunnassaan oikealle.
Rovaniemi, Ounasjoen itäpuolentie, maanantai 22.6. klo 04.50 - 05.05
Humalassa ollut kuljettaja suistui henkilöautolla tieltä ja loukkaantui ulosajossa. Auto vaurioitui kauttaaltaan. Onnettomuus tapahtui 36 kilometriä Rovaniemeltä Meltauksen suuntaan. Auto oli tullut Kittilän suunnasta ja se suistui kulkusuunnassaan vasemmalle. Se oli pyörähtänyt ainakin kerran ympäri. Kuljettajana toiminut noin 20-vuotias mies puhalsi paikalla alkometriin 2.14 o/oo. Miehellä oli pään alueella verta vuotava vamma ja hänet kuljetettiin sairaalaan hoidettavaksi. Mies matkusti autossa yksin. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Rovaniemi, valtatie 4, maanantai 22.6. klo 00.11 - 00.45
Kahta reilu parikymppistä miestä epäillään vaaran aiheuttamisesta, vahingonteosta ja metsästysrikoksesta. Miehet olivat ammuskelleet ilma-aseilla autosta keskeltä nelostietä Kuolajoen levikkeen kohdalla tien varressa mm. lokkeja ja P-alueen informaatiokylttiä. Poliisit tavoittivat auton Kuolajoen suoralta ja miehet tunnustivat ammuskelun. Heidän hallustaan löytyi neljä ilma-asetta.
Rovaniemi, Vaaralammentie, sunnuntai 21.6. klo 04.25 - 05.45
Korkalovaarassa yritettiin murtautua ravintolaan kaksi kertaa samana yönä. Vartija sai hälytyksen murrosta ja kävi tarkistamassa paikan todeten, että murtautuja ei ollut onnistunut pääsemään sisään kiinteistöön. Valvontanauhalta vartija havaitsi, että samaan ravintolaan oli tehty myös toinenkin murtoyritys. Tässäkään tapauksessa sisälle ei päästy.
Rovaniemi, Porraskuja, lauantai 20.6. klo 18.00 - 21.42
Nivavaarassa anastettiin mopo talon pihalta. Paikalle oli jäänyt vain mopon osia. Kyseessä on Derbi- merkinen mopo, jonka rekisterinumero on LO-122.
Vihjeet edellä mainituista tapahtumista p. 071 87 66237 tai sähköpostilla palaute.lappi(at)poliisi.fi.
http://www.poliisi.fi/poliisi/lappi/hom ... DD0021E4B7