Sivu 4/54
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: Pe Heinä 02, 2010 12:07 pm
Kirjoittaja Nooruska
Huomasin, että kaikki ihmiset ympärilläni vaikenivat, koska olin vahingossa laulanut ääneen, vaikka käteni olivat yltä päältä veressä. Lavastusta miettiessäni päätin pitää turpani kiinni, jotta muut eivät huomioisi Opelia, joka oli pöllitty parkkihallista.
Päätin ottaa riskin ja kerroin yleisölle, että kirjoittelen Minfoon tekaistulla nimellä, jolloin kaikki uskottavuuteni oli yhden korren varassa. Yleisön joukossa oli Peräkylän Maigret ja eräs kauan sitten miehensä murhasta epäilty keski-ikäinen konttoristi, mutta eräs vanhus puuttui. Vanhus, jonka Opel syttyi palamaan takanani. Kaikki oli vielä epäselvää, koska Volvo-Markkanen alkoi yllättäen laulamaan kappaletta "Bloody Hands". Tosin täysin nuotinvierestä.
En tiedä olinko valveilla vai unessa mutta joka tapauksessa halusin kauas pois.
Yhtäkkiä jostain kuului vaimea hihitys, mikä sai minut epäilemään, että minua seurataan. Tähystelin puiden latvoihin etsien epätoivoisesti merkkejä maallisesta onnesta. Epäloogisesti aloin jo uskomaan saavani apua ylhäältä. Hihityksen alkuperäksi paljastui

Yhtäkkiä jostain kuului vaimea hihitys, mikä sai minut epäilemään, että minua seurataan. Tähystelin puiden latvoihin etsien epätoivoisesti merkkejä maallisesta onnesta. Epäloogisesti aloin jo uskomaan saavani apua ylhäältä. Hihityksen alkuperäksi paljastui isokokoinen, valkoinen papukaija, joka muistutti aivan
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: Pe Heinä 02, 2010 12:47 pm
Kirjoittaja Peräkylän Maigret
Huomasin, että kaikki ihmiset ympärilläni vaikenivat, koska olin vahingossa laulanut ääneen, vaikka käteni olivat yltä päältä veressä. Lavastusta miettiessäni päätin pitää turpani kiinni, jotta muut eivät huomioisi Opelia, joka oli pöllitty parkkihallista.
Päätin ottaa riskin ja kerroin yleisölle, että kirjoittelen Minfoon tekaistulla nimellä, jolloin kaikki uskottavuuteni oli yhden korren varassa. Yleisön joukossa oli Peräkylän Maigret ja eräs kauan sitten miehensä murhasta epäilty keski-ikäinen konttoristi, mutta eräs vanhus puuttui. Vanhus, jonka Opel syttyi palamaan takanani. Kaikki oli vielä epäselvää, koska Volvo-Markkanen alkoi yllättäen laulamaan kappaletta "Bloody Hands". Tosin täysin nuotinvierestä.
En tiedä olinko valveilla vai unessa mutta joka tapauksessa halusin kauas pois.
Yhtäkkiä jostain kuului vaimea hihitys, mikä sai minut epäilemään, että minua seurataan. Tähystelin puiden latvoihin etsien epätoivoisesti merkkejä maallisesta onnesta. Epäloogisesti aloin jo uskomaan saavani apua ylhäältä. Hihityksen alkuperäksi paljastui
Huomasin, että kaikki ihmiset ympärilläni vaikenivat, koska olin vahingossa laulanut ääneen, vaikka käteni olivat yltä päältä veressä. Lavastusta miettiessäni päätin pitää turpani kiinni, jotta muut eivät huomioisi Opelia, joka oli pöllitty parkkihallista.
Päätin ottaa riskin ja kerroin yleisölle, että kirjoittelen Minfoon tekaistulla nimellä, jolloin kaikki uskottavuuteni oli yhden korren varassa. Yleisön joukossa oli Peräkylän Maigret ja eräs kauan sitten miehensä murhasta epäilty keski-ikäinen konttoristi, mutta eräs vanhus puuttui. Vanhus, jonka Opel syttyi palamaan takanani. Kaikki oli vielä epäselvää, koska Volvo-Markkanen alkoi yllättäen laulamaan kappaletta "Bloody Hands". Tosin täysin nuotinvierestä.
En tiedä olinko valveilla vai unessa mutta joka tapauksessa halusin kauas pois.
Yhtäkkiä jostain kuului vaimea hihitys, mikä sai minut epäilemään, että minua seurataan. Tähystelin puiden latvoihin etsien epätoivoisesti merkkejä maallisesta onnesta. Epäloogisesti aloin jo uskomaan saavani apua ylhäältä. Hihityksen alkuperäksi paljastui isokokoinen, valkoinen papukaija, joka muistutti aivan Tarja Halosta nuorena .
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: Pe Heinä 02, 2010 1:13 pm
Kirjoittaja John Doe

Yhtäkkiä lintu karjaisi: "
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: Pe Heinä 02, 2010 1:38 pm
Kirjoittaja Valdovas
Huomasin, että kaikki ihmiset ympärilläni vaikenivat, koska olin vahingossa laulanut ääneen, vaikka käteni olivat yltä päältä veressä. Lavastusta miettiessäni päätin pitää turpani kiinni, jotta muut eivät huomioisi Opelia, joka oli pöllitty parkkihallista.
Päätin ottaa riskin ja kerroin yleisölle, että kirjoittelen Minfoon tekaistulla nimellä, jolloin kaikki uskottavuuteni oli yhden korren varassa. Yleisön joukossa oli Peräkylän Maigret ja eräs kauan sitten miehensä murhasta epäilty keski-ikäinen konttoristi, mutta eräs vanhus puuttui. Vanhus, jonka Opel syttyi palamaan takanani. Kaikki oli vielä epäselvää, koska Volvo-Markkanen alkoi yllättäen laulamaan kappaletta "Bloody Hands". Tosin täysin nuotinvierestä.
En tiedä olinko valveilla vai unessa mutta joka tapauksessa halusin kauas pois.
Yhtäkkiä jostain kuului vaimea hihitys, mikä sai minut epäilemään, että minua seurataan. Tähystelin puiden latvoihin etsien epätoivoisesti merkkejä maallisesta onnesta. Epäloogisesti aloin jo uskomaan saavani apua ylhäältä. Hihityksen alkuperäksi paljastui isokokoinen, valkoinen papukaija, joka muistutti aivan Tarja Halosta nuorena.
Yhtäkkiä lintu karjaisi: "Lautastani ette vie!"
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: Pe Heinä 02, 2010 4:15 pm
Kirjoittaja hipsulainen

Yhtäkkiä lintu karjaisi: "Lautastani ette vie!" Siihen sitten vastasin
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: Pe Heinä 02, 2010 4:37 pm
Kirjoittaja Näytöt

Yhtäkkiä lintu karjaisi: "Lautastani ette vie!" Siihen sitten vastasin äänettömästi käyttäen vain
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: Pe Heinä 02, 2010 4:53 pm
Kirjoittaja Peräkylän Maigret
Huomasin, että kaikki ihmiset ympärilläni vaikenivat, koska olin vahingossa laulanut ääneen, vaikka käteni olivat yltä päältä veressä. Lavastusta miettiessäni päätin pitää turpani kiinni, jotta muut eivät huomioisi Opelia, joka oli pöllitty parkkihallista.
Päätin ottaa riskin ja kerroin yleisölle, että kirjoittelen Minfoon tekaistulla nimellä, jolloin kaikki uskottavuuteni oli yhden korren varassa. Yleisön joukossa oli Peräkylän Maigret ja eräs kauan sitten miehensä murhasta epäilty keski-ikäinen konttoristi, mutta eräs vanhus puuttui. Vanhus, jonka Opel syttyi palamaan takanani. Kaikki oli vielä epäselvää, koska Volvo-Markkanen alkoi yllättäen laulamaan kappaletta "Bloody Hands". Tosin täysin nuotinvierestä.
En tiedä olinko valveilla vai unessa mutta joka tapauksessa halusin kauas pois.
Yhtäkkiä jostain kuului vaimea hihitys, mikä sai minut epäilemään, että minua seurataan. Tähystelin puiden latvoihin etsien epätoivoisesti merkkejä maallisesta onnesta. Epäloogisesti aloin jo uskomaan saavani apua ylhäältä. Hihityksen alkuperäksi paljastui isokokoinen, valkoinen papukaija, joka muistutti aivan Tarja Halosta nuorena.
Yhtäkkiä lintu karjaisi: "Lautastani ette vie!" Siihen sitten vastasin äänettömästi käyttäen vain keskisormea kansainvälisenä käsimerkkinä.
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: Pe Heinä 02, 2010 7:20 pm
Kirjoittaja Sajaki
Huomasin, että kaikki ihmiset ympärilläni vaikenivat, koska olin vahingossa laulanut ääneen, vaikka käteni olivat yltä päältä veressä. Lavastusta miettiessäni päätin pitää turpani kiinni, jotta muut eivät huomioisi Opelia, joka oli pöllitty parkkihallista.
Päätin ottaa riskin ja kerroin yleisölle, että kirjoittelen Minfoon tekaistulla nimellä, jolloin kaikki uskottavuuteni oli yhden korren varassa. Yleisön joukossa oli Peräkylän Maigret ja eräs kauan sitten miehensä murhasta epäilty keski-ikäinen konttoristi, mutta eräs vanhus puuttui. Vanhus, jonka Opel syttyi palamaan takanani. Kaikki oli vielä epäselvää, koska Volvo-Markkanen alkoi yllättäen laulamaan kappaletta "Bloody Hands". Tosin täysin nuotinvierestä.
En tiedä olinko valveilla vai unessa mutta joka tapauksessa halusin kauas pois.
Yhtäkkiä jostain kuului vaimea hihitys, mikä sai minut epäilemään, että minua seurataan. Tähystelin puiden latvoihin etsien epätoivoisesti merkkejä maallisesta onnesta. Epäloogisesti aloin jo uskomaan saavani apua ylhäältä. Hihityksen alkuperäksi paljastui isokokoinen, valkoinen papukaija, joka muistutti aivan Tarja Halosta nuorena.
Yhtäkkiä lintu karjaisi: "Lautastani ette vie!" Siihen sitten vastasin äänettömästi käyttäen vain keskisormea kansainvälisenä käsimerkkinä. Lintu levitti siipensä
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: Pe Heinä 02, 2010 8:34 pm
Kirjoittaja Mariacka
Huomasin, että kaikki ihmiset ympärilläni vaikenivat, koska olin vahingossa laulanut ääneen, vaikka käteni olivat yltä päältä veressä. Lavastusta miettiessäni päätin pitää turpani kiinni, jotta muut eivät huomioisi Opelia, joka oli pöllitty parkkihallista.
Päätin ottaa riskin ja kerroin yleisölle, että kirjoittelen Minfoon tekaistulla nimellä, jolloin kaikki uskottavuuteni oli yhden korren varassa. Yleisön joukossa oli Peräkylän Maigret ja eräs kauan sitten miehensä murhasta epäilty keski-ikäinen konttoristi, mutta eräs vanhus puuttui. Vanhus, jonka Opel syttyi palamaan takanani. Kaikki oli vielä epäselvää, koska Volvo-Markkanen alkoi yllättäen laulamaan kappaletta "Bloody Hands". Tosin täysin nuotinvierestä.
En tiedä olinko valveilla vai unessa mutta joka tapauksessa halusin kauas pois.
Yhtäkkiä jostain kuului vaimea hihitys, mikä sai minut epäilemään, että minua seurataan. Tähystelin puiden latvoihin etsien epätoivoisesti merkkejä maallisesta onnesta. Epäloogisesti aloin jo uskomaan saavani apua ylhäältä. Hihityksen alkuperäksi paljastui isokokoinen, valkoinen papukaija, joka muistutti aivan Tarja Halosta nuorena.
Yhtäkkiä lintu karjaisi: "Lautastani ette vie!" Siihen sitten vastasin äänettömästi käyttäen vain keskisormea kansainvälisenä käsimerkkinä. Lintu levitti siipensä, jotain tipahti olkapäälleni
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: Pe Heinä 02, 2010 8:37 pm
Kirjoittaja Peräkylän Maigret
Huomasin, että kaikki ihmiset ympärilläni vaikenivat, koska olin vahingossa laulanut ääneen, vaikka käteni olivat yltä päältä veressä. Lavastusta miettiessäni päätin pitää turpani kiinni, jotta muut eivät huomioisi Opelia, joka oli pöllitty parkkihallista.
Päätin ottaa riskin ja kerroin yleisölle, että kirjoittelen Minfoon tekaistulla nimellä, jolloin kaikki uskottavuuteni oli yhden korren varassa. Yleisön joukossa oli Peräkylän Maigret ja eräs kauan sitten miehensä murhasta epäilty keski-ikäinen konttoristi, mutta eräs vanhus puuttui. Vanhus, jonka Opel syttyi palamaan takanani. Kaikki oli vielä epäselvää, koska Volvo-Markkanen alkoi yllättäen laulamaan kappaletta "Bloody Hands". Tosin täysin nuotinvierestä.
En tiedä olinko valveilla vai unessa mutta joka tapauksessa halusin kauas pois.
Yhtäkkiä jostain kuului vaimea hihitys, mikä sai minut epäilemään, että minua seurataan. Tähystelin puiden latvoihin etsien epätoivoisesti merkkejä maallisesta onnesta. Epäloogisesti aloin jo uskomaan saavani apua ylhäältä. Hihityksen alkuperäksi paljastui isokokoinen, valkoinen papukaija, joka muistutti aivan Tarja Halosta nuorena.
Yhtäkkiä lintu karjaisi: "Lautastani ette vie!" Siihen sitten vastasin äänettömästi käyttäen vain keskisormea kansainvälisenä käsimerkkinä. Lintu levitti siipensä, jotain tipahti olkapäälleni. Haiseva kosto lautaskiistasta !
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: Pe Heinä 02, 2010 10:57 pm
Kirjoittaja Nooruska
Huomasin, että kaikki ihmiset ympärilläni vaikenivat, koska olin vahingossa laulanut ääneen, vaikka käteni olivat yltä päältä veressä. Lavastusta miettiessäni päätin pitää turpani kiinni, jotta muut eivät huomioisi Opelia, joka oli pöllitty parkkihallista.
Päätin ottaa riskin ja kerroin yleisölle, että kirjoittelen Minfoon tekaistulla nimellä, jolloin kaikki uskottavuuteni oli yhden korren varassa. Yleisön joukossa oli Peräkylän Maigret ja eräs kauan sitten miehensä murhasta epäilty keski-ikäinen konttoristi, mutta eräs vanhus puuttui. Vanhus, jonka Opel syttyi palamaan takanani. Kaikki oli vielä epäselvää, koska Volvo-Markkanen alkoi yllättäen laulamaan kappaletta "Bloody Hands". Tosin täysin nuotinvierestä.
En tiedä olinko valveilla vai unessa mutta joka tapauksessa halusin kauas pois.
Yhtäkkiä jostain kuului vaimea hihitys, mikä sai minut epäilemään, että minua seurataan. Tähystelin puiden latvoihin etsien epätoivoisesti merkkejä maallisesta onnesta. Epäloogisesti aloin jo uskomaan saavani apua ylhäältä. Hihityksen alkuperäksi paljastui isokokoinen, valkoinen papukaija, joka muistutti aivan Tarja Halosta nuorena.
Yhtäkkiä lintu karjaisi: "Lautastani ette vie!" Siihen sitten vastasin äänettömästi käyttäen vain keskisormea kansainvälisenä käsimerkkinä. Lintu levitti siipensä, jotain tipahti olkapäälleni. Haiseva kosto lautaskiistasta ! Jotain rasahti takanani.
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: La Heinä 03, 2010 12:29 am
Kirjoittaja hipsulainen
Huomasin, että kaikki ihmiset ympärilläni vaikenivat, koska olin vahingossa laulanut ääneen, vaikka käteni olivat yltä päältä veressä. Lavastusta miettiessäni päätin pitää turpani kiinni, jotta muut eivät huomioisi Opelia, joka oli pöllitty parkkihallista.
Päätin ottaa riskin ja kerroin yleisölle, että kirjoittelen Minfoon tekaistulla nimellä, jolloin kaikki uskottavuuteni oli yhden korren varassa. Yleisön joukossa oli Peräkylän Maigret ja eräs kauan sitten miehensä murhasta epäilty keski-ikäinen konttoristi, mutta eräs vanhus puuttui. Vanhus, jonka Opel syttyi palamaan takanani. Kaikki oli vielä epäselvää, koska Volvo-Markkanen alkoi yllättäen laulamaan kappaletta "Bloody Hands". Tosin täysin nuotinvierestä.
En tiedä olinko valveilla vai unessa mutta joka tapauksessa halusin kauas pois.
Yhtäkkiä jostain kuului vaimea hihitys, mikä sai minut epäilemään, että minua seurataan. Tähystelin puiden latvoihin etsien epätoivoisesti merkkejä maallisesta onnesta. Epäloogisesti aloin jo uskomaan saavani apua ylhäältä. Hihityksen alkuperäksi paljastui isokokoinen, valkoinen papukaija, joka muistutti aivan Tarja Halosta nuorena.
Yhtäkkiä lintu karjaisi: "Lautastani ette vie!" Siihen sitten vastasin äänettömästi käyttäen vain keskisormea kansainvälisenä käsimerkkinä. Lintu levitti siipensä, jotain tipahti olkapäälleni. Haiseva kosto lautaskiistasta ! Jotain rasahti takanani. Vilkaisin taakseni ja
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: La Heinä 03, 2010 12:31 am
Kirjoittaja Mariacka
Huomasin, että kaikki ihmiset ympärilläni vaikenivat, koska olin vahingossa laulanut ääneen, vaikka käteni olivat yltä päältä veressä. Lavastusta miettiessäni päätin pitää turpani kiinni, jotta muut eivät huomioisi Opelia, joka oli pöllitty parkkihallista.
Päätin ottaa riskin ja kerroin yleisölle, että kirjoittelen Minfoon tekaistulla nimellä, jolloin kaikki uskottavuuteni oli yhden korren varassa. Yleisön joukossa oli Peräkylän Maigret ja eräs kauan sitten miehensä murhasta epäilty keski-ikäinen konttoristi, mutta eräs vanhus puuttui. Vanhus, jonka Opel syttyi palamaan takanani. Kaikki oli vielä epäselvää, koska Volvo-Markkanen alkoi yllättäen laulamaan kappaletta "Bloody Hands". Tosin täysin nuotinvierestä.
En tiedä olinko valveilla vai unessa mutta joka tapauksessa halusin kauas pois.
Yhtäkkiä jostain kuului vaimea hihitys, mikä sai minut epäilemään, että minua seurataan. Tähystelin puiden latvoihin etsien epätoivoisesti merkkejä maallisesta onnesta. Epäloogisesti aloin jo uskomaan saavani apua ylhäältä. Hihityksen alkuperäksi paljastui isokokoinen, valkoinen papukaija, joka muistutti aivan Tarja Halosta nuorena.
Yhtäkkiä lintu karjaisi: "Lautastani ette vie!" Siihen sitten vastasin äänettömästi käyttäen vain keskisormea kansainvälisenä käsimerkkinä. Lintu levitti siipensä, jotain tipahti olkapäälleni. Haiseva kosto lautaskiistasta ! Jotain rasahti takanani. Vilkaisin taakseni ja Peräkylän Maigrethan se
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: La Heinä 03, 2010 12:40 am
Kirjoittaja Peräkylän Maigret
Huomasin, että kaikki ihmiset ympärilläni vaikenivat, koska olin vahingossa laulanut ääneen, vaikka käteni olivat yltä päältä veressä. Lavastusta miettiessäni päätin pitää turpani kiinni, jotta muut eivät huomioisi Opelia, joka oli pöllitty parkkihallista.
Päätin ottaa riskin ja kerroin yleisölle, että kirjoittelen Minfoon tekaistulla nimellä, jolloin kaikki uskottavuuteni oli yhden korren varassa. Yleisön joukossa oli Peräkylän Maigret ja eräs kauan sitten miehensä murhasta epäilty keski-ikäinen konttoristi, mutta eräs vanhus puuttui. Vanhus, jonka Opel syttyi palamaan takanani. Kaikki oli vielä epäselvää, koska Volvo-Markkanen alkoi yllättäen laulamaan kappaletta "Bloody Hands". Tosin täysin nuotinvierestä.
En tiedä olinko valveilla vai unessa mutta joka tapauksessa halusin kauas pois.
Yhtäkkiä jostain kuului vaimea hihitys, mikä sai minut epäilemään, että minua seurataan. Tähystelin puiden latvoihin etsien epätoivoisesti merkkejä maallisesta onnesta. Epäloogisesti aloin jo uskomaan saavani apua ylhäältä. Hihityksen alkuperäksi paljastui isokokoinen, valkoinen papukaija, joka muistutti aivan Tarja Halosta nuorena.
Yhtäkkiä lintu karjaisi: "Lautastani ette vie!" Siihen sitten vastasin äänettömästi käyttäen vain keskisormea kansainvälisenä käsimerkkinä. Lintu levitti siipensä, jotain tipahti olkapäälleni. Haiseva kosto lautaskiistasta ! Jotain rasahti takanani. Vilkaisin taakseni ja Peräkylän Maigrethan se kadonnutta papukaijaansa Seppoa
Re: Kolmen sanan tarina
Lähetetty: La Heinä 03, 2010 1:11 am
Kirjoittaja Näytöt
Huomasin, että kaikki ihmiset ympärilläni vaikenivat, koska olin vahingossa laulanut ääneen, vaikka käteni olivat yltä päältä veressä. Lavastusta miettiessäni päätin pitää turpani kiinni, jotta muut eivät huomioisi Opelia, joka oli pöllitty parkkihallista.
Päätin ottaa riskin ja kerroin yleisölle, että kirjoittelen Minfoon tekaistulla nimellä, jolloin kaikki uskottavuuteni oli yhden korren varassa. Yleisön joukossa oli Peräkylän Maigret ja eräs kauan sitten miehensä murhasta epäilty keski-ikäinen konttoristi, mutta eräs vanhus puuttui. Vanhus, jonka Opel syttyi palamaan takanani. Kaikki oli vielä epäselvää, koska Volvo-Markkanen alkoi yllättäen laulamaan kappaletta "Bloody Hands". Tosin täysin nuotinvierestä.
En tiedä olinko valveilla vai unessa mutta joka tapauksessa halusin kauas pois.
Yhtäkkiä jostain kuului vaimea hihitys, mikä sai minut epäilemään, että minua seurataan. Tähystelin puiden latvoihin etsien epätoivoisesti merkkejä maallisesta onnesta. Epäloogisesti aloin jo uskomaan saavani apua ylhäältä. Hihityksen alkuperäksi paljastui isokokoinen, valkoinen papukaija, joka muistutti aivan Tarja Halosta nuorena.
Yhtäkkiä lintu karjaisi: "Lautastani ette vie!" Siihen sitten vastasin äänettömästi käyttäen vain keskisormea kansainvälisenä käsimerkkinä. Lintu levitti siipensä, jotain tipahti olkapäälleni. Haiseva kosto lautaskiistasta ! Jotain rasahti takanani. Vilkaisin taakseni ja Peräkylän Maigrethan se kadonnutta papukaijaansa Seppoa yritti unohtaa mielestään.